Nuorten aikuisten psyykkinen oireilu: riskitekijät ja terveyspalvelujen käyttö

Siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen asettaa yksilölle koko myöhempää elämää suuntaavia haasteita, joista elämänkaariajattelussa puhutaan ikäkauteen liittyvinä psykososiaalisina (1) tai normatiivisina (2) kehitystehtävinä. Aikuistumisen tärkeimpiä kehitystehtäviä ovat identiteetin vakiinnuttaminen, lapsuudenperheestä itsenäistyminen sekä koulutussuunnan ja ammatin valinta. Nuorena aikuisena kehitystehtävien läpikäyminen jatkuu edelleen sisältäen elämäntavan ja sosiaalisen verkoston vakiinnuttamiseen sekä perheen perustamiseen liittyviä haasteita. Kehitystehtävien monien vaatimusten takia nuoren aikuisen elämänvaiheen läpikäyminen vaatii runsaasti psyykkisiä voimavaroja. Lisäksi kehitystehtävien perinteinen yhdenmukaisuus ja ajallinen järjestys ovat viime vuosikymmeninä menettäneet merkitystään, ja niiden ratkaisut ja ajoitukset ovat yksilöllistyneet ja monimuotoistuneet (3,4). Monimuotoisuus tekee siirtymäprosesseista entistä haastavampia, ja voimavarojen riittämättömyys voi johtaa puutteelliseen hyvinvointiin (4).

Siirtymä aikuisuuteen merkitsee myös kasvavaa riskiä kokea psyykkistä oireilua ja mielenterveyshäiriöitä. Ihmisen elämänkaaressa häiriöiden ilmaantuvuus on suurimmillaan nuoruusiässä ja nuoressa aikuisuudessa (5,6); suomalaistutkimuksen mukaan vähintään yksi mielenterveyshäiriö oli lähes neljäsosalla nuorista aikuisista (7). Mielenterveysongelmat heikentävät usein merkittävästi nuorten aikuisten työ- ja opiskelukykyä (8,9) ja lisäävät myös myöhemmän aikuisuuden mielenterveysongelmien riskiä (5). Ne aiheuttavat subjektiivisen kärsimyksen lisäksi myös merkittäviä kansantaloudellisia kustannuksia. Kuitenkin nuorten aikuisten psyykkistä oireilua on tutkittu väestötasolla suhteellisen vähän (10) ja tutkimukset ovat pääosin perustuneet poikkileikkausasetelmiin. Näin ollen psyykkisen oireilun kehityskuluista on vain vähän tietoa. Myös riskitekijöiden tutkimus on ollut puutteellista, sillä poikkileikkaustutkimuksissa kausaalisuhteiden suuntaa on usein vaikea määritellä (6,11).

Epidemiologinen tieto on merkittävä perusta väestön tarpeita vastaavan hoitojärjestelmän kehittämiselle (12) ja riskitekijöiden tunnistaminen auttaa ehkäisy- ja hoitotoimenpiteiden suunnittelussa ja kohdentamisessa (13). Nuoriin aikuisiin keskittyvän tutkimuksen avulla voidaan kehittää juuri tähän elämänvaiheeseen sopivia palveluja (10).

Tässä tutkimuksessa nuorten aikuisten psyykkistä oireilua tarkastellaan seuranta-asetelmassa, jolloin saadaan tietoa oireilun esiintyvyydestä, ilmaantuvuudesta, pysyvyydestä ja helpottumisesta. Tavoitteena on kartoittaa sosiodemografisten tekijöiden sekä lapsuudenaikaisten ja ajankohtaisten vaikeuksien yhteyttä psyykkisen oireilun esiintyvyyteen ja ilmaantuvuuteen. Vaikeudet kattavat sekä vuorovaikutuksellisia, taloudellisia että terveyskäyttäytymiseen liittyviä tekijöitä. Tämän lisäksi kartoitetaan psyykkisesti oireilevien nuorten aikuisten terveyspalvelujen käyttöä.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimus perustuu Suomen väestöä edustavaan Terveys 2000 -tutkimukseen (www.ktl.fi/terveys2000) (14). Tämän seurantatutkimuksen perusvaiheen tiedot perustuvat Terveys 2000 -hankkeen vuonna 2001 koottuun nuorten aikuisten aineistoon (15) ja seurantavaiheen tiedot vuosina 2003-2005 koottuun Nuorten aikuisten terveys ja psyykkinen hyvinvointi (NAPS) -aineistoon, joka on Terveys 2000 -perustutkimuksen mielenterveyteen painottuva seurantatutkimus.

