Lehti 33: Alkuperäis­tutkimus 33/1999 vsk 54 s. 4075 - 4082

Iäkkäiden suomalaisten ravinto

Pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Karjalassa asuvien 65-74-vuotiaiden ruoankäyttöä ja ravinnonsaantia tutkittiin osana Kansanterveyslaitoksen FINRISKI 1997 ja FINRAVINTO 1997 -tutkimuksia. Tutkittujen ruokavalio oli energiaravintoaineiden osalta melko lähellä nykyisiä suomalaisia ravitsemussuosituksia. Folaatin ja kuidun saanti jäi suosituksia vähäisemmäksi, kun taas suolan saanti oli liian runsasta. Heikossa sosioekonomisessa asemassa olevien, toimintakyvyltään rajoittuneiden, pitkäaikaissairaiden ja iäkkäiden henkilöiden ravintoaineiden saanti oli keskimäärin riittävää. Yksin asuvat iäkkäät miehet saattavat joissakin tapauksissa tarvita tukea ja käytännön neuvoja suositeltavan monipuolisen ruokavalion toteuttamiseen.

Krista KorpelaLiisa ValstaPirjo Pietinen

Iäkkäiden henkilöiden ravitsemus on monitahoinen kokonaisuus, johon vaikuttavat ikääntymisprosessin lisäksi monet ympäristötekijät samoin kuin fysiologiset, psyykkiset, sosiaaliset ja sosioekonomiset tekijät. Iäkkäitä on yleisesti pidetty riittämättömän ravinnonsaannin ja ravitsemuksellisten ongelmien riskiryhmänä (1). Iäkkään henkilön virheravitsemuksen riskiä lisäävinä tekijöinä pidetään mm. akuutteja ja kroonisia sairauksia, depressiivisyyttä, lääkkeiden käyttöä, huonoa toimintakykyä, heikkoa sosioekonomista asemaa sekä erityisesti miesten kohdalla yksin asumista (2). Henkilön ikääntyessä hyvä ravitsemus on kuitenkin hyvinvoinnin keskeisimpiä säätelijöitä (3) mm. siksi, että se on perusedellytys jokapäiväisen elämän sujumisen mahdollistavalle toimintakyvylle. Hyvällä ravitsemuksella voidaan myös ehkäistä tai siirtää sairauksien puhkeamista ja hidastaa sairauksien pahenemista (4). Hyvä ravitsemus edesauttaa siten iäkkään ihmisen kotona selviytymistä mahdollisimman pitkään. Iäkkäiden henkilöiden terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen merkitys tulee entisestään korostumaan tulevaisuudessa, kun 65 vuotta täyttäneiden ihmisten osuus väestöstä jatkuvasti kasvaa (5) ja vanhustenhuollossa tullaan yhä enemmän siirtymään pitkäaikaisesta laitoshoidosta avopalvelujen ja palveluasumisen lisäämiseen (6). Ajankohtaista tietoa iäkkäiden suomalaisten ravinnonsaantiin liittyvistä tekijöistä tarvitaan, jotta ehkäisevää ja korjaavaa ravitsemusneuvontaa voidaan tässä väestönosassa kohdentaa erityisesti riskiryhmille.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, ovatko sosioekonominen asema, asumismuoto (yksin/muiden kanssa), terveydentila ja toimintakyky yhteydessä 65-75-vuotiaiden suomalaisten ruoankäyttöön ja ravinnonsaantiin. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään myös depressiivisyyden yhteyttä ravitsemukseen, mutta DEPS-seulan kriteerien mukaisesti (7) luokiteltuna depressiivisten iäkkäiden määrä jäi niin pieneksi, ettei tilastollinen testaus ollut luotettavaa.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimus on osa Kansanterveyslaitoksen tammi-huhtikuussa 1997 toteuttamaa FINRISKI 1997 -tutkimusta. Tutkimusalueita oli viisi: Pohjois-Karjalan ja Kuopion läänit, Turku-Loimaa, Helsinki-Vantaa ja Oulun lääni. Kultakin tutkimusalueelta poimittiin satunnaisotos 25-64-vuotiaasta väestöstä. Aineiston keruusta ja osallistumisaktiviteetista on työikäisen väestön osalta yksityiskohtainen kuvaus FINRISKI 1997 -tutkimuksen perusraportissa (8). Pohjois-Karjalan ja Helsinki-Vantaan tutkimusalueilla poimittiin työikäisen väestön lisäksi 500 henkilön otos 65-74-vuotiaita miehiä ja 250 henkilön otos vastaavanikäisiä naisia. Otokseen kuuluneet saivat postitse kutsun tulla paikalliseen terveyskeskukseen tutkimusta varten. Kutsun mukana lähetettiin täytettäväksi lomake, joka sisälsi kysymyksiä sosioekonomisesta asemasta, terveydentilasta ja elintavoista. Pohjois-Karjalan tutkimusalueella tutkimuspaikalle saapui 77,5% kutsutuista ja Helsinki-Vantaan tutkimusalueella 71,5%. Tutkimuspaikalle saapumatta jääneistä 175:lle (11,7% otoksesta) tehtiin kotikäynti, jonka aikana selvitettiin haastattelun, muutamien mittausten ja kyselylomakkeen avulla keskeisimmät tiedot tutkittavasta.

