Miten valtimotautiriskejä koskevat hoitosuositukset on otettu käyttöön?

Näyttöön perustuvia Käypä hoito -suosituksia on julkaistu Suomessa vuodesta 1993 alkaen, valmiita suosituksia on 71 ja työn alla 31. Kaikkiaan arvioidaan suosituksia tarvittavan noin 150 aiheesta (Jorma Komulainen, suullinen tiedonanto). Nämä suositukset ovat asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja ja ohjeita yksittäisten sairauksien diagnostiikasta ja hoidosta, ja niiden tavoitteena on parantaa terveydenhuollon laatua ja yhtenäistää hoitokäytäntöjä. Suurin osa nykyisistä ja tulevista suosituksista koskee sairauksia ja tiloja, joita hoitavat pääosin yleislääkärit. Optimaalisessa tilanteessa lääkärillä tai hoitajalla on potilaan hoitoon liittyvä ongelma, johon Käypä hoito -suositus tuo näyttöön perustuvan ratkaisuehdotuksen.

Lääkärien ja muiden ammattilaisten asenteet Käypä hoito -suosituksia kohtaan ovat selvitysten mukaan olleet myönteisiä. Suosituksia pidetään hyvinä ja luotettavina koulutustyökaluina ja niiden uskotaan parantavan terveydenhuollon laatua (1,2,3,4). Hoitosuosituksia ei kuitenkaan välttämättä pidetä kovin käytännöllisinä ja niiden saatavuudessa työpaikoilla on koettu ongelmia (5). Osa lääkäreistä pelkää hoitosuosituksista tulevan "lääketieteellisiä keittokirjoja", jotka rajoittavat lääkärien vapautta ja innovatiivisuutta (1,2). Suositukset ovat käytössä yleisemmin terapeuttisen päätöksenteon yhteydessä kuin mietittäessä ehkäiseviä toimia (6). Lisäksi eri ammattiryhmien työyhteisöissä hoitosuosituksia käsitellään huomattavan erilaisin tavoin ja myös edellytykset toiminnan kehittämiselle niiden pohjalta vaihtelevat (7).

Suositusten omaksumiseen terveydenhuollon päivittäiseen toimintaan vaikuttavat monenlaiset tekijät: asenteet, suositusten määrä, sisältö (luotettavuus, helppokäyttöisyys, muutosten määrä) ja tekijätaho (koetaanko suositus omaksi). Lisäksi hoitosuosituksia koskevan koulutuksen määrällä ja laadulla on vaikutusta siihen, omaksutaanko suositus käytäntöön (8). Monipuoliset ja tarkasti suunnitellutkaan projektit suositusten viemiseksi käytäntöön eivät ole aina tuottaneet toivottua tulosta (9). Käypä hoito -suosituksen laaja-alaisen käytäntöönviemisprosessin tulisi alkaa jo suositusta tehdessä, mutta menetelmät ovat useimmiten olleet passiivisia ja ohjaavia (10). Suositusten julkaiseminen ammattilehdissä ja postitus kohderyhmille on välttämätön, mutta ei riittävä keino toiminnan muuttamiseksi (11).

