Lapsuuden traumaattiset kokemukset ennakoivat aikuisiän vakavaa psyykkistä oireilua

Kirjallisuuden ja kliinisen kokemuksen perusteella lapsuudessa koetut traumaattiset ja emotionaalisesti rasittavat tapahtumat altistavat aikuisiän psyykkisille häiriöille ja fyysiselle oireilulle (1,2,3). Ruumiillisina oireina ilmenevä somatisaatiohäiriö ja epävakaa (borderline) persoonallisuus on yhdistetty lapsuudessa koettuun hyväksikäyttöön tai kaltoin kohteluun (4,5,6). Lukuisissa tutkimuksissa lapsuuden aikainen fyysinen ja psyykkinen kaltoin kohtelu ja hyväksikäyttö ovat yhdistyneet kohonneeseen masennuksen riskiin aikuisiässä (1,7,8,9,10,11,12). Suomalaisessa väestötutkimuksessa traumaattiset kokemukset, lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö mukaan lukien, yhdistyivät pitkäaikaiseen depressiivisyyteen sekä miehillä että naisilla (13).

Kliinisissä aineistoissa lapsuuden traumat ovat usein ennakoineet psykoottista oireilua (14,15,16,17,18). Vähemmän on tutkittu aikuisiän psykoottisuuden ja lapsuuden traumojen välistä yhteyttä ei-kliinisissä aineistoissa. Kahdessa tutkimuksessa lapsuusiän seksuaalinen hyväksikäyttö korreloi aikuisiän skitsotyyppiseen häiriöön (19,20). Laajassa väestötutkimuksessa lapsuusiän hyväksikäyttö yhdistyi hoitopalveluiden käyttöön johtaneeseen psykoottiseen oireiluun (21).

Terveydenhuollon palveluiden käyttäjiin kohdistuvia tutkimuksia lapsuuden traumojen vaikutuksista ei Suomessa ole aikaisemmin tehty. Myöskään ei ole tutkittu lapsuudenaikaisten traumaattisten kokemusten yhteyttä psykoottiseen oireiluun. Tässä tutkimuksessa, joka on osa laajempaa depressiivisesti oireilevien hoitoa koskevaa tutkimusta, selvitettiin kirjekyselyn avulla terveyskeskuksessa ja psykiatrisessa avohoidossa käyneiden potilaiden traumaattisten ja mieltä rasittaneiden lapsuuden kokemusten yleisyyttä sekä niiden yhdistymistä depressiiviseen, maaniseen ja psykoottiseen oireiluun.

Aineisto ja menetelmät

Turun yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalan eettinen toimikunta hyväksyi tutkimussuunnitelman. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista, ja kaikki tutkimukseen osallistuneet täyttivät kirjallisen suostumuksen.

Osallistujat

Tutkimusaineiston muodostavat noin kahden kuukauden aikana keväällä 2003 ja 2004 Raision, Liedon ja Loimaan terveyskeskukseen (TK) ja niiden alueella toimivaan psykiatriseen avohoitopaikkaan (PS) tulleet, 18 vuotta täyttäneet potilaat, jotka hoitoon tullessaan täyttivät psyykkistä oireiluaan kartoittavan seulakyselyn ja joille keväällä 2005, 1–2 vuotta seulakyselyn jälkeen, lähetettiin traumaattisia kokemuksia käsittelevä kirjekysely. Terveyskeskuspalvelut käsittivät normaalin terveyskeskuslääkärin vastaanoton lisäksi työterveydenhuollon ja äitiysneuvolan. Kaikki kolme psykiatrista avohoitopaikkaa olivat mielenterveystoimistoja. Sairaaloiden poliklinikoita ei sisällytetty tutkimukseen.

