Suomalaisten painokäyrä noususuunnassa - aikuisväestön terveyskäyttäytymisseurannan tuloksia

Ylipainoisuuden monet terveyshaitat on vakuuttavasti osoitettu. Tietoisuus niistä sekä kehon estetiikkaan liittyvät tavoitteet ovat nostaneet paino- ja laihdutuskysymykset julkiseen keskusteluun.

Tiedot suomalaisten painon kehityksestä ovat peräisin lähinnä Kansaneläkelaitoksen ja Kansanterveyslaitoksen väestötutkimuksista (1,2). Kansanterveyslaitoksen tutkimukset perustuvat Pohjois-Karjala-projektin, MONICA-projektin ja FINRISKI-tutkimuksen viiden vuoden välein tehtyihin väestöotoksiin (3). Niiden perusteella esitettiin vuonna 1994 seuraavat johtopäätökset (2):

"Miesten painoindeksi kasvoi vuoteen 1987 saakka, ja sen jälkeen kehitys on tasaantunut. Naiset hoikistuivat vuoteen 1982 saakka, mutta sen jälkeen painoindeksi on alkanut jälleen hieman nousta, selvimmin vähiten koulutettujen ryhmässä. Koulutusryhmittäiset erot ovat naisilla suuremmat kuin miehillä, mutta molemmilla erot ovat 1980-luvulla kasvaneet. Miehistä etenkin yli 40-vuotiaiden ylipainoisuus on yleistynyt, kun taas naisilla muutokset ovat olleet tasaisia kaikissa ikäryhmissä. Vähintään lievästi ylipainoisia on miehistä 64 % ja naisista 49 % ja lihavia hieman alle viidennes molemmista."

Edellä esiteltyihin tietoihin liittyy useita ongelmia. KELAn tulokset ovat 1970-luvulta, Kansanterveyslaitoksen tiedot koskevat lähinnä Itä-Suomea. Pulmana on myös, että KTL:n riskitekijätutkimusten uusimmat tulokset ovat keväältä 1992. Keskeisiä kysymyksiä ovatkin: 1) Mikä on ollut painon kehitys koko Suomessa? 2) Mitä on tapahtunut aivan viime vuosina (ajatellen erityisesti muuttunutta taloudellista tilannetta)?

Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia analysoimalla KTL:n aikuisväestön terveyskäyttäytymisseurannan (AVTK) tietoja. Tutkimuksen etuna on valtakunnallinen edustavuus, vuotuiset seurannat ja varsin suuri aineisto, joka mahdollistaa myös väestöryhmittäisiä analyysejä. Pulmana on, että painoa ja pituutta koskevat tiedot ovat vastaajien itse ilmoittamia - ei mitattuja. On kuitenkin epätodennäköistä, että mahdolliset ali- tai yliraportoinnit merkitsevästi muuttuisivat vuodesta toiseen niin, että ne vääristäisivät trendiarvioita.

Artikkelissa tarkastellaan suomalaisten aikuisten suhteellisen painon (painoindeksi, BMI) muutoksia vuosina 1978-95 eri ikä-, koulutus-, asuinpaikka- ja tupakointiryhmissä. Päähuomio kohdistetaan keskimääräiseen painoindeksiin, mutta lisäksi kuvataan ylipainoisten ja lihavien osuuksia.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Kansanterveyslaitos on seurannut suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytymistä vuodesta 1978 lähtien. Tutkimus on toteutettu postikyselynä, ja sen avulla on saatu tietoja 15-64-vuotiaiden terveystottumuksista ja terveydentilasta. Tutkimusta varten on vuosittain poimittu noin 5 000 henkilön satunnaisotos. Otokseen valituille on postitettu huhti-toukokuussa kyselylomake, jonka keskeiset kysymykset ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina.

Tässä tutkimuksessa ovat mukana 25-64-vuo-tiaat. Taulukossa 1 on esitetty tutkimukseen vastanneiden määrät ja vastausprosentit tutkimusjakson aikana. Miesten vastausprosentti on ollut keskimäärin 73 ja naisten 80. Vastausprosentit ovat vaihdelleet 68:n (1985) ja 83:n (1978) välillä. Keskimääräinen vastausprosentti on ollut 77. Painon kehitystä seurataan kyselyyn vastanneiden itse ilmoittamista pituudesta ja painosta lasketun painoindeksin perusteella. Painoindeksi (body mass index, BMI) on laskettu jakamalla paino (kg) pituuden neliöllä (m2).

Tutkimuksessa tarkastellaan miehiä ja naisia erikseen. Tutkittaessa BMI:n koulutusryhmittäisiä ja alue-eroja ikävakioinnissa käytettiin apuna kovarianssianalyysiä (SPSS MANOVA), jossa ikää pidettiin jatkuvana muuttujana. Kullekin tutkimusjaksolle, koulutusryhmälle ja alueelle on näin saatu ikävakioitu painoindeksin keskiarvo. Tarkasteltaessa ylipainoisten ja lihavien ikävakioituja osuuksia on käytetty suoraa ikävakiointia kymmenvuotisikäryhmittäin. Vakioväestönä on ollut miesten ja naisten yhdistetty aineisto. Koulutus on mitattu koulunkäyntivuosien määrällä, aluejaot on muodostettu asuinläänejä yhdistämällä ja tupakointimuuttujana on käytetty päivittäistä tupakointia.