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiriin 15 kunnassa on meneillään vuosille 2002-2012 ajoittuva tutkimus- ja kehittämishanke Ikihyvä Päijät-Häme (12), jonka tavoitteena on erityisesti ikääntyvän väestön terveyden ja hyvinvoinnin monitieteellinen tutkiminen ja terveyttä edistävien toimenpiteiden tieteelliseen tutkimukseen perustuva kehittäminen ja juurruttaminen käytäntöön. Osana Ikihyvä-kokonaisuutta toteutetaan Valtit-hanke, jossa tutkitaan ja pyritään edistämään valtimotautiriskeihin liittyvien Käypä hoito -suositusten käyttöä kroonisten sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa (13). Erityistavoitteena on terveydelle suotuisten elämäntapamuutosten edistäminen kaikkialla terveydenhuollossa. Elämäntapojen muutos on oleellinen osa kohonneen verenpaineen, aikuisten lihavuuden, dyslipidemioiden ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisyä ja hoitoa, ja näistä aiheista oli julkaistu Käypä hoito -suositukset ennen hankkeen aloittamista (14). Yhdistämällä suosituksissa oleva tieto elämäntapamuutoksista ja viemällä näin syntynyt paketti käytäntöön alueellisena yhteistyönä pyritään lisäämään valtimotauteja ehkäisevää työtä ja parantamaan sen laatua. Prevention kannalta olennaiset hoitopolut ja standardit määritellään terveydenhuoltojärjestelmässä alueellisiksi suosituksiksi ja suosituksiin liittyvää aineistoa tuotetaan soveltuvin osin terveydenhuoltohenkilöstön ja asiakkaiden käytettäväksi. Kroonisten sairauksien riskissä olevien henkilöiden tunnistamista pyritään tehostamaan ja ohjannassa tukeudutaan asiakkaiden omatoimisuutta ja vastuun ottamista lisäävään ryhmätoimintamalliin. Koulutus sisältää keskitettyä sisältökoulutusta sekä paikallisia työpajoja työyhteisön yhteisten käytäntöjen kehittämiseksi sekä lääkärien ja hoitajien työnjaon selkeyttämiseksi.

Aineisto ja menetelmät

Valtit-hankkeen alkaessa, ennen alueellisten hoitosuositusten laatimista, tehtiin kysely alueen terveydenhuollon ammattilaisille, joiden työhön kuuluu metabolisen oireyhtymän ehkäisy ja hoito. Kysely toteutettiin lokakuun 2004 ja tammikuun 2005 välisenä aikana. Kyselylomake lähetettiin kaikille alueen terveyskeskusten lääkäreille, sairaanhoitajille ja terveydenhoitajille sekä Päijät-Hämeen keskussairaalan niiden erikoisalojen (sisätaudit, neurologia, kirurgia) lääkäreille ja hoitajille, jotka hoitavat tyypin 2 diabetesta tai sen komplikaatioita. Viisi lääkäriä ja neljä sairaanhoitajaa poistettiin otoksesta, koska he eivät työskennelleet enää työpisteessä, jonne lomake lähettiin. Emme saaneet Lahden kaupungin lääkäreistä nimilistaa, joten lähetimme alueen ylilääkäreille nimeämättömiä lomakkeita jaettavaksi lääkäreille, ja niitä palautettiin 18 kappaletta. Myös muihin terveyskeskuksiin ja sairaalaan lähetettiin nimeämättömiä lomakkeita uusien työntekijöiden varalta, ja näitä lomakkeitta palautettiin 10. Tässä artikkelissa raportoimme tulokset perusterveydenhuollon henkilökunnan osalta ja vertailemme tuloksia lääkärien ja hoitajien kesken. Kaiken kaikkiaan 220 perusterveydenhuollon ammattilaista, 161 hoitajaa ja 59 lääkäriä, sisällytettiin tähän tutkimukseen (taulukko 1). Näin ollen perusterveydenhuollon vastausprosentiksi muodostui 59 % (lääkärit 53 %, hoitajat 62 %).

Kyselylomake sisälsi kysymyksiä hoitosuosituksista yleensä, elämäntapoihin liittyvistä hoitosuosituksista, elämäntapaneuvonnasta ja elämäntapamuutoksista. Tässä artikkelissa analysoimme Attitudes towards Guidelines Scale (15) -väittämät (taulukko 2), joiden viisiportaisella Likertin asteikolla esitetyistä vastausvaihtoehdoista yhdistettiin luokat "täysin samaa mieltä" ja "jossain määrin samaa mieltä" luokaksi "samaa mieltä". Samalla lailla käsiteltiin väittämät "Työpaikallani on tällä hetkellä niin kova kiire, että uusi hoitosuosituksia ei pysty omaksumaan" ja "Hoitosuositusten suuri määrä hankaloittaa niiden käyttöä".

Hoitosuositusten käyttöä yleensä kysyttiin neliportaisella asteikolla ("jatkuvasti", "silloin tällöin", erittäin harvoin", "en koskaan"). Hoitosuosituksia käsittelevään koulutukseen osallistumisesta kysyttiin myös koulutuksen järjestäjätaso (valtakunnallinen, alueellinen, paikallinen, lääketeollisuuden järjestämä).