Kaksiasteista otantaa käyttäen valittu, väestön alueellisen ja ikä- ja sukupuolijakauman suhteen edustava otos koostui 1 894:stä 18-29-vuotiaasta suomalaisesta, joista naisia oli 913 ja miehiä 981. Otoksesta 1 503 henkilöä (79 %) osallistui kotikäyntihaastatteluun. Haastattelun lopuksi osallistujille annettiin terveyskyselylomake, jonka palautti postitse 1 282 henkilöä (68 % otoksesta). Tiedonkeruumenetelmien ja -prosessin tarkempi kuvaus on esitetty toisaalla (15).

Nuorten aikuisten terveys ja psyykkinen hyvinvointi -tutkimushankkeen (NAPS) osana lähetettiin lähes koko otokselle (n = 1863) uusi kyselylomake. Viisi osallistujaa oli kuollut seurannan aikana ja 26 kieltäytyi tutkimuksesta. Lomakkeessa kertautui osa perustutkimuksen kysymyksistä ja se sisälsi useita mielenterveyttä kartoittavia mittareita. Seurantakyselyn palautti 1 316 henkilöä (69 % alkuperäisestä otoksesta).

Tässä tutkimuksessa perusvaiheeseen osallistuneiksi katsotaan ne haastatteluun osallistuneet 1 282 henkilöä, jotka palauttivat myös terveyskyselyn (kuvio 1). Analyyseissä hyödynnetään sekä haastattelun että kyselyn avulla koottua tietoa. Tutkimuksen seurantavaiheeseen osallistuneiksi katsotaan ne 1 023 henkilöä, jotka osallistuivat molempiin tutkimusvaiheisiin (80 % perusvaiheeseen osallistuneista)

Psyykkistä oireilua mitattiin General Health Questionnaire -menetelmän (GHQ) 12-osioisella versiolla, joka on laajasti käytetty ja validoitu psyykkisen kuormittuneisuuden mittari (16). Perinteisellä pisteytystavalla enimmäispistemäärä on 12 pistettä. Suomalaisen validiteettitutkimuksen (17) mukaisesti psyykkisesti oireileviksi määriteltiin ne, joilla summapistemäärä oli vähintään neljä.

Nuorten aikuisten otokseen kuuluneet olivat 18-29-vuotiaita tutkimuksen otantahetkellä 1.7.2000. Muut sosiodemografiset ominaisuudet (taulukko 1) kartoitettiin perusvaiheen haastattelussa. Siviilisäätyä tarkastellessa jätettiin luokat eronnut ja leski pois, sillä niihin kuuluvia oli vain kahdeksan henkilöä. Osallistujan koulutus arvioitiin henkilön korkeimman suoritetun tai parhaillaan suoritettavan koulutuksen perusteella. Osallistujan pääasiallinen toiminta määräytyi sen toiminnan mukaan, mihin hän käytti eniten aikaansa.

Lapsuuden vaikeuksia (taulukko 2) kartoitettiin kysymyssarjalla, jossa henkilöä pyydettiin muistelemaan lapsuusaikaansa "ennen kuin täytit 16 vuotta" ja valitsemaan kunkin kysytyn vaikeuden kohdalla vastaus (ei, kyllä, ei osaa sanoa).

Ajankohtaisia vaikeuksia tiedusteltiin perusvaiheen kyselylomakkeella. Sosiaalisen tuen määrää mitattiin Social Support Questionnaire -menetelmän kahdella osiolla (18). Emotionaalista tukea kartoitti kysymys "Kenen voit todella uskoa välittävän sinusta, tapahtuipa Sinulle mitä tahansa?" ja käytännön tukea kysymys "Keneltä saat käytännön apua, kun sitä tarvitset?". Tukea tulkittiin olevan vähän, jos vastaus oli "ei kukaan" tai "yksi ihminen". Tyytyväisyyttä ihmissuhteisiin mittasi kysymys "Kuinka tyytyväinen olet henkilökohtaisiin ihmissuhteisiisi?" Ajankohtaisia taloudellisia vaikeuksia mittasi kysymys "Onko sinulla riittävästi rahaa tarpeisiisi?". Ajankohtainen oma sairaus kartoitettiin kysymyksellä "onko Sinulla jokin pysyvä tai pitkäaikainen sairaus, tai jokin vika, vaiva tai vamma, joka vähentää työ- tai toimintakykyäsi?".