Tutkimuspaikalla tutkittavilta mitattiin pituus, paino ja verenpaine sekä otettiin verinäyte. Etukäteen täytettäväksi lähetetty lomake käytiin läpi terveydenhoitajan suorittamassa terveystarkastuksessa. Tämän jälkeen seurasi tutkimuksen pelkästään 65-74-vuotiaille tarkoitettu osuus, ns. FINRISKI 1997 Senioritutkimus, johon sisältyi mm. terveydenhoitajan haastattelu. Terveydenhoitajan haastattelu sisälsi kysymyksiä tutkittavan terveydentilasta, lääkkeiden käytöstä, toimintakyvystä ja avuntarpeesta, mielialasta sekä harrastuksista ja vapaa-ajan toiminnoista.

Tavanomaisia ruokavalintoja selvitettiin kutsun mukana täytettäväksi lähetetyn lomakkeen sisältämien ravintokysymysten avulla. Elintarvikkeiden käyttötiheyttä edellisten 12 kuukauden aikana kysyttiin lomakkeen 38-kohtaisella kysymyssarjalla, jossa kuusijakoisen asteikon äärimmäisinä vaihtoehtoina olivat harvemmin kuin kerran kuukaudessa tai en lainkaan ja kerran päivässä tai useammin. Lisäksi 20%:lle miehistä (n = 157) ja 40 %:lle naisista (n = 144) tehtiin haastattelu edellisen vuorokauden ruoankäytöstä. Haastattelu tehtiin tietokoneavusteisesti käyttäen Kansanterveyslaitoksessa kehitettyä Nutti-ravintohaastatteluohjelmaa, joka toimii Windows 95 -käyttöympäristössä. Nutti-ravintohaastatteluohjelma sisältää KTL:n elintarvikkeiden Fineli-koostumustietokannan koodiston. Annoskoon arvioinnin apuna haastattelussa käytettiin annoskuvakirjaa (9) ja astiamalleja. Ravintoaineiden saanti laskettiin ruoankäyttöä koskevien haastattelujen perusteella KTL:n ravintolaskentaohjelmistolla, joka käyttää Fineli-tietokannan elintarvikkeiden ravintokoostumustietoja.

Tätä tutkimusta varten aineistosta poistettiin 30 sairaalassa, vanhainkodissa tai palvelutalossa asuvaa henkilöä, koska he poikkeavat ruoanvalintamahdollisuuksiltaan itsenäisesti kotona asuvista henkilöistä. Lopullisen aineiston muodostavat siten kotona asuvat 1258 henkilöä, joista 839 oli miehiä ja 419 naisia. Lopullisessa ravintohaastatteluaineistossa on tiedot 151 miehen ja 139 naisen ravinnonsaannista.

Tutkittavat luokiteltiin koulutuksen, asumismuodon ja toimintakyvyn mukaan kahteen luokkaan ja tulojen ja terveydentilan mukaan kolmeen luokkaan (taulukko 1). Terveydentila- ja toimintakykyluokituksessa on käytetty FINRISKI 1997 Senioritutkimuksen terveydenhoitajan haastattelun tietoja. Henkilö luokiteltiin toimintakyvyltään rajoittuneeksi, jos hänellä oli vaikeuksia selviytyä joistakin seuraavista toiminnoista: vuoteeseen asettuminen ja siitä nouseminen, asunnossa liikkuminen, portaiden kulkeminen, 400 metrin kävely, pukeutuminen ja riisuutuminen, sanomalehden lukeminen, ostoskassin kantaminen, raskas siivous, kaupassa tms. asioiminen ja julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen.

Tilastolliset analyysit tehtiin SAS-ohjelmistolla. Kahden luokka-asteikollisen muuttujan välisen riippuvuuden olemassaoloa testattiin käyttäen khi2-testiä. Keskiarvojen erojen tilastollista merkitsevyyttä testattiin t-testin ja varianssianalyysin avulla.