Seulakyselyä tarjottiin kaikkiaan 3 132 potilaalle, joista 1 641 (52,4 %) potilasta (1 358 [50,5 %] TK- ja 283 [63,7 %] PS-potilasta) palautti seulan hyväksytysti täytettynä. Heistä 1 276:lle lähetettiin kirjekysely, jonka palautti hyväksytysti 920 (72,1 %) potilasta (742 [71,8 %] TK- ja 178 [73,3 %] PS-potilasta). Yksityiskohtaisemmin potilaiden valikoituminen tutkimukseen käy ilmi kuviosta 1. Seulontavaiheessa TK-potilaista lähes puolet kieltäytyi seulan täyttämisestä useimmiten kiireeseensä tai tarkemmin yksilöimättömään osallistumishaluttomuuteensa vedoten. Kirjekyselyä ei lähetetty potilaille, jotka seulontavaiheessa olivat kyllä täyttäneet seulan, mutta jotka eivät halunneet osallistua jatkotutkimuksiin, tai jotka olivat kuolleet tai muuttaneet muualle niin, että osoitetta ei saatu selville (yhteensä 286 potilasta). Postitusvirheestä johtuen yhden terveyskeskuksen potilaille (79 potilasta) ei kyselyä myöskään lähetty. Osalla kyselyyn vastanneista lomake oli epätäydellisesti täytetty tai heidän tietojaan ei voitu yhdistää seulontavaiheen tietoihin (yhteensä 37 potilasta).

Seulakyselyn täyttäneisiin verrattuna naiset (57,7 %) vastasivat kirjekyselyyn useammin (p = 0,047) kuin miehet (52,4 %) ja vastanneet olivat vanhempia (49,4 vuotta) kuin ei-vastanneet (45,9 vuotta) (p < 0,001). Seulakyselyyn vastanneista TK-potilaista 40,5 % oli ilmoittanut vastaanotolle tulonsa syyksi sairauden tutkimisen, 23,0 % sairauden hoidon, 23,5 % seurantakäynnin, 4,8 % todistuksen tai lausunnon saannin ja 8,3 % muun syyn. PS-aineistossa vastaavat osuudet olivat 6,8 %, 54,0 %, 27,3 % 1,1 % ja 10,8 % (p < 0,001).

Mittarit

Seulakysely

Vastaanotolle tullessaan potilaat täyttivät seulakyselyn, joka käsitti potilaiden taustaa, terveydentilaa, toimintakykyä, aiempaa psykiatrista hoitoa ja psyykkisiä oireita koskevia kysymyksiä. Taustaa ja aiempaa hoitoa koskevat kysymykset on esitetty taulukossa 1. Potilaat arvioivat terveydentilansa ja toimintakykynsä 5-portaisesti (1 = erittäin hyvä, 2 = hyvä, 3 = keskinkertainen, 4 = huono, 5 = erittäin huono). Depressiivisiä oireita kartoitettiin DEPS-kyselyllä (22). DEPS on 10- osioinen instrumentti, jonka spesifisyys ja sensitiivisyys perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon psykiatrisilla potilailla on todettu hyväksi. Depressiiviset oireet kysyttiin edeltäneen kuukauden ajalta. Maanisten oireiden kysely MDQ (23) käsitti 13 oirekysymystä sekä kysymykset koskien oireiden samanaikaisuutta ja niiden aiheuttamaa rasitusta. Psykiatristen potilaiden aineistossa MDQ on osoittautunut luotettavaksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön indikaattoriksi (23). Psykoottisia oireita kysyttiin 22 kysymyksen oirelistalla (kyllä/ei), joka saatiin Composite International Diagnostic Interview (24), CIDI-instrumentin psykoosisektion kysymyksistä (G1, G2, G2B, G3-G13, G13B, G14, G17, G18 + G19, G20, G20C, G21, G22). Psykoottiset oireet kysyttiin seulavaiheessa koko elämän ajalta ja kyselyvaiheessa edeltäneen vuoden ajalta. CIDI-instrumenin psykoosikysymykset ovat väestötutkimuksessa yhdistyneet voimakkaasti kliiniseen psykoottiseen häiriöön (25). Seulakysely löytyy netistä osoitteesta www.laakarilehti.fi/liite/2006/salokangas_lomake1.doc.

