Lehti 5: Alkuperäis­tutkimus 5/1996 vsk 51 s. 411

Lonkka-artroosin vaikeusasteen luokittelu

Lonkan osteoartroosin röntgenologisia muutoksia ovat nivelraon kaventuminen, ympäröivän luun skleroosi, kystat, osteofyytit sekä muut luustruktuurin destruktiiviset muutokset. Artroosin määrittely on kuitenkin ollut epäyhtenäistä. Lin ym. luokittelussa erotetaan primaarisen lonkka-artroosin neljä vaikeusastetta. Luokitus on mielestämme riittävän yksinkertainen ja selkeä ja erot luokkien välillä ovat selvät. Sen käyttö saattaa parantaa kliinikon, radiologin ja vakuutuslääkärin keskinäistä kommunikaatiota ja helpottaa eri tutkimusten vertailua. OYS:ssa lonkka-artroosin luokittelussa Lin luokittelu on käytössä.

Petri AlataloValtteri MyllyläMarkku PäivänsaloTapani TikkakoskiJaakko Puranen

Primaarinen lonkka-artroosi eli lonkan nivelrikko tarkoittaa lonkkanivelen, ruston ja luun, degeneratiivisia muutoksia. Röntgenologisia muutoksia ovat nivelraon kaventuminen, ympäröivän luun skleroosi, kystat, osteofyytit sekä muut luustruktuurin destruktiiviset muutokset (1).

Osteoartroosin määrittelyssä on ollut epäyhtenäisyyttä. Epidemiologisissa tutkimuksissa on enimmäkseen käytetty Kellgrenin ja Lawrencen (1957) luokitusta (2), jossa artroosi on jaettu vaikeusasteen perusteella luokkiin 0-4 seuraavasti:

0 = täysin normaali

1 = kyseenalainen tauti

2 = lievä tauti, pieniä osteofyyttejä

3 = keskivaikea tauti, nivelraon kapeutuminen ja osteofyytit

4 = vaikea tauti, subkondraalista skleroosia, kystat, huomattava nivelraon kapeutuminen.

Useissa tutkimuksissa nivelrikkona on pidetty luokkaa 2, jossa esiintyy pelkkiä osteofyyttejä. On kuitenkin esitetty, että pelkkien osteofyyttien esiintyminen kuvastaa luun ja nivelten luonnollista ikääntymiseen liittyvää uudelleen muovautumista (2). Siten progressiivisen osteoartroosin ensimmäisenä tunnistettavana merkkinä tulisi pitää nivel- raon kapeutumista (3).

Ruston degeneraatio, niveleen kohdistuva poikkeava rasitus ja luun korjaantuminen ovat tärkeitä artroosin kehittymisen kannalta. Jos nivelessä on poikkeavuutta, esimerkiksi acetabulumin kehityshäiriöitä tai "femoral head tilt", rustokato on aluksi paikallista ja korjaava skleroosi ja osteofyyttien muodostus huomattavia. Sitä vastoin jos inflammatoriset piirteet dominoivat, kuten synoviitissä, nivelen tuhoutuminen on laajempaa ja korjaava luun muodostus vähäistä. Edellistä on kutsuttu hyper-trofiseksi ja jälkimmäistä atrofiseksi artroosiksi (4).

Typpö (1985) jaotteli lonkka-artroosit hypertrofiseen, destruktiiviseen ja sekamuotoon, sekä luokitteli nämä edelleen lievään, keskivaikeaan ja vai- keaan asteeseen osteofyyttien ja kystien koon perusteella. Hypertrofiselle muodolle oli tyypillistä subkondraalinen skleroosi sekä osteofyytit ja de-struktiiviselle muodolle nivelraon kapeutuminen ja kystat (1).

Lin ym. tutkimuksessa verrattiin lonkka-artroosin radiologista vaikeusastetta kliiniseen vaikeusasteeseen (5). Röntgenologisena luokitteluna tutkijat käyttivät Council for International Organizations of Medical Sciences -luokitusta vuodelta 1963 (taulukko 1). Magneettikuvaukseen he itse kehittivät lonkka-artroosin vaikeusasteen luokittelumenetelmän (taulukko 2). Tutkijat totesivat, että lonkka-artroosipotilaan magneettikuvauslöydös korreloi paremmin oireiden kanssa lievemmissä tautimuodoissa. Vaikeimmissa tapauksissa oireita vastasi paremmin röntgenkuvaus (5). Muita luokitteluja ovat mm. Progrundian ym. (6) ja Thomasin ym. (7) esittämät.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin Lin ym. luokituksen toistettavuutta lonkka-artroosin luokittelussa. Lonkkakuvien analysoijina oli 18 kokeneisuudeltaan eritasoista radiologian erikois- tai apulaislääkäriä. Toisessa osassa selvitimme lonkka-artroosin vuoksi kirurgiseen hoitoon päätyneiden potilaiden lonkka-artroosiasteen Lin ym. luokituksen mukaan.