TULOKSET

Miesten keskimääräinen energian saanti oli 8,2 MJ/vrk (1971 kcal/vrk) ja naisten 6,0 MJ/vrk (1 448 kcal/vrk) (taulukko 2). Hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta oli sekä miehillä että naisilla ravitsemusneuvottelukunnan suositusta (10) pienempi, kun taas kokonaisrasvan ja erityisesti kovan rasvan (tyydyttyneet rasvahapot ja transrasvahapot yhteensä) osuus oli suositusta suurempi. Muilta osin energiaravintoaineiden osuudet kokonaisenergiasta olivat nykyisten ravitsemussuositusten mukaiset. FINRAVINTO 1997 -tutkimuksessa työikäisellä väestöllä tehty validointitutkimus, jossa vertailumenetelmänä oli kolmen vuorokauden ruokapäiväkirja, osoitti ruoankäyttöä koskevan haastattelumenetelmän aliarvioivan energian saantia ja alkoholinkulutusta (11). On syytä olettaa, että sama pitää paikkaansa myös 65-74-vuotiaiden osalta. Tästä syystä ravintoaineiden saantia tarkastellaan ainoastaan energian saantiin suhteutettuna.

Naisten keskimääräinen energiavakioitu A- ja C-vitamiinin, riboflaviinin ja folaatin sekä kivennäisaineista kalsiumin, kaliumin ja magnesiumin saanti oli miesten keskimääräistä saantia runsaampaa (taulukko 3). Naiset ilmoittivatkin syövänsä miehiä useammin kasviksia, hedelmiä ja marjoja, jotka ovat A- ja C-vitamiinin sekä folaatin hyviä lähteitä. Naiset ilmoittivat käyttävänsä miehiä useammin myös maitovalmisteita, mikä puolestaan heijastaa eroja riboflaviinin ja kalsiumin saannissa. Molemmilla sukupuolilla keskimääräinen folaatin ja ravintokuidun saanti jäi suositeltua niukemmaksi kaikissa tutkituissa osaryhmissä. Sen sijaan keskimääräinen suolan saanti oli sekä miehillä että naisilla suositeltua runsaampaa, vaikka naiset saivat ravinnostaan noin kolme grammaa vähemmän suolaa kuin miehet (6,7 g vs. 9,5 g). Myös energian saantiin suhteutettuna suolan saanti ylitti suosituksen.

RAVINTOAINEIDEN SAANNIN ALUEELLISET JA SOSIOEKONOMISET EROT

Ravintoaineiden saannissa havaitut erot on koottu taulukkoon 4 ja ruoankäytössä havaitut erot taulukkoon 5. Energian saanti oli naisilla Pohjois-Karjalassa keskimäärin 1007 kJ suurempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudulla asuvat miehet saivat suuremman osuuden kokonaisenergiastaan alkoholista kuin pohjoiskarjalaiset miehet. Folaatin ja kuidun saantia lukuun ottamatta kaikkien ravintoaineiden keskimääräinen saanti oli molemmilla tutkimusalueilla suosituksiin nähden riittävää. Energian saantiin suhteutettuna pääkaupunkiseudulla asuvat naiset saivat kuitenkin pohjoiskarjalaisia naisia enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sekä A- ja E-vitamiinia, mikä on seurausta pääkaupunkiseudulla asuvien runsaammasta kasvirasvojen ja kasvisten käytöstä. Myös hedelmien ja marjojen käytössä oli havaittavissa alue-eroja; pääkaupunkiseudulla asuvat käyttivät useammin hedelmiä, kun taas pohjoiskarjalaiset käyttivät useammin marjoja. Suolan saanti oli pohjoiskarjalaisilla naisilla runsaampaa kuin pääkaupunkiseudulla asuvilla naisilla. Pääkaupunkiseudulla asuvien miesten keskimääräinen niasiinin saanti oli runsaampaa kuin pohjoiskarjalaisten miesten, pohjoiskarjalaiset miehet puolestaan saivat ravinnostaan enemmän jodia.

Koulutetummat miehet ja naiset käyttivät muita enemmän alkoholia. Korkeampi koulutus oli miehillä lisäksi yhteydessä suurempaan E-vitamiinin, C-vitamiinin ja folaatin saantiin. Tämä on seurausta koulutetumpien runsaammasta kasvisten käytöstä ja yleisemmästä kasvirasvojen käytöstä. Sen sijaan koulutetumpien miesten keskimääräinen kalsiumin saanti jäi kansa-/peruskoulun käyneiden miesten saantia pienemmäksi ja oli myös suosituksia niukempaa. Koulutetummat söivät muita useammin juustoja, mutta heidän päivittäin juomansa maidon ja piimän määrä oli vähäisempi kuin kansa-/peruskoulun käyneillä. Naisilla korkeampi koulutus oli yhteydessä ainoastaan runsaampaan B6-vitamiinin saantiin.