Alkoholin suurkulutuksen mittaamista varten muodostettiin alkoholin kokonaiskulutusta grammoina kuvaava muuttuja eri alkoholijuomien määrää ja käyttöfrekvenssiä kuvaavien perusvaiheen kyselyn kysymysten avulla. Suurkulutuksen kriteeriksi valittiin Käypä hoito -suosituksen määrittelemä riskiraja, joka on miehille 280 grammaa ja naisille 140 grammaa puhdasta alkoholia viikossa (19).

Terveyspalvelujen käyttöä kysyttiin perusvaiheessa. Lääkärin ja hoitajan vastaanotolla käyntien lukumäärät koostuivat vastaajan ilmoittamista oman sairauden (tai raskauden, raskaudenehkäisyn tai synnytyksen) vuoksi tapahtuneista käynneistä edeltäneiden 12 kuukauden ajalta. Käyntimäärät luokiteltiin neljään luokkaan: "ei kertaakaan", "1-3 kertaa", "4-7 kertaa" ja "yli 7 kertaa". Lääkärissäkäyntien määrien ylintä luokkaa kutsuttiin lääkäripalvelujen suurkäytöksi (20). Terveyspalvelujen käyttöä mielenterveydellisen ongelman vuoksi selvitettiin kysymyksellä "Oletko käyttänyt mitään terveyspalveluja mielenterveydellisen ongelman vuoksi viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana?" Terveys- tai sosiaalipalvelujen käyttöä alkoholiongelman vuoksi kysyttiin samoin.

Tilastomenetelmät

Psyykkisen oireilun esiintyvyys ja kehityskulut määritettiin käyttämällä ristiintaulukointia, ja sukupuolten välisiä eroja testattiin khi2-testillä. Oireilun esiintyvyyden ja ilmaantuvuuden riskitekijöitä analysoitiin logistisella regressioanalyysillä. Psyykkisesti oireilevien henkilöiden terveyspalvelujen käyttöä analysoitiin ristiintaulukoinnilla ja eroa oireettomiin testattiin khi2-testillä. Analyysit suoritettiin Stata 9.0 -tilasto-ohjelmaa käyttäen ja niissä käytettiin painokertoimia, joilla voitiin korjata otannasta ja vastauskadosta aiheutuneita virheitä aineistossa ja palauttaa havainnot edustamaan koko otosta (21).

Tulokset

Psyykkisen oireilun esiintyvyys ja kehityskulut

Psyykkisten oireiden esiintyvyys oli nuorilla aikuisilla 12 % perusvaiheessa ja 17 % seurantavaiheessa. Naisilla psyykkinen oireilu oli yleisempää kuin miehillä. Perusvaiheessa naisista oireili 14 % ja miehistä 10 % (p < 0,05). Seurantavaiheessa naisista oireili 21 % ja miehistä 13 % (p < 0,01).

Osallistujat jakautuivat seuranta-ajan psyykkisen oireilun perusteella neljään ryhmään. Naisista (n = 585) 71 % oli kokonaan oireettomia, 8 % oireili vain ensimmäisessä vaiheessa, 16 % vain toisessa vaiheessa ja 6 % molemmissa vaiheissa. Miehistä (n = 433) 82 % oli kokonaan oireettomia, 5 % oireili vain ensimmäisessä vaiheessa, 11 % vain toisessa vaiheessa ja 2 % molemmissa vaiheissa. Miehet olivat kokonaan oireettomia useammin kuin naiset (p < 0,001). Pitkäkestoinen oireilu oli naisilla yleisempää kuin miehillä (p < 0,05) (kuvio 2).

Psyykkistä oireilua ilmaantui seurannassa 18 %:lle perusvaiheen oireettomista naisista ja 11 %:lle miehistä. Psyykkiset oireet pysyivät 41 %:lla perusvaiheessa oireilleista naisista ja 30 %:lla miehistä (kuvio 2). Naisilla psyykkisen oireilun ilmaantuvuus oli yleisempää kuin miehillä (p < 0,05), mutta psyykkisten oireiden pysyvyydessä ei ollut eroja sukupuolten kesken (p = 0,28).