AINEISTOT JA TULOKSET

Aineistossa I 18 radiologia luokitteli 34 lonkkaa (potilaita 34, ikä 30-82 vuotta) artroosin vaikeusasteluokkiin Lin ym. röntgenologisen luokituksen mukaan. Kuvien arvioinnissa kullakin lääkärillä oli apunaan mallikuvat ja artroosiluokkien selitykset (kuvat 1-4). Täysin yksimielinen arvio saatiin kahdesta tapauksesta, joissa artroosin aste katsottiin 0:ksi, lisäksi neljässä tapauksessa vain yksi radiologi antoi eriävän sijoituksen (taulukko 3). Kahteen luokkaan arviot sijoittuivat 23 tapauksessa, kolmeen luokkaan 8 tapauksessa. Yhdessä tapauksessa (kuva 5) arviot jakautuivat neljään eri luokkaan, joskin 12 radiologia sijoitti sen luokkaan 2.

Lue myös

Aineistoon II otettiin potilaita, joille oli tehty totaaliendoproteesileikkaus OYS:ssa 1.1.1993-31.5.1994. 114 potilasta täytti asetetut kriteerit. 52 potilaan preoperatiivisia lonkkakuvia ei ollut käytettävissä, kahdelle potilaalle oli tehty aikaisempia lonkan alueen leikkauksia ja heidät jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Lisäksi hylättiin vielä yhdeksän potilasta, koska heistä otetut lonkkakuvat olivat liian vanhoja (yli 1 vuosi). Analysoitavaksi jäi 51 tapausta (lonkkaa). Tässä aineistossa potilaiden ikä oli 66-73 vuotta. Kirjoittajista kaksi arvioi näiden lonkkien artroosi-asteen. Miehistä 10:llä (37 %) lonkka-artroosi oli vaikeusastetta 3 ja 17:llä (63 %) astetta 4. Naisista viisi (21 %) sijoittui lonkka-artroosin vaikeusasteen perusteella luokkaan 2, neljä (17 %) luokkaan 3 ja 15 (62 %) luokkaan 4 (taulukko 4).

POHDINTA

Tiettävästi Suomessa ei ole käytössä yhteisesti hyväksyttyä lonkka-artroosin luokitusta. Lonkka-artroosia koskevien tutkimusten keskinäisen vertailtavuuden kannalta olisi standardoitu luokittelumenetelmä kuitenkin hyödyllinen. Väestön ikääntymisen myötä lonkka-artroosipotilaiden määrä todennäköisesti lisääntyy, ja lonkka-artroosin sosioekonominen merkitys kasvaa. Tällöin yhdenmukainen luokittelujärjestelmä olisi tarpeellinen. OYS:ssa on esimerkiksi polviartroosin luokittelussa käytössä Ahlbäckin luokitus (8).

Typpö esitti oman luokituksensa lonkka-artroosin vaikeusasteen arvioimiseksi, mutta mielestämme jokapäiväisessä käytössä Lin ym. (5) numeerinen luokittelu on käytännöllisempi.

Lin ym. luokituksessa artroosin vaikeusaste kasvaa, kun röntgenologiset muutokset lisääntyvät. Mitään tarkkoja yksittäisiä mittauksia luokituksessa ei käytetä, vaan kuvan tarkastelija kiinnittää huomiota artroosimuutosten laajuuteen ja arvioi vaikeusasteen kokonaisvaikutelman perusteella. Arvio on siten aina subjektiivinen ja voi vaihdella tarkastelijoiden kesken. Kokemuksen karttuessa niin saman tutkijan arvioiden kuin myös eri tutkijoiden arvioiden vaihtelu vähenee. Tässä tutkimuksessa arvioijat olivat pääosin apulaislääkäreitä ja muita radiologeja, jotka eivät yleensä päivittäisessä työssään olleet tekemisessä lonkka-artroosikuvien kanssa.

Lonkka-artroosin diagnostiikkaan emme käytä magneettikuvausta, mutta muiden lonkan sairauksien kuten Legg-Calvé-Perthesin taudin, reisiluun pään nekroosin ja transientin osteoporoosin diagnostiikassa menetelmä on herkkä.

OYS:ssa Lin luokittelu lonkka-artroosi diagnostiikassa on otettu käyttöön, koska se on riittävän yksinkertainen ja selkeä.

KIRJALLISUUTTA


Kirjallisuutta
1
Typpö T. Osteoarthritis of the hip. Radiologic findings and etiology. Ann Chir Gynaecol 1985;74:5-38.
2
Spector TD, Hochberg MC. Methodological problems in the epidemiological study of osteoarthritis. Ann Rheum Dis 1994;53:143-146.
3
Stoker DJ. Radiology now. Osteoarthrosis of the hip: one disease or many. Br J Radiol 1977;50:81-83.
4
Solomon L, Schnitzler CM. Pathogenetic types of coxarthrosis and implications for treatment. Arch Orthop Trauma Surg 1983;101:259-261.
5
Li KC, Higgs J, Aisen AM ym. MRI in osteoarthritis of the hip: gradations of severity. Magn Reson Imaging 1988;6:229-236.
6
Pogrund H, Rutenberg M, Makin M, Robin G, Menczel J, Steinberg R. Osteoarthritis of the hip joint and osteoporosis. Clin Orthop 1982;164:130-135.
7
Thomas RH, Resnick D, Alazraki NP, Daniel D, Greenfield R. Compartmental evaluation of osteoarthritis of the knee. Radiology 1975;116:585-594.
8
Odensen M. Bildatlas knäledsartros. Astra Läkemedel AB 1994.

Taulukot
1 Taulukko 1
2 Taulukko 2
3 Taulukko 3
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030