Kirjekysely

Keväällä 2005 lähetetty kirjekysely käsitti samat potilaan taustaa, terveydentilaa, toimintakykyä ja psyykkisiä oireita koskevat kysymykset kuin seulakysely. DEPS kysyttiin kokonaisuudessaan, mutta MDQ:sta ja CIDI:stä valittiin sellaiset oirekysymykset, joita oli perustutkimusvaiheessa raportoitu esiintyneen usein (26). Tähän tutkimukseen otettiin mukaan seulakyselyn MDQ- ja CIDI-kysymyksistä vain ne, jotka oli kysytty sekä seula- että kirjekyselyssä.

Lisäksi mukana oli traumaattisia kokemuksia koskenut kysely TADS (Traumatic and Distress Scale), joka on kehitetty European Prediction of Psychosis (EPOS) -tutkimuksen tarpeisiin ja käännetty suomeksi. TADS on itse täytettävä, 43 kysymystä käsittävä kysely. Kysymykset käsittelevät sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia ja ne on luokiteltu 5 luokkaan: 0 = ei koskaan, 1 = harvoin, 2 = joskus, 3 = usein, 4 = melkein aina. Koska TADS-instrumenttia ei ole vielä validoitu, laskettiin sen kysymyksistä ensin faktorianalyysi. Analyysin rotaatioratkaisussa nousi esiin kolme negatiivista kokemusdimensiota: perheen taholta tullut laiminlyönti (selitysosuus 21,1 %) sekä seksuaalisen hyväksikäytön (8,7 %) ja fyysinen väkivallan (5,8 %) kokemukset. Näistä ensimmäiseen ja toiseen tuli 6 ja kolmanteen 4 kysymystä, jotka on esitetty taulukossa 2 ja joiden perään on merkitty muuttujan lataus rotatoidulla dimensiolla. Analyysejä varten näiden kysymysten pistemäärät laskettiin yhteen. Kirjekysely on netissä osoitteessa www.laakarilehti.fi/liite/2006/salokangas_lomake2.doc.

Tilastolliset käsittelyt

Aluksi tarkasteltiin traumaattisten muistojen yleisyyttä hoitopaikan mukaan vertaamalla TK- ja PS-aineistoja keskenään kunkin kolmen traumakokemuksen osalta siten, että kysymykset oli luokiteltu kahteen luokkaan 0–1 (ei koskaan tai harvoin)/3–5 (joskus, usein tai melkein aina). Erot testattiin Khin neliö -testillä.

Traumaattisten kokemusten yhteenlaskettujen pistemäärien vaihtelua selitettiin lineaarisessa kovarianssianalyysissä potilaiden hoitopaikalla ja sosiodemograafisilla taustatekijöillä. Seuraavaksi laskettiin Pearsonin korrelaatiokertoimet depressiivisten, maanisten ja psykoottisten oireiden ja traumaattisten kokemusmuuttujien kesken. Seuraavissa monimuuttuja-analyyseissä (lineaarinen kovarianssianalyysi) vastemuuttujina käytettiin seula- ja kirjekyselyn DEPS-, MDQ- ja CIDI-summapistemääriä, joita selitettiin perheeseen, seksuaalisuuteen ja fyysisyyteen liittyvillä traumaattisilla kokemuksilla, kun potilaan hoitopaikka, sosiodemograafiset taustatekijät, terveydentila, toimintakyky ja aiempi psykiatrinen hoito oli vakioitu. Lopulliseen malliin vakioitaviksi muuttujiksi otettiin ne, joiden päävaikutus vastemuuttujaan oli tilastollisesti merkitsevä.

Analyysit suoritettiin SPSS-ohjelman versiolla 11.5 ja merkitsevyystasona käytettiin p-arvoa < 0,05. Eri tasot merkittiin seuraavasti: ns. p > 0,05, *p < 0,05, **p <= 0,01, ***p <= 0,001.

Tulokset

Potilaiden tausta

TK-potilaat olivat vanhempia, useammin työelämässä ja odotetusti saaneet psykiatrista hoitoa harvemmin kuin PSpotilaat. He arvioivat myös terveydentilansa ja toimintakykynsä paremmaksi (p < 0,001) kuin PS-potilaat sekä seulonta- että kyselyvaiheessa. Sukupuolen, siviilisäädyn ja asumistilanteen kohdalla merkitsevää eroa ei ollut (taulukko 1).