Psyykkisesti oireilevien henkilöiden terveyspalvelujen käyttö

Psyykkisesti oireilevien henkilöiden terveyspalvelujen kokonaiskäyttö ja palvelujen käyttö mielenterveydellisen syyn takia poikkesivat oireettomien henkilöiden palvelujen käytöstä. Naisilla oli enemmän lääkärissäkäyntejä kuin miehillä koko aineistossa, mutta sekä naisista että miehistä psyykkisesti oireilevat käyttivät lääkäripalveluja selvästi enemmän kuin oireettomat (taulukko 4). Psyykkisesti oireilevilla naisilla oli edeltäneen vuoden aikana myös hoitajan vastaanotolla käyntejä enemmän kuin oireettomilla, mutta miehillä vastaavaa eroa ei ollut.

Lääkäripalvelujen suurkäyttö (yli 7 käyntiä vuodessa) oli sekä psyykkisesti oireilevilla naisilla (p < 0,001) että miehillä (p < 0,05) yleisempää kuin oireettomilla. Psyykkisen oireilun ja lääkäripalvelujen suurkäytön välinen yhteys säilyi, vaikka pitkäaikainen sairaus, vamma tai toiminta- tai työkykyä heikentävä vika vakioitiin (p < 0,001).

Psyykkisesti oireilevat olivat edeltäneen vuoden aikana odotetusti käyttäneet jotakin terveyspalvelua mielenterveydellisen ongelman takia merkitsevästi useammin kuin oireettomat (p < 0,001). Huomattavaa kuitenkin on, ettei suurin osa oireilevista ollut käyttänyt niitä lainkaan. Psyykkisesti oireilevista naisista vain 18 % ja miehistä 11 % ilmoitti käyttäneensä jotakin terveyspalvelua mielenterveydellisen ongelman takia vähintään kerran. Ero sukupuolten kesken ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,25). Terveys- tai sosiaalipalvelujen käyttö alkoholiongelman takia oli erittäin vähäistä: alle 3 % oireilevista (n = 4) ilmoitti käyttäneensä tällaista palvelua edeltäneen vuoden aikana.

Psyykkiseen oireiluun vaikuttavat tekijät

Psyykkisen oireilun perusvaiheen esiintyvyyttä ja seurannan aikaista ilmaantuvuutta tarkasteltiin ensin perusvaiheen sosiodemografisten ominaisuuksien suhteen. Psyykkisen oireilun esiintyvyyttä ja ilmaantuvuutta selitettäessä sukupuolen ja muiden riippumattomien muuttujien välillä havaittiin vain yksi tilastollisesti merkitsevä yhdysvaikutus, joten naiset ja miehet analysoitiin yhdessä ja sukupuoli vakioitiin. Ikä ei ollut yhteydessä psyykkisen oireilun esiintyvyyteen, mutta nuoremmalle ikäryhmälle ilmaantui enemmän oireilua kuin vanhemmalle ikäryhmälle. Tämän vuoksi ikä vakioitiin myöhemmissä analyyseissä. Naimattomilla esiintyi enemmän oireilua kuin naimisissa olevilla, mutta perusvaiheen naimattomuus ei kuitenkaan ennustanut oireilun ilmaantuvuutta (taulukko 1). Opiskelijoilla esiintyi enemmän psyykkistä oireilua kuin työssäkäyvillä, mutta myöskään opiskelijana oleminen ei ennustanut oireilun ilmaantumista seurannan aikana.

Ajankohtaiset vaikeudet olivat yhteydessä psyykkisten oireiden esiintyvyyteen, mutta osa niistä ennusti myös oireilun ilmaantumista myöhemmin (taulukko 3). Sosiaalisen tuen osoittimista sekä emotionaalisen että käytännön tuen vähäisyys oli yhteydessä oireilun esiintyvyyteen ja vähäinen käytännön tuki suuntaa-antavasti myös ilmaantuvuuteen (p = 0,05). Ne, jotka raportoivat tyytymättömyyttä ihmissuhteisiinsa, oireilivat moninkertaisesti enemmän kuin ihmissuhteisiinsa tyytyväiset. Perusvaiheen tyytymättömyys ihmissuhteisiin ennusti myös ilmaantuvuutta: joka kolmannelle perusvaiheessa ihmissuhteisiinsa tyytymättömälle ilmaantui oireilua myöhemmin. Ajankohtaiset taloudelliset vaikeudet olivat myös erittäin merkitsevä psyykkiseen oireiluun yhteydessä oleva ja sen ilmaantumista ennustava tekijä. Lisäksi jo lievä rahan riittämättömyys (lähes tarpeeksi) oli suuntaa-antavasti yhteydessä sekä psyykkisen oireilun esiintyvyyteen (p = 0,06) että ilmaantuvuuteen (p = 0,07). Myös pitkäaikainen sairaus tai vamma oli yhteydessä oireilun esiintyvyyteen ja ilmaantuvuuteen.