Pienemmät tulot olivat miehillä yhteydessä vähäisempään proteiinin, niasiinin ja C-vitamiinin saantiin. Vähäisempi niasiinin saanti voi osaltaan heijastaa eroja siipikarjanlihan käytössä, sillä pienituloiset miehet käyttivät sitä muita miehiä harvemmin. Pienituloisimpien niukempi C-vitamiinin saanti taas on seurausta vähäisemmästä kasvisten käytöstä. Naisilla pienemmät tulot olivat yhteydessä vähäisempään alkoholinkäyttöön sekä pienempään monityydyttymättömien rasvahappojen, A-vitamiinin ja E-vitamiinin saantiin. Pienituloisimpien naisten A-vitamiinin saanti jäi myös suosituksia niukemmaksi; niiden vähäisempi saaminen heijastaa pienituloisimpien naisten muita niukempaa kasvisten ja kasvirasvojen käyttöä.

Asumismuodon, toimintakyvyn ja terveydentilan yhteys ravintoaineiden saantiin

Yksin asuvat miehet saivat ravinnostaan muiden kanssa asuvia miehiä vähemmän riboflaviinia ja fosforia. Lisäksi yksin asuvien miesten keskimääräinen A-vitamiinin ja kalsiumin saanti jäi suositeltua vähäisemmäksi, joskaan niiden saantierot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä yksin ja muiden kanssa asuvien miesten välillä. Yksin asuvien miesten vähäisempää riboflaviinin ja fosforin saantia voi osaltaan selittää se, että he syövät vähemmän juustoa, sillä päivittäin juodun maidon ja piimän määrässä ei ollut eroa yksin ja muiden kanssa asuvien miesten välillä. Naisilla yksin asuminen oli yhteydessä ainoastaan pienempään tiamiinin saantiin. Kaiken kaikkiaan asumismuoto oli ravintoaineiden saantia selvemmin yhteydessä ruoankäyttöön. Ravitsemuksellisesta näkökulmasta merkittävimmät erot näkyivät siten, että yksin asuvat miehet söivät muita harvemmin kasviksia, hedelmiä ja marjoja, mutta joivat rasvaisia maitolaatuja enemmän kuin muut. Kaupan valmisruokia yksin asuvat miehet sen sijaan söivät useammin kuin muut.

Toimintakyvyltään rajoittuneet miehet saivat ravinnostaan keskimäärin 998 kJ vähemmän energiaa kuin toimintakykyiset miehet. Tämä johtuu todennäköisesti toimintakyvyn rajoitusten vuoksi vähentyneestä fyysisestä aktiivisuudesta. Toimintakyvyltään rajoittuneet naiset saivat ravinnostaan muita vähemmän sakkaroosia. Lisäksi heidän riboflaviinin ja sinkin saantinsa oli runsaampaa kuin toimintakykyisten naisten. Folaatin ja kuidun saantia lukuun ottamatta ravintoaineiden keskimääräinen saanti oli kuitenkin kummallakin naisryhmällä suosituksiin nähden riittävää. Ravintoaineiden saantieroja on vaikea selittää ruoankäyttöeroilla. Ruoankäytössä toimintakyvyn rajoitukset olivat yhteydessä etenkin paloittelua, viipalointia tms. käsittelyä vaativien elintarvikkeiden käyttöön; toimintakyvyltään rajoittuneet miehet käyttivät harvemmin kasviksia ja kalaa ja vähemmän leipää kuin muut, toimintakyvyltään rajoittuneet naiset puolestaan käyttivät muita harvemmin kasviksia ja juustoa.

Sairauksien lukumäärän yhteys ravintoaineiden saantiin oli vähäinen. Naisilla ainoa ero oli alkoholin käytössä, sillä pitkäaikaissairaat naiset käyttivät sitä muita vähemmän. Miehillä eroa oli D-vitamiinin saannissa, sillä miehet, joilla ei ollut yhtään pitkäaikaissairauksia, saivat sitä muita miehiä ja suositeltua vähemmän. Saantierot selittyvät pitkälti miesryhmien välisillä kalan käyttöeroilla. Aineistossa kala oli sekä miehillä että naisilla tärkein D-vitamiinin lähde. Pitkäaikaissairaat miehet käyttivät kalaa kuitenkin muita miehiä runsaammin.