TULOKSET

Ikä

Suomalaiset miehet ja naiset ovat lihoneet. Vuodesta 1978 vuoteen 1995 miesten painoindeksi on suurentunut 25,3:sta 26,0:een, naisten 24,3:sta 24,8:aan (kuvio 1). Esimerkiksi 165 cm pitkä nainen on ny-kyään keskimäärin yhden kilon ja 175-senttinen mies kaksi kiloa painavampi kuin 17 vuotta sitten. Painonnousu on voimistunut viime vuosina. Seitsemänkymmenluvun lopulla varsinkin alle 55-vuotiaiden naisten paino pieneni hieman, mutta laskeva trendi kääntyi nousevaksi kahdeksankymmenluvun puolivälissä.

Painonmuutoksen suunta on ollut suurinpiirtein samanlainen kaikissa ikäryhmissä, joten ikäryhmien väliset erot ovat säilyneet ennallaan: vanhemmat ovat painavampia kuin nuoret. Ikäryhmien väliset erot ovat miesten ja naisten joukossa samansuuntaisia, naisten vain suurempia (kuvio 1).

Koulutus

Paino riippuu paitsi iästä myös koulutustasosta. Paljon koulutusta saaneet miehet ja naiset ovat hoikempia kuin vähän koulutetut. Painonnousu on ollut samansuuntainen 0-9 vuotta kuin 13 vuotta tai enemmän koulua käyneiden ryhmissä (kuvio 2). Tämän vuoksi koulutusryhmien väliset painoindeksin erot ovat säilyneet ennallaan.

Analyysit tehtiin myös siten, että absoluuttisten kouluvuosien sijasta käytettiin suhteellista koulutustasoa eli tarkasteltiin paljon, kohtalaisesti ja vähän koulutettuja kolmanneksia. Tällöin koulutusryhmien väliset painoindeksin erot näyttivät ajan myötä ensin kasvavan. Kuitenkin 1990-luvulla absoluuttisen ja suhteellisen laskutavan antamat tulokset lähestyivät toisiaan: painoindeksi suureni samalla tavoin kaikilla koulutustasoilla, eivätkä koulutusryhmien väliset erot juuri enää muuttuneet.

Alueet

Hoikimmat suomalaiset asuvat Uudellamaalla, lihavimmat Itä-Suomessa. Itä- ja länsisuomalaisten miesten painossa ei juuri ollut eroa vuosina 1978-95, mutta itäsuomalaisten naisten painoindeksit ovat johdonmukaisesti olleet maan suurimmat (kuvio 3). Painoindeksi on suurentunut samalla tavoin kaikkialla, joten alue-erot ovat säilyneet ennallaan.

Tupakointi

Kun miesten tupakointi on huomattavasti vähentynyt ja kun lopettamiseen liittyy painonnousua, on mahdollista, että miesten lihominen johtuisi tupakoinnin lopettamisesta. Painoindeksit ovat kuitenkin suurentuneet tupakoinnista riippumatta, tupakoivilla jopa hieman enemmän kuin tupakoimattomilla (kuvio 4). Niinpä vuosina 1994-95 tupakoivien ja tupakoimattomien miesten painoindeksit ovat jo lähes samalla tasolla. Tupakoimattomat naiset sen sijaan ovat edelleenkin tupakoivia selvästi painavampia.

Ylipainoisten ja lihavien osuudet

= 30) osuuden muutokset antavat suomalaisten lihomisesta samanlaisen kuvan kuin keskimääräisen painoindeksin muutokset. Ylipainoisten osuus on sekä miesten että naisten ryhmässä kasvanut viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana, ja 1990-luvulla kasvu on nopeutunut varsinkin naisten ryhmässä (kuvio 5). Lihavien osuudet ovat vuodesta 1978 vuoteen 1995 suurentuneet sekä miesten että naisten joukossa 8:sta 12 %:iin (kuvio 6).

Vuonna 1992 naisista 38 % ja miehistä 58 % oli ylipainoisia, ja vuonna 1995 naisista jo 43 % ja miehistä 59 % (taulukko 2). Ylipainoisten ikävakioidut osuudet maan eri alueilla vuosina 1992 ja 1995 näkyvät taulukossa 3. Iän, koulutuksen ja alueen mukaiset erot ylipainoisten ja lihavien osuuksissa vastaavat painoindekseistä näkyviä, lukuunottamatta itäsuomalaisten naisten tilannetta. Vanhat, vähän koulutetut ja itäsuomalaiset ovat lihavampia kuin nuoret, hyvin koulutetut ja uusmaalaiset.