Alkoholin suurkuluttajista joka neljännellä esiintyi psyykkistä oireilua, kohtuukäyttäjistä oireilua oli vain kymmenesosalla. Runsas alkoholinkäyttö oli siis yhteydessä oireilun esiintyvyyteen, mutta ei ennustanut ilmaantuvuutta. Alkoholin suurkulutusta tarkasteltiin myös psyykkisesti oireilevilla naisilla ja miehillä. Psyykkisesti oireilevista naisista alkoholin suurkulutusta oli 11 %:lla, oireettomista naisista vain 4 %:lla (p < 0,01). Miehillä ero oli huomattavampi: oireettomista miehistä suurkulutusta esiintyi 7 %:lla, mutta psyykkisesti oireilevista miehistä jopa 20 %:lla (p < 0,01).

Perusvaiheessa kartoitetuista lapsuuden vaikeuksista vakavat ristiriidat perheessä, vanhemman vakava sairaus ja isän mielenterveysongelma olivat yhteydessä psyykkisen oireilun esiintyvyyteen, ja ne ennustivat myös oireilun ilmaantuvuutta (taulukko 2). Voimakkain yhteys oli oireilun ja isän mielenterveysongelman välillä: tämän vaikeuden raportoivista yli neljänneksellä esiintyi oireilua perusvaiheessa ja vajaalle kolmannekselle perusvaiheessa oireettomista ilmaantui oireilua seurantavaiheessa. Lapsuudenperheen taloudelliset vaikeudet olivat yhteydessä oireilun esiintyvyyteen vain miehillä; toisaalta ne ennustivat oireilun ilmaantuvuutta molemmilla sukupuolilla. Koulukiusaaminen ja isän alkoholiongelma olivat yhteydessä psyykkisen oireilun esiintyvyyteen, ja äidin alkoholiongelma puolestaan ennusti psyykkisen oireilun ilmaantuvuutta.

Pohdinta

Nuoren aikuisväestön merkittävän psyykkisen oireilun esiintyvyys oli perusvaiheessa naisilla 14 % ja miehillä 10 % ja seurantavaiheessa naisilla 21 % ja miehillä 13 %. Muissa nuoria aikuisia koskevissa tuoreissa suomalaistutkimuksissa on saatu tietoa opiskelijoiden samalla seulakriteerillä määritetystä oireilusta. Korkeakouluopiskelijanaisista 28 %:lla ja miehistä 15 %:lla oli psyykkisiä oireita (22), helsinkiläisistä ammattikorkeakouluopiskelijoista vastaavasti 33 %:lla ja 18 %:lla (23). Kansainvälisissä samaa seulakriteeriä käyttäneissä tutkimuksissa esiintyvyys on ollut naisilla 20-39 % ja miehillä 10-34 % (24,25,26). Näihin lukuihin verrattuna tämän tutkimuksen esiintyvyysluvut vaikuttavat hieman pieniltä. Toisaalta vertailussa suomalaistutkimuksiin on huomioitava, että tässä tutkimuksessa opiskelijoilla esiintyi enemmän psyykkistä oireilua kuin työssäkäyvillä, joten oireilu näyttää olevan Suomessa erityisesti opiskelijoilla yleistä.

Suurin osa suomalaisista nuorista aikuisista voi hyvin: kehityskulkuanalyyseissä havaittiin, että 71 % naisista ja 82 % miehistä oli oireettomia molemmissa vaiheissa. Psyykkiset oireet olivat kuitenkin suhteellisen pysyviä, sillä lähes 40 % perusvaiheessa oireilleista oireili myös seurannassa. Hollantilaistutkimuksessa psyykkisen oireilun pysyvyys oli samaa luokkaa: 36 % neljän vuoden seurannan aikana (27). Psyykkinen oireilu on voinut osalla nuorista aikuisista alkaa jo huomattavan varhain. Suomalaisessa pitkittäistutkimuksessa on todettu, että lapsena koetut masennusoireet ennustavat nuorten miesten masennusoireita (28) ja vanhemman, opettajan ja lapsen itsensä arvioimat oireet ja ongelmat diagnosoituja mielenterveyshäiriöitä ja subjektiivisesti koettuja ongelmia (29). Suurimmalla osalla mielenterveyshäiriöstä kärsivistä nuorista aikuisista on todettu häiriö jo joskus aiemmin (8,30).