Yksittäisiin hoitosuosituksiin (kohonnut verenpaine, dyslipidemiat, aikuisten lihavuus, tupakasta vieroitus) tutustumista kuvaavista vastausvaihtoehdoista "olen lukenut suosituksen huolellisesti" ja "olen lukenut suosituksen pääpiirteissään" yhdistettiin luokaksi "olen lukenut suosituksen" ja vastaavasti yhdistettiin vaihtoehdot "olen selaillut suositusta" ja "olen kuullut suosituksesta". Lisäksi kysyttiin, onko käyttänyt yksittäisiä hoitosuosituksia ja osallistunut yksittäisiin suosituksiin liittyvään koulutukseen. Yksittäisiin hoitosuosituksiin liittyviä mielipiteitä selvitettiin vastausvaihtoehdoilla "havainnut toimivaksi", "nopeuttanut työtä" ja "hankala käyttää".

Ammattiryhmiä toisiinsa verrattaessa p-arvo laskettiin khi²-testillä. Tilasto-ohjelmana käytettiin SPSS-ohjelmaa (versio 12).

Tulokset

Suurin osa (> 90 %) vastanneista lääkäreistä ja hoitajista oli sitä mieltä, että hoitosuositukset perustuvat tieteellisesti todistettuun aineistoon, ovat asiantuntijoiden tekemiä ja voivat parantaa terveydenhuollon laatua. Yhtä suuri osa oli sitä mieltä, että hoitosuositukset ovat hyödyllisiä opetusvälineitä ja niistä saa kätevästi neuvoja. Lääkäreistä 19 % ja hoitajista 8 % (p = 0,062) arvioi, että hoitosuositukset rajoittavat hoitotyöntekijöiden itsenäisyyttä, ja lääkäreistä 35 % ja hoitajista 10 % (p < 0,001) ilmoitti, että suositukset antavat liian yksinkertaisen kuvan käytännön lääketieteestä. Lähes yhtä moni lääkäreistä (32 %) ja hoitajista (30 %) arvioi, että hoitosuosituksia on vaikeaa löytää tarvittaessa. Hoitosuositusten suuri määrä hankaloitti suositusten omaksumista ja käyttöä lääkärien mielestä enemmän kuin hoitajien mielestä (53 % vs. 29 %, p = 0,007) ja sama näkemys oli kiireen vaikutuksesta (66 % vs. 45 %, p = 0,017).

Vastaajat olivat tutustuneet Käypä hoito -suosituksiin eniten Duodecim-seuran verkkosivuilla: lääkäreistä 70 % ja hoitajista 47 %. Duodecim-lehdestä suosituksia oli lukenut 68 % lääkäreistä ja 13 % hoitajista. Hoitajista 24 % oli tutustunut suosituksiin Sairaanhoitaja-lehdessä.

Edeltäneen vuoden aikana hoitosuosituksiin liittyvään koulutukseen oli osallistunut vähintään kerran lääkäreistä useampi kuin hoitajista (kuvio 1). Lääkärit olivat osallistuneet eniten lääketeollisuuden järjestämään hoitosuosituksiin liittyvään koulutukseen. Lääkäreistä 17 % ja hoitajista 48 % (p < 0,001) ilmoitti, ettei ollut osallistunut mihinkään hoitosuosituksiin liittyvään koulutukseen edeltäneen vuoden aikana. Lääkäreistä 47 % ja hoitajista 75 % (p < 0,001) ilmoitti, ettei ole lainkaan voinut vaikuttaa paikallisen koulutuksen aiheiden valintaan. Lääkäreistä 41 % ja hoitajista 64 % (p = 0,001) oli sitä mieltä, että hoitosuosituksiin liittyvää koulutusta on ollut liian vähän, loput arvioivat, että sopivasti.

Tässä tutkituista yksittäisistä hoitosuosituksista eniten oli osallistuttu kohonneen verenpaineen hoitosuositukseen liittyvään koulutukseen: lääkäreistä siihen oli osallistunut puolet ja hoitajista viidennes. Muihin suosituksiin liittyvään koulutukseen oli osallistuttu selvästi vähemmän. Aikuisten lihavuuden ja tupakasta vieroituksen hoitosuositukseen liittyviin koulutuksiin osallistuminen oli molemmissa ammattiryhmissä vähäistä.