Traumaattiset kokemukset

PS-potilaat raportoivat negatiivisia traumaattisia kokemuksia kaikilla kolmella negatiivisten kokemusten alueella selvästi enemmän kuin TK-potilaat. Aikuisten havaitsemia mustelmia, haavoja tai ruhjeita TK- ja PS-potilaat raportoivat yhtä usein, vaikka fyysinen pahoinpitely oli jälkimmäisessä ryhmässä ollut yleisempää. Myös raiskauksista molemmat potilasryhmät raportoivat yhtä usein, mutta kun tämä kysymys analysoitiin luokittelemattomana, oli kysymyksen pistemäärä PS-potilailla korkeampi kuin TK-potilailla (p = 0,045).

Koko aineistosta 44,1 % (TK 37,8 % ja PS 69,1 %; p < 0,001) ilmoitti kokeneensa ainakin joskus laiminlyöntiä perheen taholta, 19,6 % (TK 16,1 % ja PS 34,5 %; p < 0,001) seksuaalista hyväksikäyttöä ja 22,7 % (TK 10,5 % ja PS 22,1 %; p < 0,001) fyysistä väkivaltaa. Näillä kolmella traumaattisella kokemusalueella oli taipumus kasautua samoille henkilöille, mikä näkyi niiden voimakkaissa keskinäisissä korrelaatioissa: perheen laiminlyönti korreloi seksuaalisen hyväksikäytön (r = 0,390, p < 0,001) ja fyysisen väkivallan (r = 0,544, p < 0,001) kanssa ja kaksi viimeksi mainittua keskenään (r = 0,332, p < 0,001).

Perheen taholta koetun laiminlyönnin kohdalla ilmeni monimuuttuja-analyysissä sukupuolen ja hoitopaikan kesken interaktio (p = 0,004) siten, että psykiatrisessa hoidossa olevat naiset raportoivat perheeseen liittyviä negatiivisia kokemuksia miehiä useammin (p = 0,003), mutta terveyskeskusaineistossa vastaavaa eroa ei ollut. Seksuaalinen hyväksikäyttö oli naisilla yleisempää kuin miehillä hoitopaikasta riippumatta (p = 0,003). Vähintään joskus seksuaalista hyväksikäyttöä raportoi kokeneensa 21,2 % naisista ja 14,4 % miehistä. Myös fyysisen väkivallan kohdalla sukupuolella ja hoitopaikalla oli interaktio (p = 0,020) siten, että TK-potilaista miehet raportoivat fyysistä väkivaltaa viitteellisesti useammin (p = 0,062) ja PS-potilaista hieman harvemmin (p = 0,184) kuin naiset. Ikä yhdistyi lievästi (r = -0,071, p = 0,036) vain perheeseen liittyviin muistoihin: nuoret raportoivat hieman enemmän perheen taholta tullutta laiminlyöntiä.

Myös siviilisääty osoittautui merkitseväksi traumaattisten kokemusten selittäjäksi. Kun hoitopaikka otettiin huomioon, raportoivat eronneet ja asumuserossa olevat keskimääräistä enemmän perheen laiminlyöntiin (p = 0,001), seksuaaliseen hyväksikäyttöön (p < 0,001) ja fyysiseen pahoinpitelyyn (p = 0,018) liittyviä traumaattisia kokemuksia.

Depressiiviset, maaniset ja psykoottiset oireet

Depressiiviset, maaniset ja psykoottiset oireet korreloivat merkitsevästi sekä traumaattisten muistojen kolmen osaalueen kanssa koko aineistossa ja erikseen TK-aineistossa (taulukko 3). Depressiivisten oireiden korrelaatiot olivat suurempia kuin maanisten tai psykoottisten oireiden korrelaatiot. PS-aineistossa seksuaalinen hyväksikäyttö ei korreloinut merkitsevästi minkään oirealueen kanssa, sen sijaan fyysisen väkivallan kohdalla TK- ja PS-aineistojen korrelaatiot olivat samaa suuruusluokkaa, vaikka ne PS-aineistossa sen pienuuden vuoksi olivat harvemmin merkitseviä.