POHDINTA

Kuten aikaisempien tutkimusten (4) perusteella saattoi odottaa, postikysely tuotti pienempiä painoindeksejä kuin painon ja pituuden mittauksilla saadut. FINRISKI-tutkimuksessa oli vuonna 1992 mittausten perusteella ylipainoisia 25-64-vuotiaista miehistä 63 % ja naisista 49 %. Aikuisväestön terveyskäyttäytymiskyselyssä miesten tulokset olivat 5 prosenttiyksikköä ja naisten 11 prosenttiyksikköä näitä pienempiä. Vaikka FINRISKI-tutkimus ei kata koko Suomen aluetta, voidaan taulukon 3 tiedoista päätellä, että mainitut arvioiden erot johtuvat pääosin metodierosta.

On mahdollista, että käytetty menetelmä vaikuttaa myös iän, koulutuksen ja asuinalueen mukaisiin painoindeksieroihin. Erojen suunnat olivat aineistossamme kuitenkin vuodesta toiseen johdonmukaisia ja samanlaisia miehillä ja naisilla. Ei ole syytä olettaa, että mittausmenetelmän validiteetti ratkaisevasti muuttuisi ajan kuluessa. Näin ollen menetelmästä johtuva epätarkkuus tuskin olennaisesti vaikuttaa tuloksista näkyviin yleisiin muutostrendeihin ja väestöryhmittäisiin eroihin.

Kansanterveyslaitoksen aikuisväestön terveyskäyttäytymisseurannan tulokset vahvistavat jo tunnetun tosiasian: suomalaiset aikuiset ovat lihoneet. Tämä kielteinen suunta vahvistui 1980-luvun puolivälin tienoilla. Uutta ja merkittävää on kuitenkin se, että lihominen - varsinkin naisten - on lisääntynyt aivan viime vuosina. Taloudellinen lama ei siis ole merkinnyt "nälkävyön kiristämistä", vaan ylipainoa on lama-aikana vain kertynyt lisää.

Hyvin koulutetut miehet ja naiset ovat edelleen hoikempia kuin vähän koulutetut, eivätkä koulutusryhmien väliset erot ole muuttuneet. Saatu kuva kuitenkin muuttuu, kun tässä artikkelissa esitetyn koulutusvuosiin perustuvan tarkastelun tilalle otetaan syntymäkohortin mukaiset suhteellisen koulutuksen kolmannekset. Mitattuja painoja ja pituuksia käyttäen on osoitettu koulutusryhmien välisten erojen kasvu 1990-luvun alkuun mennessä FINRISKI-alueilla (3). Kun vastaavat tiedot lasketaan AVTK:n aineistosta, miltei samanlainen kehityslinja tulee näkyviin kuitenkin niin, että erot pienenevät siirryttäessä eteenpäin 1990-luvun alkuvuosista.

Esitetyistä tuloksista näkyvät selvästi painoindeksin alueelliset erot. Uusmaalaiset ovat hoikimpia ja itäsuomalaiset, erityisesti itäsuomalaiset naiset muita pulskempia, eivätkä alue-erot ole painoindeksien keskiarvoista päätellen vuosien mittaan juuri muuttuneet. Ylipainoisten prosenttiosuudet viittaavat kuitenkin siihen, että epäterveellisen lihavuuden esiintyminen on valtakunnassa tasoittunut, valitettavasti vain väärään - lihomisen suuntaan. Tulokset antavat myös ymmärtää, ettei painonnousu juuri ole seurausta tupakoinnin vähentymisestä.

Terveyskasvatuksen ja kansanterveyden kannalta kehitys on ollut jossain määrin ristiriitainen: samaan aikaan kun väestö on selvästi lihonut, on ruokavalio muuttunut laadultaan terveellisemmäksi niin, että veren kolesterolipitoisuus ja sen myötä sairastuvuus sydäntauteihin on merkittävästi pienentynyt (5,6). Myös verenpainetaso on laskenut (5).

Ruokavalion laatua koskeva ravintovalistus on siis mennyt hyvin perille. Ilmeisesti kuitenkaan energian määrää koskevat viestit - syö kohtuullisesti ja energian tarvetta vastaavasti - eivät ole olleet yhtä onnistuneita, tai sitten energiankulutus on vain vähentynyt, kun vapaa-ajan liikunnalla ei ole kyetty kompensoimaan vähentynyttä energiankulutusta työssä. Myös lisääntynyt alkoholinkulutus, joka ei selittäne aivan viime vuosien muutoksia, lihottaa suomalaisia.

Kun ylipainoon ja varsinkin lihavuuteen liittyy kiistattomasti monia terveysongelmia ja kun nyt saadut tulokset osoittavat suomalaisten, varsinkin naisten, lihoneen varsin paljon aivan viime vuosina, tulisi asiaan kiinnittää painokasta huomiota - ehkäpä yhdistämällä ravitsemus- ja liikuntakasvatuksen viestit aikaisempaa paremmin toimivaksi kokonaisuudeksi.

KIRJALLISUUTTA