RUOKAILUUN JA RAVITSEMUKSEEN LIITTYVIÄ ONGELMIA

Vaikeudet selvitä kaupassa käynnistä ja ruoanvalmistuksesta olivat selvästi yhteydessä rajoittuneeseen toimintakykyyn ja pitkäaikaissairastavuuteen. Toimintakyvyltään rajoittuneista miehistä 17 %:lla ja naisista 20 %:lla oli ainakin jonkin verran vaikeuksia selvitä kaupassa käynnistä. Kun pitkäaikaisia sairauksia oli enemmän kuin kaksi, koki 11 % miehistä ja 20 % naisista vaikeuksia selvitä kaupassa käynnistä. Vaikeuksia ruoanvalmistuksen osalta taas oli toimintakyvyltään rajoittuneista miehistä 18 %:lla ja naisista 7 %:lla. Kun pitkäaikaissairauksien lukumäärä oli yli 2, miehistä 13 %:lla ja naisista 7 %:lla oli vaikeuksia selvitä ruoanvalmistuksesta. Sen sijaan iäkkäät, joilla ei ollut toimintakyvyn rajoituksia tai pitkäaikaisia sairauksia, selvisivät kaupassa käynnistä ja ruoanvalmistuksesta vaikeuksitta. Yksin asuvat miehillä kokivat myös ruoan valmistamisen vaikeaksi muita yleisemmin, sillä 11 %:lla heistä oli vaikeuksia ainakin jonkin verran. Muiden kanssa asuvilla miehillä vastaava luku oli 6 %. Vaikka heillä oli vaikeuksia valmistaa ruokaa, käyttivät he ateriapalveluita erittäin vähän.

Toimintakyyn liittyvät syömisvaikeudet olivat tutkitussa ikäluokassa vielä harvinaisia, sillä tällaisista vaikeuksista ilmoitti kärsineensä ainoastaan 2 % iäkkäistä. Yleisempiä sen sijaan olivat puremiseen, nielemiseen tai kuivaan suuhun liittyvät syömisvaikeudet, joista oli kärsinyt 12 % miehistä ja 14 % naisista. Kuten kaupassa käynti- ja ruoanvalmistusvaikeuksia myös syömisvaikeuksia oli yleisemmin iäkkäillä, joilla oli rajoittunut toimintakyky tai pitkäaikaisia sairauksia. Hammasproteesin käyttö ei sen sijaan ollut yhteydessä puremiseen, nielemiseen tai kuivaan suuhun liittyviin syömisvaikeuksiin.

Erilaisista ruoansulatuskanavan oireista yleisimpiä olivat toistuvat vatsavaivat, joista oli edellisen kuukauden aikana kärsinyt viidennes miehistä ja noin neljännes naisista. Lähes yhtä yleinen vaiva oli ummetus, joka oli niinikään naisilla yleisempää kuin miehillä (taulukko 1). Pahoinvointia oli ollut miehistä 7 %:lla ja naisista 13 %:lla. Toimintakyvyltään rajoittuneilla ja pitkäaikaissairailla henkilöillä ruoansulatuskanavan oireet olivat keskimäärin yleisempiä kuin muilla.

POHDINTA

Tutkittujen 65-74-vuotiaiden ruokavalio oli energiaravintoaineiden osalta melko lähellä nykyisiä suomalaisia ravitsemussuosituksia (10). Hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta oli kuitenkin vielä hieman suositusta pienempi ja rasvan, erityisesti kovan rasvan, osuus suositeltua suurempi. Ruokavalion ravintoainetiheys oli keskimäärin melko hyvä, sillä energian saamiseen suhteutettuna ainoastaan folaatin ja kuidun saanti jäi suosituksia vähäisemmäksi. Vähäistä folaatin saamista on havaittu iäkkäillä myös aikaisemmissa suomalaisissa tutkimuksissa (12,13). Suolan saanti sen sijaan oli suosituksiin nähden liian runsasta. Iäkkäiden ravitsemusvalistuksessa on siten syytä edelleen kiinnittää huomiota samoihin seikkoihin kuin muunkin väestön osalta eli pehmeiden rasvojen suosimiseen, suolan käytön vähentämiseen, hiilihydraattipitoisten ruoka-aineiden käytön lisäämiseen ja sen seurauksena rasvan käytön vähentämiseen. Kasvisten, hedelmien, marjojen ja viljavalmisteiden käytön lisääminen parantaisi folaatin ja ravintokuidun saantia. Koska energian tarve ikääntymisen myötä pienenee, on ruokavalion täysipainoisuus tärkeää riittävän ravintoaineiden saamisen turvaamiseksi. Fyysisen aktiivisuuden ylläpito ja lisääminen yleisen terveydentilan ja toimintakyvyn rajoissa mahdollistaisi runsaamman energian saannin ilman tarpeetonta lihomista, ja suurempi energian saanti takaisi paremmin riittävän ravintoaineiden saannin. Fyysinen aktiivisuus edesauttaisi myös toimintakyvyn ylläpidossa ja ehkäisisi osaltaan iäkkäillä yleistä vaivaa, ummetusta.

