Joka kolmannella naisopiskelijalla genitaalien papilloomavirusinfektio

Ihmisen papilloomavirus (HPV) (kuva 1) on yleisin sukupuoliteitse leviävän virusinfektion aiheuttaja. Papilloomaviruksia on tähän mennessä karakterisoitu 96 tyyppiä (E-M deVilliers, henkilökohtainen tiedonanto). Papilloomavirukset voidaan jakaa ns. suuren riskin ja pienen riskin viruksiin sen mukaan, kuinka vahva on niiden assosiaatio kohdunkaulan syöpään ja sen välittömiin esiasteisiin. Suuren riskin HPV on kohdunkaulan syövän kiistaton aiheuttaja (1,2,3). HPV-infektiot ovat tavallisia nuoren seksuaalisesti aktiivisen väestön keskuudessa, ja ensimmäinen tartunta saadaan pian yhdyntöjen aloittamisen jälkeen (4). Kohdunkaulan HPV-infektion esiintyvyys tanskalaisessa, vuosina 1991-1993 kerätyssä yli 10 000 20-29-vuotiaan naispotilaan aineistossa oli 14 % (5). Suurin osa nuorten naisten HPV-infektioista paranee itsestään parin vuoden kuluessa, mutta pieni osa persistoi, eli virus pysyy genitaalien epiteelisoluissa (6,7). Persistoiva suuren riskin HPV-infektio on kohdunkaulan solumuutoksen riskitekijä (8,9).

Selvitimme HPV-infektioiden esiintyvyyttä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) asiakkaiden keskuudessa.

Potilaat, näytteet ja HPV-DNA-osoitus

Tutkimukseen rekrytoitiin ensimmäisen vuoden naisopiskelijoita, jotka tulivat terveydenhoitajan suorittamaan terveystarkastukseen (n= 919), sekä yleislääkärien gynekologisia asiakkaita (n = 388). Näytteet kerättiin ensimmäisen vuoden opiskelijoilta tammikuun 2001 ja tammikuun 2003 välisenä aikana, ja yleislääkäreiden asiakkailta joulukuun 2002 ja lokakuun 2003 välisenä aikana. Yleislääkäreiden asiakkaat olivat oireettomia opiskelijoita, jotka tulivat ehkäisyneuvontakäynnille. Opiskelijoilta pyydettiin kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Terveystarkastukseen tulevat opiskelijat saivat terveydenhoitajalta mukaansa näytteenottovälineet ja -ohjeet. He ottivat itse itseltään näytteen dacrontikulla emättimestä, laittoivat näytteen tikkuineen erityiseen näytteenkuljetusputkeen ja toimittivat näytteen YTHS:n laboratorioon. Yleislääkärikäynnillä lääkäri otti asiakkaalta HPV-DNA-näytteen dacrontikulla emättimestä ja kohdunnapukasta. HPV-näytteet tutkittiin Hyks-Laboratoriodiagnostiikan virologian osastolla.

Papilloomaviruksen nukleiinihappo-osoituksessa käytettiin Hybrid Capture 2 -testiä (HC2; Digene, Gaithersburg, Maryland, USA). HC2-testi perustuu virustyyppispesifeihin RNA-koettimiin ja liuoshybridisaatioon. Suuren riskin HPV-koetin sisältää 13 solumuutoksiin assosioituvaa virustyyppiä (HPV16, 18, 31, 33, 35, 39, 45, 51, 52, 56, 58, 59, 68), ja pienen riskin HPV-koetin viisi tavallisinta hyvänlaatuisissa leesioissa esiintyvää virustyyppiä (HPV6, 11, 42, 43, 44).

Mikäli näytteessä on jonkin luetellun virustyypin DNA:ta, koettimen RNA muodostaa näytteessä olevan virus-DNA:n kanssa hybridin, joka kiinnitetään mikrotiitterilevyn kuoppaan spesifin hybridivasta-aineen avulla. Hybridi osoitetaan immunologisesti alkalisella fosfataasilla merkityllä hybridivasta-aineella. Kun kuoppaan lisätään alkalisen fosfataasin substraatti, syntyy valoa (luminesenssia), ja luminometrissa mitattava tulos saadaan lukuarvoina. Vertaamalla saatuja lukuarvoja negatiivisiin kontrolleihin ja positiivisiin kalibraattoreihin voidaan todeta näytteen positiivisuus tai negatiivisuus. Koettimet ovat virustyyppispesifejä, mutta ne on jaettu kahteen koetinseokseen (pienen riskin ja suuren riskin virustyypit), joten virustyyppi ei käy ilmi testituloksesta.

Tulokset

Tutkimukseen osallistuneet ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat iältään 19-47-vuotiaita, keski-ikä oli 22,7 vuotta. Yleislääkäreiden asiakkaiden ikä vaihteli 19 ja 34 vuoden välillä, keski-ikä oli 24,9 vuotta.

