Väkivalta syynä kolmasosaan kasvomurtumista Lounais-Suomessa vuosina 1985-1989

Turun yliopistollisen keskussairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien ja suukirurgian klinikoissa hoidettujen kasvomurtumien syitä selvitettiin edellisen kerran vuosilta 1970-73, jolloin analysoitiin 54 leukamurtumapotilaan aineisto (1). Siinä tavallisin leukamurtumien aiheuttaja oli liikenne, joka oli syynä 40 %:iin kyseisistä vammoista; väkivallan aiheuttamia oli 28 %. Väkivalta oli aineistossa kuitenkin yleisin (51 %) alaleuan murtumien syy.

Väkivallan osuutta leukamurtumien syynä on Pohjoismaissa selvitetty useissa tutkimuksissa (2-7). Ruotsalaisessa aineistossa Malmön seudulta vuosilta 1952-62 liikenne aiheutti näistä vammoista suuremman osan kuin väkivalta; myöhemmin vuosina 1975-85 väkivallan osuus (44 %) oli suurentunut ja liikennevammojen (22 %) pienentynyt (8).

Helsingissä vuosilta 1983-1989 kerätyssä aineistossa (9) leikkauksella hoidetuista alaleuan murtumista 60 % oli väkivallan aiheuttamia. Pohjois-Suomessa väkivallan osuus alaleuan murtumien aiheuttajana oli 1980-luvun loppupuolella vähentynyt vuosikymmenen alkuun verrattuna (7).

Koska vammamekanismi on oleellinen vamman vaikeusasteeseen ja siten hoitoon vaikuttava tekijä, selvitimme tässä tutkimuksessa kasvovammojen syntymekanismin mahdollisia muutoksia Lounais-Suomessa noin 15 vuotta aiemmin tehdyn tutkimuksen jälkeen (1).

AINEISTO JA MENETELMÄT

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettiin tarkastelujaksona 1985-89 kasvomurtumien takia yhteensä 699 potilasta. Lounais-Suomen väestömäärä oli kyseisenä aikana noin 700 000 (10).

Sairauskertomuksista koottiin potilaiden taustatiedot: sukupuoli, ikä ja asuinpaikka. Tapahtumamekanismi, tapahtumapaikka ja -aika sekä mahdollinen alkoholin vaikutus tapaturmaan rekisteröitiin sairauskertomuksen anamneesitiedoista.

Väkivallalla käsitettiin tutkimuksessa sekä katu- että kotiväkivaltaa, jossa tekijä oli tunnettu tai tuntematon. Väkivallan välineenä oli käytetty nyrkkiä ja potkua, joskus väkivaltavammat olivat tylpän esineen aiheuttamia.

Kaikille potilaille oli tehty röntgentutkimuksia. Ne käsittivät ortopantomografian, anteroposteriorisen ja sivukuvan ja/tai poskionteloiden kuvauk-set, tarvittaessa myös hammasröntgenkuvauksen. Komplisoituneiden kasvotraumojen (10,5 %) murtumadiagnostiikassa ja hoidon suunnittelussa oli käytetty tietokonetomografiaa.

Leukamurtumat luokiteltiin samoin kuin Erikssonin ja Willmarin tutkimuksessa (8), lisäksi tutkimukseen otettiin myös nenä- ja poskikaaren murtumat, koska haluttiin selvittää kasvomurtumien kokonaismäärä ja murtumatyypit. Hammasvammoja ei sairauskertomuksista pystytty tarkasti analysoimaan.

TULOKSET

Potilaiden vuosittaiset lukumäärät pysyivät tutkimusjakson ajan suunnilleen samoina (131-152/v). Aineistossa oli enemmän miehiä (74 %) kuin naisia (26 %). Suurin ikäryhmä olivat 15-24-vuotiaat, joita oli neljäsosa potilaista. Kotikuntana oli 70 %:lla kaupunki ja 30 %:lla maalaiskunta. Alkoholin osuus tapaturman syynä mainittiin 31 %:ssa (218) tapauksista.

Väkivalta aiheutti aineiston vammoista kolmanneksen ja liikenne runsaan viidesosan (taulukko 1). Kaatumisiksi luokiteltuja onnettomuuksia oli paljon nuorilla naisilla. Yleisin tapahtumapaikka oli katu tai tie (35 %) koti oli tapahtumapaikkana 25 %:ssa onnettomuuksista.