Psyykkisen oireilun ilmaantuvuus oli yleistä: lähes viidesosa perusvaiheen oireettomista naisista ja yli kymmenesosa oireettomista miehistä oireili seurannassa. Suuren ilmaantuvuuden takia oireilu oli selvästi yleisempää seurantavaiheessa kuin perusvaiheessa. Näin suurta psyykkisen oireilun todellista kasvua nuoressa aikuisväestössä ei ole todennettu muualla ainakaan masentuneisuusoireen raportoinnissa (31,32). Kuitenkin seuranta-aika oli suhteellisen lyhyt ajallista tai ikään liittyvää muutosta ajatellen. Osaltaan kasvua saattaa selittää hetkellisesti kuormittavan elämäntapahtuman, kuten lapsen syntymän (33) yleistyminen erityisesti nuorten aikuisten nuoremmassa ikäryhmässä, mikä selittäisi myös iän yhteyttä oireilun ilmaantuvuuteen. Taustalla voivat olla myös tutkimusasetelmaan liittyvät tekijät, kuten erilaisen tutkimuskontekstin aiheuttamat erot oireiden raportoinnissa: perusvaiheessahan GHQ oli osa laajaa yleistä terveyskyselyä, kun taas seurannassa keskityttiin enemmän mielenterveydellisiin kysymyksiin. Tasoeroa selittäviä tekijöitä selvitetään parhaillaan.

Terveyspalvelujen käyttö

Psyykkisesti oireilevat käyttivät selvästi enemmän terveyspalveluja kuin oireettomat. Runsasta lääkäripalvelujen käyttöä on kuvattu suurkäytön käsitteellä; raja on vaihdellut suomalaistutkimuksissa viidestä lääkärissäkäynnistä yhdeksään edeltävän vuoden aikana (34,20,35). Psyykkisesti oireilevilla oli huomattavasti oireettomia enemmän lääkäripalvelujen suurkäyttöä (yli 7 käyntiä vuodessa). Psyykkisesti oireilevien onkin todettu raportoivan erilaisia somaattisia oireita enemmän ja käyttävän enemmän lääkäripalveluja kuin oireettomien (36,37). Somaattisten terveysongelmien on havaittu olevan yhteydessä useisiin mielenterveyden häiriöihin jopa subjektiivisesti koettuja psyykkisiä oireita voimakkaammin, ainakin nuorilla miehillä (38).

Mielenterveydellisen ongelman takia jotakin terveyspalvelua oli käyttänyt vain 18 % oireilevista naisista ja 11 % miehistä. Myös avun hakeminen päihdeongelmaan oli hyvin harvinaista (alle 3 % oireilevista). Väestötutkimuksissa onkin havaittu, että vain pieni osa hakee ammattiapua mielenterveysongelmiin (25,26,37). Avun hakeminen psyykkiseen oireiluun saattaa tuntua häpeälliseltä, ja tämä saattaa korostaa somaattisten oireiden raportointia vastaanotolla (39) Myös mielenterveyshäiriöiden tunnistaminen terveydenhuollossa saattaa olla puutteellista: esimerkiksi Souranderin ja muiden (29) tutkimuksen mukaan vain viidenneksellä merkittävästi psyykkisesti oireilevista nuorista miehistä tunnistettiin mielenterveyshäiriö.

Psyykkisen oireilun riskitekijät

Nuorilla naisilla psyykkinen oireilu oli yleisempää kuin miehillä ja oireita myös ilmaantui naisille enemmän kuin miehille, kuten aiemmissakin tutkimuksissa on johdonmukaisesti havaittu (22,24,25). Opiskelijana olemisen lisäksi naimattomuus oli yhteydessä oireilun esiintyvyyteen. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös varttuneemmasta väestöstä (40). Avo- tai avioliitto vaikuttaakin myös nuorilla aikuisilla suojaavan oireilulta (41). Ikää lukuun ottamatta mikään sosiodemografinen tekijä ei kuitenkaan ennustanut psyykkisen oireilun ilmaantuvuutta. Tätä saattaa selittää useiden sosiodemografisten ominaisuuksien vaihtuvuus nuorilla aikuisilla normatiivisten ja psykososiaalisten kehitystehtävien mukaisesti. Nuori aikuisuus on avioitumisen aikaa ja perherakenne on vasta vakiintumassa. Siksi siviilisääty on saattanut muuttua huomattavalla osalla nuorista aikuisista muutamassa vuodessa. Vakiintumattomuus koskee myös pääasiallista toimintaa, esimerkiksi osa opiskelijoista on siirtynyt työelämään.