Tulokset HPV-infektioiden esiintyvyydestä on koottu taulukkoon 1. Kaikista tutkimukseen kerätyistä näytteistä 434 (33,2 %) oli HPV-DNA-positiivisia. Pienen riskin HPV-DNA-positiivisia oli 65 (5,0 %). Suuren riskin HPV-DNA-positiivisia oli 234 (17,9 %). Sekä pienen että suuren riskin HPV-DNA-positiivisia oli 135 (10,3 %). Valtaosa (85,0 %) kaikista positiivisista näytteistä, eli 369 näytettä 434:stä, oli siis suuren riskin HPV-DNA-positiivisia. HPV-positiivisten ja HPV-negatiivisten osuudet molemmissa osallistujaryhmissä olivat hyvin samanlaiset (taulukko 1).

Selvitimme myös HPV-infektioiden esiintyvyyttä ikäryhmittäin (taulukko 2). Vaikka yli 35-vuotiaiden ikäryhmät olivat pieniä, materiaalistamme voitiin havaita, että HPV-infektiot ovat yleisimpiä 20-34-vuotiaiden keskuudessa.

Pohdinta

Joka kolmannen opiskelijan genitaalinäyte todettiin HPV-DNA-positiiviseksi. Näistä valtaosa oli ns. suuren riskin HPV-DNA-positiivisia. Tutkimusaineisto koostui sekä ensimmäisen vuoden opiskelijoista, jotka ottivat itse itseltään näytteen, että yleislääkärin ehkäisyneuvonta-asiakkaista, joilta lääkäri otti näytteen gynekologisen tutkimuksen yhteydessä. HPV-DNA:n prevalenssi ei näyttänyt riippuvan näytteenottotekniikasta. Kirjallisuudenkin mukaan itse kerätyt näytteet ovat tarkkuudeltaan samaa luokkaa kuin lääkärin ottamat (10, 11). Näissä vertailututkimuksissa Sellors ym. keräsivät 200 näytettä 18 vuotta täyttäneiltä kanadalaisilta naisilta (keski-ikä 31,5 vuotta) lokakuusta 1996 maaliskuuhun 1997 (10), ja Wrightin ym. tutkimuksessa kerättiin 1 415 näytettä 35-65-vuotiailta mustilta afrikkalaisilta naisilta tammikuusta 1998 huhtikuulle 1999 (11). Molemmissa vertailututkimuksissa käytettiin HPV-DNA-osoituksessa HC2-menetelmää.

HPV-DNA:n esiintyvyys oli korkeampi kuin aikaisemmin julkaistuissa ulkomaisissa tutkimuksissa (5, 12). Kohdunkaulan HPV-infektion esiintyvyys tanskalaisessa, vuosina 1991-1993 kerätyssä yli 10 000 20- 29-vuotiaan naispotilaan aineistossa oli 14 % (5). Cuzickin ym. laajan katsauksen mukaan HPV-infektioiden esiintyvyys vastaavissa ikäryhmissä tehdyissä eri tutkimuksissa on alle 15% (12). Käyttämällämme HPV-testillä voidaan osoittaa ryhmäspesifisti pienen ja suuren riskin HPV-tyyppejä, mutta sen avulla ei voida tehdä HPV-tyypitystä. Testi sisältää koettimet viidelle pienen riskin HPV-tyypille ja 13:lle suuren riskin HPV-tyypille. Nämä virustyypit kattavat valtaosan genitaalialueen infektioita aiheuttavista HPV-tyypeistä (3,12). Muiden HPV-tyyppien aiheuttamat genitaalialueen infektiot ovat harvinaisia, mutta on mahdollista, että jokin harvinainen virustyyppi jää tällä testillä löytymättä.

Tämä poikkileikkaustutkimus ei kerro HPV-DNA:n persistoimisesta eikä virusmäärästä, jolla voi olla osuutta HPV:n aiheuttaman solumuutoksen pahenemisessa (8). Vaikka aineistomme on suhteellisen pieni, tarkoituksemme on toistetuilla tutkimuksilla selvittää suuren riskin HPV-DNA:n persistoimista ja HPV-DNA-positiivisuuden yhteyttä Papa-kokeella todettaviin epiteelimuutoksiin. Alueelliset HPV:n prevalenssitutkimukset (13,14) ja HPV-DNA:n persistoimiseen liittyvät tutkimukset ovat tärkeitä, kun valmistaudutaan HPV-rokotteen tuloon (15,16).

ENGLISH SUMMARY: EVERY THIRD FEMALE STUDENT HAS GENITAL PAPILLOMAVIRUS INFECTION

Prevalence of genital human papillomavirus (HPV) infection is high. HPVs can be grouped into low risk and high risk viruses according to their association with cervical cancer and its precursor lesions. We studied the prevalence of HPV infection among female clients of the Finnish Student Health Service. Our target groups were first-year students, as well as students visiting a general practitioner for consultation. Altogether, 1307 students were recruited, and samples were collected for HPV DNA testing. Of all attendants 33.2% were HPV DNA positive, and of those 85.0% were positive for high risk HPV. The prevalence of HPV DNA in this student population was surprisingly high.