Alueelliset erot ravintoaineiden saamisen osalta olivat melko vähäisiä, ja selittyvät alueiden välisillä koulutus- ja tulotasoeroilla. Sosioekonomiset erot ravintoaineiden saannissa heijastivat ryhmien välisiä eroja ruoankäytössä. Korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevien iäkkäiden henkilöiden runsaampi kasvisten käyttö on havaittu aikaisemmissakin suomalaisissa (14,15) ja ulkomaisissa (16,17,18) tutkimuksissa. Myös maidon ja juuston käytön osalta havaitut sosioekonomiset erot saavat tukea aikaisemmista suomalaisista tutkimuksista, jotka koskivat iäkästä ja työikäistä väestöä (15,19). Vaikka on havaittu eroja ravintoaineiden saamisen osalta, eivät heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat iäkkäät henkilöt muodosta erityistä riskiryhmää riittämättömän ravintoaineiden saamisen osalta, sillä he saivat ravintoaineita pääosin suositusten mukaisesti. Pienituloisimpien naisten vähäiseksi jäänyt A-vitamiinin saanti korjaantuisi siten, että he söisivät runsaammin kasviksia. Myös maksa, kananmuna ja maitovalmisteet ovat hyviä A-vitamiinin lähteitä.

Lue myös

Yksin asuminen on tavallisesti ollut selvemmin yhteydessä iäkkäiden miesten kuin naisten ravintoaineiden saantiin (16,20,21). Tässä tutkimuksessa yksin asuvat miehet saivat ravinnostaan muita vähemmän riboflaviinia ja fosforia, ja lisäksi heidän keskimääräinen A-vitamiinin ja kalsiumin saantinsa jäi suositeltua vähäisemmäksi. Naisilla yksin asuminen oli yhteydessä ainoastaan pienempään tiamiinin saantiin. Asumismuoto oli kuitenkin ravintoaineiden saantia selvemmin yhteydessä ruoankäyttöön. Muiden kanssa asuvien miesten ruokavalio oli kasvisten, hedelmien, marjojen ja maidon käytön osalta terveellisempi kuin yksin asuvien miesten. Koska kasvisten, hedelmien, marjojen ja vähärasvaisten maitolaatujen runsas käyttö oli naisilla yleistä, on todennäköistä, että puolison ruokavalinnat vaikuttavat varsin voimakkaasti miehenkin valintoihin. Yksin asuvien miesten yleisempi valmisruokien käyttö heijastaa osaltaan yleisempiä vaikeuksia valmistaa ruokaa ja tottumattomuutta ruokatalouden hoitoon. Ruoanvalmistuksen perinteisiä sukupuolieroja on ehdotettu syyksi siihen, että yksin asuvilla miehillä on vaikeuksia valmistaa itselleen kunnollisia aterioita (16). Ruoanvalmistustaitojen, -mukavuuden ja -ajan on arveltu vaikuttavan hyvin paljon yksin asuvien iäkkäiden miesten ruokavalintoihin (20). Yksin asuvien miesten osuus 65-74-vuotiaasta väestöstä on vielä varsin pieni, eikä yksin asuvien joukkokaan ole ryhmänä yhtenäinen. Yksin asuvien iäkkäiden miesten ravitsemukseen olisi kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota ja tarvittaessa antaa tukea ja ohjeita monipuolisen ja täysipainoisen ruokavalion toteuttamiseen.

Toimintakyvyn rajoitukset olivat yhteydessä etenkin paloittelua, viipalointia tms. käsittelyä vaativien elintarvikkeiden, kuten kasvisten, kalan, leivän ja juuston, vähäisempään käyttöön. Myös aiemmin Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa (18) toimintakyvyltään rajoittuneiden miesten havaittiin käyttävän vähemmän kasviksia ja kalaa ja toimintakyvyltään rajoittuneiden naisten vähemmän kasviksia kuin muiden. Jos toimintakyvyn rajoitus ilmenee esimerkiksi käsien vapinana ja voimattomuutena, voi se hankaloittaa hyvinkin paljon elintarvikkeiden käsittelyä ja myös itse ruokailua. Toimintakyvyltään rajoittuneilla henkilöillä olikin muita yleisemmin vaikeuksia ruoanvalmistuksessa ja syömisessä. Ongelmaa voisi tällöin osaltaan helpottaa ruoanvalmistuksen ja ruokailun apuvälineiden, kuten erikoistukevien ruokailuvälineiden, käyttö. Vuoden 1993 Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen -tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että apuvälineiden käyttö oli tarpeeseen nähden vähäistä (22). Ruoankäytön eroista huolimatta erot ravintoaineiden saannissa olivat miesten kohdalla vähäisiä. Toimintakyvyltään rajoittuneilla naisilla taas ravinto oli riboflaviinin, sinkin ja sakkaroosin saannin osalta jopa parempaa kuin toimintakykyisten naisten. Tämä poikkeaa aikaisemmista muualla tehdyistä tutkimustuloksista, joiden mukaan ravintoaineiden saanti on ollut riittämättömämpää toimintakyvyltään rajoittuneilla iäkkäillä ihmisillä (23,24). Sen sijaan toimintakyvyltään rajoittuneilla miehillä havaittu vähäisempi energian saanti saa tukea aikaisemmista tutkimustuloksista (12,25).