Tässä tutkituista suosituksista lääkärit olivat lukeneet useimmin kohonneen verenpaineen ja dyslipidemioiden hoitosuositukset (kuvio 2). Tupakasta vieroituksen hoitosuosituksen ilmoitti lukeneensa huolella tai pääpiirteissään alle puolet lääkäreistä ja aikuisten lihavuuden hoitosuosituksen joka kolmas. Joka viides lääkäri ei tuntenut aikuisten lihavuuden hoitosuositusta lainkaan ja joka neljäs ei tuntenut tupakasta vieroituksen suositusta. Myös hoitajat olivat tutustuneet useimmin kohonneen verenpaineen hoitosuositukseen: sen oli lukenut tai siihen oli pääpiirteissään perehtynyt kaksi kolmasosaa hoitajista. Muita hoitosuosituksia ilmoitti lukeneensa joka viides hoitajista. Lähes puolet hoitajista ilmoitti, ettei tuntenut tupakasta vieroituksen hoitosuositusta, ja dyslipidemioiden hoitosuositus tunnettiin yhtä huonosti.

Lääkäreistä neljä viidestä ilmoitti käyttäneensä kohonneen verenpaineen hoitosuositusta ja vastaavasti neljä viidestä lääkäreistä ilmoitti käyttäneensä dyslipidemioiden hoitosuositusta (taulukko 3). Selvästi alle puolet lääkäreistä ilmoitti käyttäneensä aikuisten lihavuuden hoitosuositusta ja samoin tupakasta vieroituksen hoitosuositusta. Hoitajista yli puolet ilmoitti käyttäneensä kohonneen verenpaineen hoitosuositusta, ja muiden suositusten käyttö oli selvästi vähäisempää.

Sekä lääkäreistä että hoitajista selvästi useampi oli käyttänyt hoitosuosituksia tai lukenut niitä kuin oli osallistunut suositusta koskevaan koulutukseen (kuvio 3). Käyttäneiden ja lukeneiden osuudet olivat varsin samansuuruisia, vaikkakin lääkäreissä näyttää olevan pieni joukko vastaajia, jotka ovat käyttäneet dyslipidemioiden ja aikuisten lihavuuden hoitosuosituksia, vaikka eivät kyseisiä suosituksia ole lukeneet.

Lääkäreillä havaittiin yhteys koulutukseen osallistumisen ja tupakasta vieroituksen hoitosuosituksen käytön välillä. Tähän suositukseen liittyvään koulutukseen osallistuneista lääkäreistä 89 % ilmoitti käyttäneensä suositusta, koulutukseen osallistumattomista vain 32 % (p < 0,001). Kohonneen verenpaineen ja dyslipidemioiden hoitosuositusten käytössä tällaista yhteyttä ei voitu todeta, ja aikuisten lihavuuden hoitosuositukseen liittyvään koulutukseen osallistuminen oli niin vähäistä, ettei päätelmiä yhteydestä voitu tehdä. Hoitajilla havaittiin vastaavanlainen yhteys kohonneen verenpaineen (86 % vs. 46 %, p < 0,001) ja tupakasta vieroituksen hoitosuosituksen (57 % vs.19 %, p < 0,001) kohdalla. Muihin suosituskoulutuksiin osallistuneiden hoitajien määrät olivat liian pienet yhteyden toteamiseksi.

Yksittäisiä suosituksia käyttäneet vastaajat olivat kokeneet toimivimmaksi suositukseksi dyslipidemioiden hoitosuosituksen ja vähiten toimivaksi kohonneen verenpaineen hoitosuosituksen. Dyslipidemioiden hoitosuositusta käyttäneistä lääkäreistä 66 % piti suositusta toimivana, mutta kohonneen verenpaineen hoitosuositusta käyttäneistä vain 36 %. Kohonneen verenpaineen hoitosuositus koettiin kuitenkin useimmin työtä nopeuttaneeksi suositukseksi. Puolet tupakasta vieroituksen hoitosuositusta käyttäneistä hoitajista ilmoitti myös sen nopeuttaneen työtä (taulukko 3).