Koulutuksen merkitys on kasvanut ja koulutusurat ovat pidentyneet, minkä seurauksena taloudellinen itsenäistyminen on siirtynyt aiempaa myöhempään ikään (4). Ajankohtaisesti koettu rahan riittämättömyys oli nuorten aikuisten psyykkisen oireilun merkittävä riskitekijä, mikä saattaa osittain selittää myös opiskelijoiden yleisempää oireilua työssäkäyviin verrattuna. Ajankohtaisista psykososiaalisista tekijöistä erityisesti tyytyväisyys ihmissuhteisiin oli erittäin merkittävä oireilulta suojaava tekijä myös pitkällä aikavälillä, mutta myös sosiaalisen tuen määrällä oli merkitystä. Sekä emotionaalisen että käytännön tuen vähyys vaikuttavat yhtä lailla olevan yhteydessä oireiluun (42,43). Sosiaalisen tuen ja psyykkisen oireilun välinen yhteys on monisyinen. Sosiaalinen tuki voi ehkäistä oireilua sekä suoraan että stressiä aiheuttavien elämäntapahtumien aikana ja toisaalta ongelmat ihmissuhteissa voivat lisätä oireilua. Vaikutuksen suunta voi kuitenkin olla myös päinvastainen. Psyykkinen oireilu voi heikentää ihmissuhteiden muodostamista tai ilmentää vaikeuksia ylläpitää niitä (44).

Alkoholin suurkulutus oli yhteydessä psyykkisen oireilun esiintyvyyteen; suurkuluttajista joka neljäs oli oireileva. Runsas alkoholinkäyttö nuorilla aikuisilla ei siten ole ainoastaan ikäkauteen liittyvä ilmiö, vaan se heijastaa usein psyykkistä pahaa oloa (45,46). Suurkulutus ei kuitenkaan ennustanut oireilun ilmaantuvuutta, mikä viittaa siihen, että psyykkiset oireet edeltävät runsasta alkoholinkäyttöä (46) ja alkoholia käytetään myös niiden itselääkintään. Oireilevista naisista yli kymmenesosa ja miehistä jopa viidesosa oli alkoholin suurkuluttajia: siten erityisesti nuorten miesten psyykkiseen oireiluun vaikuttaa liittyvän runsasta alkoholinkäyttöä.

Monilla lapsuuden vaikeuksilla oli selvä yhteys nuorten aikuisten psyykkiseen oireiluun. Kiusaaminen koulussa sekä ristiriidat ja taloudelliset vaikeudet perheessä olivat yhteydessä oireilun esiintyvyyteen ja kaksi jälkimmäistä myös ilmaantuvuuteen. Psyykkisesti oireilevat raportoivat oman tai vanhemman vakavan sairauden sekä isän mielenterveys- tai alkoholiongelman selvästi useammin kuin oireettomat, ja tämä on havaittu myös aiemmissa esiintyvyystutkimuksissa (47,48,49). Vanhemman sairaus, isän mielenterveysongelma ja äidin alkoholiongelma ennustivat myös oireilun ilmaantuvuutta. Suomalaisessa pitkittäistutkimuksessa on saatu samansuuntaisia lapsuuden vaikeuksia koskevia tuloksia. Lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa koettu kiusaaminen ennustaa psyykkistä oireilua nuoruusiässä (50), samoin kuin äidin masentunut mieliala ja isän puutteellinen hyvinvointi (51).