Aikaisemmat tutkimustulokset iäkkäiden terveydentilan ja ravintoaineiden saannin yhteydestä eivät ole olleet yksiselitteisiä mm. siksi, että käytetyt terveydentilan mittarit ovat vaihdelleet. Selvimmin huono terveydentila on ollut yhteydessä vähäisempään energian saantiin (12,13,25,26,27). Tässä tutkimuksessa energian saannissa ei kuitenkaan havaittu eroja pitkäaikaissairaiden ja muiden välillä. Myös erot ravintoaineiden saannissa olivat vähäisiä. Terveemmillä miehillä D-vitamiinin saanti ravinnosta jäi pienemmäksi kuin pitkäaikaissairailla miehillä. Koska ulkonaliikkumiskyky saattaa kuitenkin olla parempi miehillä, joilla ei ole pitkäaikaisia sairauksia, kompensoi auringonvalon vaikutuksesta syntyvä D-vitamiini vähäisempää ravinnosta saatavaa D-vitamiinia. Suomessa on aiemmin todettu D-vitamiinin puutetta etenkin vanhainkodeissa asuvilla ja pitkäaikaishoidossa olevilla iäkkäillä (12,28). Mikäli iäkäs henkilö käyttää vain vähän kalaa ja vitaminoituja margariineja ja välttää ulkona oleskelua aurinkoisena aikana, on D-vitamiinin riittävä saanti syytä turvata käyttämällä D-vitamiinivalmistetta.

Tämän tutkimuksen mukaan kotona asuvien 65-74-vuotiaiden suomalaisten ravintoaineiden saanti on verraten hyvällä tasolla. Heidän olisi syytä lisätä kasvisten, hedelmien, marjojen ja viljavalmisteiden käyttöä, jotta he saisivat riittävästi folaattia ja ravintokuituja ja hiilihydraattien osuus lisääntyisi ruokavaliossa. Heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat henkilöt eivät muodosta erityistä riittämättömän ravintoaineiden saannin riskiryhmää, vaikka joitakin eroja on ruoankäytön ja ravintoaineiden osalta ja heidän ravintonsa parantamiseksi riittävät samat ohjeet kuin muullekin iäkkäälle väestölle. Myöskään itsenäisesti kotona asuvat pitkäaikaissairaat ja toimintakyvyltään rajoittuneet iäkkäät ihmiset eivät ole erityisiä riittämättömän ravinnonsaannin riskiryhmiä. Mahdollisiin kaupassa käynti-, ruoanvalmistus- ja syömisvaikeuksiin on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota, sillä pitempään jatkuessaan ne voivat heijastua ruoankäyttöön ja ravintoaineiden saantiin. Myös erilaiset ruoansulatuskanavan oireet olisi tarpeen ottaa huomioon riittävän ajoissa, sillä etenkin pitkäaikaisina ne voivat aiheuttaa muutoksia ruoankäyttöön. Yksin asuvat iäkkäät miehet saattavat joissakin tapauksissa tarvita tukea ja käytännön neuvoja täysipainoisen ja monipuolisen ruokavalion toteuttamiseen.