Pohdinta

Kyselyymme vastanneiden Päijät-Hämeen lääkärien ja hoitajien asenteet Käypä hoito -suosituksia kohtaan olivat myönteisiä. Tässä suhteessa kyselymme tulokset vastaavat aikaisemmin tehtyjä selvityksiä (1-7). Myönteiset asenteet ovat hyvä lähtökohta hoitosuositusten omaksumiselle käytäntöön. Lääkäreillä oli kuitenkin myös epäilyjä hoitosuosituksia kohtaan, sillä viidennes lääkäreistä epäili hoitosuositusten rajoittavan työntekijöiden itsenäisyyttä ja kolmannes arveli niiden antavan liian yksinkertaisen kuvan käytännön lääketieteestä. Lisäksi suositusten suuri määrä ja kiire hankaloittavat lääkärien mielestä niiden omaksumista. Aikaisemmin tehdyssä suomalaisessa selvityksessä tulikin ilmi, että lääkärien mahdollisuudet varata työaikaa suosituksiin tutustumiseen ovat huonot (16). Myös sairaalaspesialistit ovat olleet huolissaan hoitosuositusten suuren määrän vaikutuksesta niiden omaksumiseen (17).

Käypä hoito -suositusten saatavuus on periaatteessa hyvä, sillä ne ovat vapaasti saatavilla internetissä. Tutkimamme terveydenhuollon ammattilaiset olivatkin tutustuneet suosituksiin useimmin juuri Duodecim-seuran internetsivuilla. Tästä huolimatta kolmannes hoitajista ja lääkäreistä ilmoitti, että hoitosuosituksia on vaikea löytää tarvittaessa. Kaikilla ei ehkä ole omassa työpisteessään käytössä tietokonetta, jossa on internetyhteys, mutta on myös mahdollista, että osa työntekijöistä on edelleenkin kokemattomia internetin käyttäjiä. Mikäli näin on, tarvitaan perehdytystä ja koulutusta, jotta teknisistä investoinneista saataisiin täysimääräinen hyöty.

Hoitajat olivat tutustuneet tutkittaviin Käypä hoito -suosituksiin, osallistuneet niihin liittyviin koulutuksiin ja käyttäneet suosituksia selvästi vähemmän kuin lääkärit. Lähes puolet hoitajista ei ollut osallistunut yhteenkään hoitosuosituksiin liittyvään koulutukseen kyselyä edeltäneen vuoden aikana ja hiukan alle puolet hoitajista ilmoitti, ettei tunne tupakasta vieroituksen ja dyslipidemioiden hoitosuositusta. Tulos on huolestuttava, sillä hoitajat osallistuvat valtimotautien riskitekijöiden hoitoon perusterveydenhuollossa. Elämäntapojen muuttamiseen ohjaamisessa ja muutoksen seuraamisessa hoitajien rooli on jopa merkittävämpi kuin lääkärien. Vastaavia tutkimuksia hoitosuositusten käytöstä ja tuntemisesta ei hoitohenkilökunnan keskuudessa juurikaan ole tehty, mutta esimerkiksi vuonna 2002 tehdyssä kyselyssä vain 13 % hoitajista tunsi osteoporoosin hoitosuosituksen hyvin ja puolet ei tuntenut sitä lainkaan (7).

Syitä suositusten huonoon tuntemiseen hoitajien keskuudessa on varmasti useita: suosituksista suurin osa koskee pääosin lääkärien työtä ja vähemmän hoitajien työtä, suositukset on julkaisu pääosin lääkärien julkaisufoorumeilla, ja suosituksiin liittyvää koulutusta on ollut enemmän tarjolla ja markkinoitu lääkäreille. Merkittävä osa hoitosuosituksista tarjoaa kuitenkin hyvän työvälineen ja kehikon myös hoitajien työn kehittämiseen ja erityisesti työnjakoon liittyvän keskustelun pohjaksi, varsinkin jos osa kroonisten sairauksien rutiinikontrolleista siirretään hoitajien tehtäväksi, kuten on suunniteltu (18). Käypä hoito -suositusten markkinointi ja koulutus perusterveydenhuollon hoitajien työn lähtökohdista käsin lisäisi yhteisiä työvälineitä ammattilaisten käyttöön ja näin voitaisiin myös edistää lääkkeettömien hoitojen käyttöä.