Monimuuttuja-analyyseissä, joissa potilaiden hoitopaikka, tausta ja terveydentila, toimintakyky ja aiempi hoito oli vakioitu, perheen laiminlyönnin, seksuaalisen hyväksikäytön ja fyysisen väkivallan kokemukset ennakoivat depressiivisiä, maanisia ja psykoottisia oireita seulonta- ja kyselyvaiheessa lukuun ottamatta seurantavaiheen psykoottisia oireita (taulukko 4). Perheen taholta koetun laiminlyönnin ja seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla nämä yhteydet tulivat erikseen esiin TK-aineistossa. Sen sijaan fyysisen väkivallan kokemukset yhdistyivät voimakkaammin psyykkiseen oireiluun PS-aineistossa.

Pohdinta

Traumaattiset kokemukset ovat yleisiä

Traumaattiset kokemukset osoittautuivat yleisiksi sekä terveyskeskuksen että varsinkin psykiatrisen avohoidon potilailla. Perheeseen liittyviä laiminlyönnin kokemuksia oli ainakin joskus ilmennyt runsaalla kahdella viidestä, seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksia yhdellä viidestä ja fyysisen väkivallan kokemuksia yhdellä kymmenestä. Kaikki kolme kokemusaluetta olivat psykiatrisilla potilailla yleisempiä kuin terveyskeskuksen potilailla, mikä toisaalta oli odotettavissa ja toisaalta vahvistaa käytetyn mittarin validiteettia. Eivät traumaattiset kokemukset olleet harvinaisia myöskään terveyskeskuspotilailla. Väestöön kohdistuneessa suomalaisessa tutkimuksessa 2,9 % depression suhteen oireettomista ja 7,5 % pitkäaikaisesti depressiivisistä raportoi kokeneensa seksuaalista hyväksikäyttöä (insestiä tai pedofiliaa) (13). Tämän tutkimuksen terveyskeskusaineistossa, mainitun väestötutkimuksen asetelmaa mukailleessa jatkoanalyysissä 2,5 % ei-masentuneista ja 6,9 % sekä seulonta- että kyselyvaiheessa masentuneista raportoi tulleensa raiskatuksi. Kun indikaattorina käytettiin jotain seksuaalista hyväksikäyttöä, olivat vastaavat luvut 24,0 % ja 50,7 %. Näyttääkin ilmeiseltä, että seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä traumaattisia kokemuksia on terveyskeskuspotilailla enemmän kuin väestössä keskimäärin.

Varsinkin seksuaalisen hyväksikäytön, mutta jossain määrin myös perheen laiminlyönnin kohdalla traumaattisten kokemusten ja psyykkisten oireiden väliset yhteydet muodostuivat terveyskeskuspotilailla voimakkaammiksi kuin psykiatrisilla potilailla. Fyysisen väkivallan kohdalla vastaavaa eroa ei ollut. Todennäköisesti psykiatrisilla potilailla on monia muita psyykkiseen oireiluun altistavia tekijöitä, jolloin suhteellisesti pienempi osuus runsaasta oireilusta selittyy ensiksi mainituilla lapsuuden traumaattisilla kokemuksilla.

Sukupuoli osoittautui tärkeäksi selittäväksi tekijäksi, mutta oli osin hoitopaikasta riippuvainen. Perheeseen, samoin kuin fyysiseen koskemattomuuteen liittyvät negatiiviset kokemukset, olivat psykiatrisessa hoidossa olevilla naisilla selvästi yleisempiä kuin miehillä. Odotetusti naiset olivat kokeneet myös seksuaalista hyväksikäyttöä useammin kuin miehet: naisista noin 20 % ja miehistä lähes 15 % ilmoitti kokeneensa seksuaalista hyväksikäyttöä ainakin joskus. Kysymysten muotoilu ja usean kysymyksen käyttö seksuaalisen hyväksikäytön määrän arvioinnissa on varmaankin vaikuttanut siihen, että osuudet ovat näinkin korkeita. Tutkimuksissa onkin kiinnitetty huomiota naisten kokemaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja sen negatiivisiin seuraamuksiin, kuten masennukseen yleensä (13) ja erikseen äitiyden aikaiseen masennukseen (27). Merkillepantavaa on kuitenkin myös se tosiseikka, että huomattavan suuri osa miehistä raportoi kokeneensa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Traumaattisilla kokemuksilla oli taipumus kasautua samoille henkilöille, mikä näkyi muun muassa siten, että perheeseen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja fyysiseen väkivaltaan liittyvien kokemusten välillä oli korkeat korrelaatiot. Varsinkin perheeseen liittyvät negatiiviset ja fyysisen väkivallan kokemukset kasautuivat samoille henkilöille, mikä puhuu sen puolesta, että väkivallan kokemukset olivat suurella osalla perhelähtöisiä. Selvimmin tämä näkyi psykiatrisessa hoidossa olleilla naisilla. Ilmeistä onkin, että perheissä ilmennyt fyysinen kaltoin kohtelu on erityisen traumaattista juuri tytöille, mikä näkyy aikuisiässä monimuotoisena psyykkisenä oireiluna ja psykiatriseen hoitoon hakeutumisena.