Kirjallisuutta
1
Horwath CC. Nutrition goals for older adults: a review. Gerontologist 1991;31:811-821.
2
Horwath CC. Dietary intake studies in elderly people. World Rev Nutr Diet 1989;59:1-70.
3
Tilvis R. Vanhusten ravitsemus. Duodecim 1985;101:1917-1922.
4
Hasunen K, Klemetti S, Lyytikäinen A ym. Vanhus, ruoka ja elämänlaatu. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 12/92. Helsinki: Vapk-kustannus 1992.
5
Väestöennuste kunnittain 1995-2030. Helsinki: Tilastokeskus, SVT Väestö 1995:9;1995.
6
Komiteanmietintö 1996:1. Vanhuspolitiikkaa vuoteen 2001 - Suomen vanhuspoliittisen tavoite- ja strategiatoimikunnan mietintö. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö 1996.
7
Salokangas RKR, Stengård E, Poutanen O. DEPS - uusi väline depression seulontaan. Duodecim 1994;110:1141-1148.
8
Vartiainen E, Jousilahti P, Juolevi A ym. Finriski 1997. Tutkimus kroonisten kansantautien riskitekijöistä, niihin liittyvistä elintavoista, oireista ja terveyspalvelujen käytöstä. Tutkimuksen toteutus ja perustaulukot. Helsinki: Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B1/1998; 1998.
9
Haapa E, Toponen T, Pietinen P, Räsänen L. Annoskuvakirja. Helsinki: Kansanterveyslaitos ja Helsingin yliopiston ravitsemustieteen laitos 1985.
10
Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Suomalaiset ravitsemussuositukset. Komiteanmietintö 1998:7. Helsinki: Edita 1998.
11
Finravinto 1997 -tutkimus. Helsinki: Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B8/1998; 1998.
12
Rajala T. Lounaissuomalaisten vanhusten ravitsemustila. Poikkileikkaustutkimus kotona ja vanhainkodeissa asuvien vanhusten ravitsemustilan, terveydentilan ja toimintakyvyn välisistä yhteyksistä. Turku: Kansaneläkelaitoksen julkaisuja ML:106;1991.
13
Rissanen PM, Laakkonen EI, Suntioinen S ym. The nutritional status of Finnish home-living elderly and the relationship between energy intake and chronic diseases. Age Aging 1996;25:133-138.
14
Laakkonen E, Karinpää A. Ravitsemus ja ruokailu. Kirjassa: Lauri S, toim. Vanhuuden kokeminen Kuopiossa. Kuopio: Kuopion yliopiston julkaisuja, yhteiskuntatieteet, tilastot ja selvitykset 2/1988; 1988. s. 41-67.
15
Tennilä L. Viisikymmentä ja risat. Mitä se merkitsee kotitalouden rahankäytössä. Teoksessa: Sailas R, Mikkonen S, toim. 55 +, Katsaus ikääntyvien elinoloihin. Helsinki: Tilastokeskus, SVT Elinolot 994:1; 1994. s. 83-94.
16
Davis MA, Randall E, Forthofer RN ym. Living arrangements and dietary patterns of older adults in the United States. J Gerontol 1985;40:434-442.
17
Horwath CC. Socio-economic status and dietary habits in the elderly: results from a large random survey. J Hum Nutr Diet 1989;2:173-183.
18
Rothenberg E, Bosaeus I, Steen B. Food habits, food beliefs and socio-economic factors in an elderly population. Scand J Nutr 1994;38:159-165.
19
Roos E, Prättälä R, Lahelma E ym. Modern and healthy? Socioeconomic differences in the quality of diet. Eur J Clin Nutr 1996;50:753-760.
20
Horwath CC. Marriage and diet in elderly Australians: results from a large random survey. J Hum Nutr Diet 1989;2:185-193.
21
Davis MA, Murphy SP, Neuhaus JM, Lein D. Living arrangements and dietary quality of older U.S. adults. J Am Diet Assoc 1990;90:1667-1672.
22
Liimatta M, Berg M-A, Hasunen K. Eläkeikäisten ateriapalvelujen käyttö ja käyttöhalukkuus Suomessa 1993. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 1995:4;1995.
23
Sem SW, Nes M, Engedal K ym. An ateempt to identify and describe a group of non-institutionalized elderly with the lowest nutrient score. Compr Gerontol A 1988;2:60-66.
24
Walker D, Beuchene RE. The relationship of loneliness, social isolation, and physical health to dietary adequacy of independently living elderly. J Am Diet Assoc 1991;91:300-304.
25
Huijbregts PPWC. Dietary patterns and health in the elderly. A north-south comparison in Europe (thesis). Wageningen: Landbouwuniversiteit Wageningen 1997.
26
Payette H, Gray-Donald K, Cyr R, Boutier V. Predictors of dietary intake in a functionally dependent elderly population in the community. Am J Public Health 1995;85:677-683.
27
van der Wielen RPJ, de Wild GM, de Groot LCPGM ym. Dietary intakes of energy and water-soluble vitamins in different categories of aging. J Gerontol 1996;51A:B100-B107.
28
Lamberg-Allardt C. Vitamin D intake, sunlight exposure and 25-hydroxyvitamin D levels in the elderly during one year. Ann Nutr Metab 1984;28:144-150.

Taulukot
1 Taulukko 1
2 Taulukko 2
3 Taulukko 3
4 Taulukko 4
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030