Joka kuudes lääkäri ei ollut ilmoituksensa mukaan osallistunut yhteenkään hoitosuosituksiin liittyvään koulutukseen kyselyä edeltäneen vuoden aikana. Lääkärit olivat osallistuneet eniten kohonneen verenpaineen ja dyslipidemioiden hoitosuosituksiin liittyvään koulutukseen, mutta näihinkin oli osallistunut vain noin puolet lääkäreistä. Tulos on yllättävä, koska perusterveydenhuollon lääkäri kohtaa yhä enemmän metabolista oireyhtymää sairastavia potilaita ja joutuu heidän kanssaan tekemään valtimotautiriskiin liittyviä ratkaisuja.

Lääkärit ilmoittivat useimmin tutustuneensa kohonneen verenpaineen ja dyslipidemioiden hoitosuosituksiin, ja näiden suositusten käyttö oli heidän ilmoituksensa mukaan myös runsainta, samoin kuin osallistuminen näitä suosituksi koskevaan koulutukseen. Lääkärit olivat osallistuneet eniten lääketeollisuuden järjestämään hoitosuosituksiin liittyvään koulutukseen. Emme selvittäneet näiden koulutusten aiheita, mutta on selvää, että lääketeollisuudella on vahvat intressit järjestää koulutusta sellaisista hoitosuosituksista, joissa lääkehoidon merkitys on keskeinen. Koska lääkärit ovat elämäntapasairauksien lääkehoidon kannalla vahvemmin kuin hoitajat (19), heitä todennäköisesti kiinnostaa lääkitykseen painottuva koulutus enemmän kuin elämäntapojen muutosta painottava koulutus. Ensisijaisesti elämäntapoihin liittyviin suosituksiin (aikuisten lihavuus, tupakasta vieroitus) oli tutustuttu ja niitä oli käytetty selvästi vähemmän kuin muita tutkimiamme suosituksia sekä lääkärien että hoitajien työssä. Tilanne todennäköisesti heijastelee sekä koulutuksen tarjontaa että sen kysyntää sekä kaiken kaikkiaan ehkäisevään työhön ja elämäntapojen muutokseen liittyviä asenteita terveydenhuollossa. Todennäköisesti myös sairauksien ehkäisyä tukevien työvälineiden käyttö on vähäistä ja niistä on puutetta. Yksi osa Valtit-hanketta on näiden työvälineiden tuottaminen.

Tutkimistamme hoitosuosituksista toimivimmaksi ilmoitettiin dyslipidemioiden hoitosuositus ja työtä eniten nopeuttaneeksi kohonneen verenpaineen hoitosuositus. Kohonneen verenpaineen hoitosuositus on ollut käytössä jo pitkään, ja näin ollen siihen tutustumiseen ja käytön rutinoitumiseen on ollut aikaa. Dyslipidemioiden hoitosuositus on rakenteeltaan ja sisällöltään lyhyempi ja yksinkertaisempi ja ohjeiltaan selkeämpi kuin kohonneen verenpaineen hoitosuositus. Tällaiset tekniset seikat todennäköisesti vaikuttavat siihen, kuinka toimiviksi suositukset koetaan. Hollannissa tehdyn selvityksen mukaan hoitosuosituksia käytetään kliinisessä päätöksenteossa enemmän, jos suosituksen antamat ohjeet ovat selkeitä ja jos hoitosuosituksen noudattaminen ei vaadi merkittävää olemassa olevien työtapojen muutosta (20). Käypä hoito -suositusten luettavuuteen on syytä jatkossakin kiinnittää huomiota. Tulevaisuudessa on investoitava jatkuvasti suositusten päivityksiin, sillä lukijan tulee voida luottaa siihen, että ne sisältävät uusimman näyttöön perustuvan tiedon. Näin tässäkin tutkimuksessa todettu myönteinen suhtautuminen hoitosuosituksiin säilyy.