Kyselytutkimukseen liittyy virhelähteitä erityisesti silloin, kun tutkimuksen kohteena ovat arkaluonteiset asiat ja kokemukset. Vastausprosentti, joka oli runsaat 70, puhuu kuitenkin sen puolesta, että tämä tutkimus arkaluonteisuudestaan huolimatta onnistui varsin hyvin. Myös kysymysten muotoilu vaikuttaa tuloksiin. Hienovaraisesti muotoiltuihin kysymyksiin saadaan yleensä suurempia osuuksia. Samoin kyselyyn vastaaminen voi joillekin olla helpompaa kuin kasvokkain tapahtuvaan haastatteluun vastaaminen. Yleensä kuitenkin haastattelua pidetään postikyselyä luotettavampana menetelmänä, joten tämänkin tutkimuksen tuloksia on syytä tarkastella tietyllä varovaisuudella. Lisäksi on aiheellista huomata, että psyykkisesti oireilevilla traumaattiset kokemukset voivat muistua mieleen herkemmin kuin ajankohtaisesti oireettomilla. Tällöin myös traumaattisen kokemuksen ja oireilun välinen yhteys voi tulla liiallisen korostuneesti esiin.

Traumaattiset kokemukset altistavat vakavalle psyykkiselle oireilulle

Toinen tutkimuksen keskeinen tulos oli se, että lapsuuden traumaattiset kokemukset ennakoivat masentuneisuutta samoin kuin maanisten ja psykoottisten oireiden esiintymistä silloinkin, kun kaikkien muiden selittävien (sekoittavien) tekijöiden vaikutus oli otettu huomioon. Eniten on tutkittu lapsuuden hyväksikäytön ja aikuisiän depression välistä yhteyttä, joka on osoittautunut varsin voimakkaaksi myös aiemmissa tutkimuksissa (3,11,13,28,29,30).

Vähemmän huomiota on kiinnitetty lapsuuden hyväksikäytön ja psykoottisuuden väliseen yhteyteen, joskin kliinisissä aineistoissa lapsuudessa koettu hyväksikäyttö on yhdistynyt myöhemmin ilmenneeseen psykoottiseen oireiluun (16,17,18, 31,32,33). Prospektiivisessa väestötutkimuksessa perustutkimusvaiheessa raportoitu lapsuuden hyväksikäyttö ennakoi hoitopalveluiden käyttöön johtanutta psykoottista oireilua (21). Tässä tutkimuksessa vastaavanlainen yhteys löytyi potilasaineistossa ja oli, ehkä aineiston koosta johtuen, huomattavan selvä terveyskeskuspotilailla. Näyttääkin siltä, että lapsuuden aikaiset traumaattiset kokemukset ennakoivat psykoottista oireilua jo väestötasolla ja terveyskeskukseen hakeutuneilla potilailla eikä yksinomaan psykiatriseen hoitoon hakeutuneilla. Maanisten oireiden ja lapsuuden traumaattisten kokemusten välinen yhteys on jäänyt lähes kokonaan tutkimatta. Tämä tutkimuksen tulosten perusteella on syytä uskoa, että myös maanista oireilua voivat edeltää lapsuuden mieltä rasittavat negatiiviset kokemukset.