Tutkimuksen yleistettävyyteen ja menetelmiin liittyy joitakin rajoituksia. Menetelmät koostuivat osallistujien itsearvioinneista, joihin liittyy aina negatiivisen tai positiivisen vastaustaipumuksen aiheuttamien illusoristen yhteyksien mahdollisuus. Lapsuuden vaikeuksien retrospektiivisen arvioinnin avulla saatuihin tuloksiin tulee suhtautua varauksella. Arvioinnin luotettavuudesta on saatu näyttöä (52), mutta sitä voivat heikentää useat tekijät (52,53). Näitä ovat muistin ja muistojen rekonstruktiivinen ja muuttuva luonne, unohtaminen sekä selektiivinen unohtaminen. Mieleenpalautus edellyttää asian tiedostamista, mikä erityisesti lapsuudessa saattaa olla puutteellista. Kausaalisuuden tulkinta itse arvioitujen lapsuuden vaikeuksien ja psyykkisen oireilun välillä on ongelmallista. Muistaminen saattaa olla mielialanmukaista; masentuneet muistelevat oireettomia herkemmin negatiivisia elämäntapahtumia. Psyykkistä oireilua saatetaan selittää ja sille voidaan antaa merkitys lapsuuden vaikeuksien kautta. Tässä tutkimuksessa itsearviointiin liittyviä ongelmia voitiin osin kontrolloida seuranta-asetelman käytöllä, mutta siihen mahdollisesti liittyvät vääristymät on syytä huomioida tuloksia tulkittaessa. Lisäksi, tutkimuksen tiedonkeruussa oli kolme vaihetta, joista jokaisessa oli katoa. Otoksen alkuperäiseen kokoon verrattuna seurantavaiheen vastausprosentti jäi siten melko alhaiseksi, mikä rajoittaa tulosten yleistettävyyttä painokertoimien käytöstä huolimatta.

Päätelmät

Nuorten aikuisten psyykkinen oireilu on usein huomattavan pitkäkestoista, ja siihen liittyy lapsuuden vaikeuksia, riittämätöntä sosiaalista tukea, rahan puutetta, pitkäaikaisia sairauksia ja runsasta alkoholinkäyttöä. Todennäköisesti nämä tekijät vaikuttavat toisiinsa myös vastavuoroisesti estäen psykososiaalisten ja normatiivisten kehitystehtävien onnistunutta ratkaisua. Lisäksi runsas lääkäripalvelujen käyttö viittaa siihen, että oireilevilla on runsaasti myös erilaisia somaattisia vaivoja ja mahdollisesti psyykkisen pahoinvoinnin oirehtimista somaattisesti (20). Kyseessä on siten moniulotteinen ja monisyinen ilmiö, johon terveydenhuollon tulisi vastata kokonaisvaltaisella lähestymistavalla.

Psyykkisesti oireilevista naisista 27 % ja miehistä 13 % oli lääkäripalvelujen suurkäyttäjiä, ja neljä viidestä oli käynyt lääkärissä edeltävän vuoden aikana ainakin kerran. Suurin osa oireilevista on siten terveydenhuollon piirissä, ja huomiota tulisikin kiinnittää psyykkisesti oireilevien seulomiseen ja tunnistamiseen. Somaattisen tutkimuksen lisäksi psyykkisen hyvinvoinnin kartoitus on paikallaan etenkin silloin, kun lääkärikäynnit ovat tiheitä, alkoholinkäyttö on runsasta tai potilaan kehityshistoriassa ja elämäntilanteessa on havaittavissa psyykkisen oireilun riskitekijöitä.

Tästä asiasta tiedettiin

Nuori aikuisuus on haastava kehitysvaihe, jonka onnistunut läpikäynti vaatii runsaasti psyykkisiä voimavaroja.

Psyykkinen oireilu on yleistä nuorilla aikuisilla ja sitä esiintyy enemmän naisilla kuin miehillä.

Vanhemman mielenterveys- ja päihdehäiriöt ovat yhteydessä lapsen psyykkiseen oireiluun aikuisena.

Vain pieni osa mielenterveysongelmista kärsivistä hakeutuu niiden takia ammattiavun piiriin.

Tämä tutkimus opetti

Suurin osa nuorista aikuisista voi hyvin, mutta psyykkinen oireilu on oireilevilla usein pitkäkestoista.

Monenlaiset lapsuusympäristön psykososiaaliset ja taloudelliset vaikeudet ovat nuorten aikuisten psyykkisen oireilun riskitekijöitä.

Riittämätön sosiaalinen tuki, rahan puute ja alkoholin suurkulutus liittyvät nuorten aikuisten psyykkiseen oireiluun.

Psyykkisesti oireilevat käyttävät runsaasti terveyspalveluja, mutta palvelujen käyttö mielenterveys- tai päihdeongelman takia on vähäistä.