Tutkimuksemme osoittaa, että ainakin joidenkin hoitosuositusten kohdalla suositukseen liittyvän koulutuksen ja suosituksen käytön välillä on yhteys. Todennäköisesti koulutukseen osallistuminen lisää joidenkin lääkärien ja hoitajien hoitosuosituksen käyttöä. Osa ammattilaisista voi myös olla aktiivisia ja nopeita hoitosuositusten käyttöönottajia ja hakeutuvat tämän takia myös koulutukseen enemmän kuin sellaiset, jotka muita passiivisemmin ja hitaammin ottavat uusia menetelmiä käyttöön tai jotka eivät oma-aloitteisesti käytä uusia suosituksia lainkaan.

Ammattitaidon ylläpitäminen on terveydenhuollon ammattilaisen velvollisuus. Kyselyymme vastanneista lääkäreistä ja hoitajista suurempi osa oli lukenut yksittäisen hoitosuosituksen ja ilmoitti käyttäneensä sitä kuin osallistunut kyseiseen hoitosuositukseen liittyvään koulutukseen. Osa terveydenhuollon ammattilaisista näyttää siis perehtyvän oma-aloitteisesti hoitosuosituksiin ja ottavan niitä päivittäiseen käyttöön, vaikka eivät koulutukseen olekaan osallistuneet. Laki velvoittaa kuitenkin terveydenhuollon toimintayksiköitä huolehtimaan siitä, että henkilöstöllä on edellytykset osallistua täydennyskoulutukseen. Kyselyssämme varsinkin hoitajat olivat sitä mieltä, että hoitosuosituksiin liittyvää koulutusta oli liian vähän. Näin ollen mahdollisuuksia tulee lisätä, jotta hoitosuositukset voidaan omaksu terveydenhuollon jokapäiväiseen toimintaan. Toimintatapojen ei voida olettaa muuttuvan ilman koulutusta.

Vaikka valtaosa lääkäreistä ja hoitajista kokee tehtäväkseen motivoida ja tukea potilaitaan elämäntapojen muutoksessa, vain hieman yli puolet heistä arvioi omaavansa riittävästi taitoja elämäntapamuutoksen ohjaamiseen (Piia Jallinoja, julkaisematon tieto). Elämäntapasairauksia koskevat Käypä hoito -suositukset voivat parhaimmillaan muodostaa myös neuvontakoulutuksen tiedollisen ytimen.

Valtimotautien riskitekijöistä tupakoinnin ja seerumin kolesterolitasojen aikaisemmin suotuisa kehitys pysähtynyt (21). Tässä tilanteessa metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn merkitys kasvaa ja elämäntapaneuvonnan rooli korostuu. Kaikissa tässä kyselyssä tarkastelluissa valtimotautiriskiin liittyvissä suosituksissa elämäntapojen muutos on olennainen osa sairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Näiden sairauksien ehkäisy, hoito ja seuranta ovat ryhmätyötä terveydenhuollossa. Onnistuneen ryhmätyön edellytys on, että Käypä hoito -suosituksissa oleva, käytäntöön sovellettava ja näyttöön perustuva tieto on sekä lääkärien että hoitajien käytössä.

Tästä asiasta tiedettiin

Terveydenhuollon ammattilaiset suhtautuvat myönteisesti hoitosuosituksiin.

Koulutuksen määrällä ja laadulla on vaikutusta hoitosuositusten omaksumiseen.

Koulutus ja tieto ovat välttämätöntä, mutta eivät riitä yksinään hoitosuositusten käyttöönottoon.

Tämä tutkimus opetti

Lääkärit ja hoitajat luottavat Käypä hoito -suosituksiin.

Hoitajat tuntevat ja käyttävät valtimotauteihin liittyviä Käypä hoito -suosituksia vähemmän kuin lääkärit.

Lääkärit olivat osallistuneet hoitosuosituksiin liittyviin koulutuksiin kohtalaisesti, hoitajat merkittävästi vähemmän.

Hoitosuosituksiin liittyvää koulutusta on liian vähän.