Lapsuuden traumaattisten kokemusten ja aikuisiän psyykkisen oireilun välistä yhteyttä voidaan selittää kahdella tavalla. Kognitiivisen mallin mukaan lapsuudessa koetut traumaattiset kokemukset voivat synnyttää pysyväisluonteisen kognitiivisen haavoittuvuuden, mikä näkyy negatiivisena kuvana itsestä ja ympäröivästä maailmasta (34,35) ja sitä kautta ympäristön ja itsen vääristyneenä arvottamisena eli atribuointina. Myöhemmällä iällä riittävän rasittavassa stressitilanteessa nämä tulkintojen vääristymät voivat johtaa psyykkiseen häiriintymiseen, mikä voi ilmetä depressiivisenä, maanisena tai psykoottisena oireiluna.

Biologisen mallin mukaan varhaisiän poikkeavat kokemukset voivat johtaa poikkeavaan hermoston kehitykseen, minkä seurauksena syntyy ulkoisten stressitekijöiden vaikutukselle erityisen herkkä, haavoittunut keskushermosto. Lapsuusiän stressaavat, traumaattiset kokemukset voivat olla riittävän voimakkaita käynnistääkseen tämän poikkeavan kehityksen varsinkin silloin, jos niiden vaikutus jatkuu pitkään. Välittävänä mekanismina voi olla glukokortikoidien kroonisesti runsas eritys ja sen seurauksena hypotalamus-aivolisäke-lisämunainen-akselin toiminnan pysyvä muutos (36,37). Tämä puolestaan voi johtaa monenlaisiin keskushermoston välittäjäaineiden toimintahäiriöihin, joilla oletetaan olevan yhteyttä niin affektiiviseen (38,39) kuin psykoottiseenkin häiriöön (21). Kyse ei siis ole spesifisestä haavoittuvuudesta, vaan eräänlaisesta jaetusta alttiudesta mielialahäiriöiden ja psykoottisuuden kesken.

Mitä terveyskeskuslääkärin tulisi tehdä?

Varhaislapsuuden kokemusten selvittäminen kuuluu normaaliin psykiatriseen tutkimukseen. Sen sijaan terveyskeskuksessa lapsuuden traumaattiset kokemukset voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Onkin hyvä muistaa, että huomattava osa terveyskeskuksen potilaista on kokenut lapsuudessaan traumaattisia kokemuksia, jotka voivat altistaa heitä vakaville psyykkisille häiriöille. Erityisesti silloin, kun potilaan toipuminen esimerkiksi masennuksesta viivästyy, on syytä paneutua potilaan varhaisempiin kokemuksiin. Aina ei ole kyse suoraviivaisesta syy (= traumakokemus)-seuraus (= pitkittynyt masennus)-suhteesta, vaan mukana voi olla potilaan yksilöllistä herkkyyttä kokea muiden mielestä ”tavanomaisiakin” asioita traumaattisiksi. Oleellista kuitenkin on potilaan oma subjektiivinen kokemus ja sen tarkastelu turvallisessa ja ymmärtävässä hoitosuhteessa.

Traumatic experiences in childhood associate with severe psychic symptoms in adulthood

According to clinical experience and scientific studies, psychiatric patients have often had traumatic experiences in their childhood. In Finland, the frequency of childhood traumatic experiences among patients attending primary or psychiatric care, and their association with severe psychic symptomatology in adulthood have rarely been studied.

In our study, 742 patients attending primary care and 178 patients attending psychiatric outpatient care and aged 18 years or more filled in a questionnaire including screens on depressive, manic and psychotic symptoms. One to two years later, they responded to a mailed questionnaire on traumatic experiences in their childhood.

Of the primary care patients, 38% reported neglect by their family, 16% sexual abuse, and 10% physical violence. Among psychiatric patients, the corresponding figures were 69%, 34% and 22%, respectively. All three areas of traumatic childhood experiences associated significantly with occurrence of depressive, manic and psychotic symptoms.

We conclude that traumatic childhood experiences are frequent among patients using health care services. In addition to psychiatric patients, primary care patients with psychic symptoms require that attention be paid to their possible childhood traumatic experiences.