Vaikeita sairaalahoitoa vaatineita nenämurtumia oli 123 potilaalla (17,6 %). Leukamurtumia oli 576 potilaalla, joista pelkästään yläleuan murtumia 248:lla (43,1 %), pelkästään alaleuan murtumia 227:llä (39,4 %) ja sekä ylä- että alaleuassa 101:llä (17,5 %). Monivammapotilaita, jotka tarvitsivat tehohoitoa oli 46 (6,6 % aineistosta). Taulukoissa 2 ja 3 esitetään ylä- ja alaleuan murtumien jakaumat.

POHDINTA

Aineisto vastaa ikä- ja sukupuolijakautumaltaan muiden pohjoismaisten tutkimusten aineistoja (1-10). Kasvovammojen etiologian muutokset siinä vastaavat täysin Ruotsissa tapahtuneita (8). Nuorilla naisilla oli aineistossamme paljon "kaatumis- ja ei-väkivaltaisiksi" luokiteltuja tapauksia. Tämä herättää epäilyn, olivatko ne kaikki todella onnettomuuksia, vai liittyikö niihin väkivaltaa. Täten väkivallan osuus on todennäköisesti ollut suurempi kuin potilaiden ilmoitusten mukainen 33 %. Samoin epäiltiin myös ruotsalaisessa tutkimuksessa (8). Urheiluvammojen osuus, 11 % ja työtapaturmien osuus, 6 % (taulukko 1) vastaavat pohjoismaisia tuloksia.

Helsingin väkivaltaluvut (6,9) ovat suurempia kuin Lounais-Suomen, mikä ilmentänee pääkaupunkiseudun kaupunkilaisväestön väkivaltaisempaa luonnetta kuin lounaissuomalaisen osittain maalaisvaltaisen väestön. Iizukan ja Lindqvistin tutkimuksen (9) suuret väkivaltavammojen osuudet selittyvät osittain siitä, että heidän aineistonsa käsitti vain vaikeita alaleuan murtumia, eikä se vastanne pääkaupunkiseudun koko kasvomurtuma-aineiston rakennetta.

Toteamamme yläleuan murtumien lisääntyminen ja niiden vaikeusasteen muutokset vastaavat täysin pohjoismaista jakaumaa. Pääongelman oman aineistomme mukaan muodostavat lateraaliset kasvojen keskiosan murtumat, joihin voi liittyä eriasteisia orbitamurtumia sekä vaikeimmat, Le Fort -ryhmien I-III vammat (taulukko 2). Le Fort -murtumat muuttuivat tutkimusaikana vaikeammiksi, mikä saattaa johtua väkivaltaisuuden (esim. potkimisten) lisääntymisestä.

Norjalaisessa tutkimuksessa (5) yläleuan murtumien osuus oli vähäisempi kuin tässä. Ruotsalaisessa vastaavalta ajalta tehdyssä tutkimuksessa ylä-leuan murtumat olivat lisääntyneet, mikä vastaa meidän tuloksiamme (8). Tämä johtuu syntytavan muuttumisesta väkivaltaisempaan suuntaan ja lukuisista ns. "seurusteluvammoista".

Uusimmat suomalaiset tutkimukset (7,9) käsittelevät vain alaleuan murtumia. 1980-luvulla Oulussa (7) hoidettiin kymmenessä vuodessa 317 ala- leuan murtumaa, mikä oli sama määrä kuin tässä tutkimuksessa viiden vuoden kuluessa. Tutkimusten väestömäärät vastaavat toisiaan. Omassa aineistossamme alaleuan murtumien sijainti poikkeaa hieman aikaisemmista tutkimuksista, joissa nivelnastan murtumat olivat yleisempiä (2-6,8). Korpusosan murtumia oli aineistossamme yhtä paljon kuin nivelnastan (taulukko 3). Tämä kuvaa syiden muuttumista väkivallan suntaan.

Monivammapotilaiden määrässä oli kyseisenä viisivuotiskautena vähäistä kasvua, mikä kuvastaa pahoinpitelyiden raaistumista kaupungeissa ja toisaalta vaikeiden liikenneonnettomuusvammojen lisääntymistä. Täten keskussairaaloilta vaaditaan tulevaisuudessa lisää suorituskykyä, jotta kasvovammapotilaiden paras mahdollinen hoito voidaan toteuttaa.

Kaikkien sairaalahoitoa tarvitsevien kasvovammapotilaiden hoito vaatii korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä leuka- ja suukirurgian erikoisalojen joustavaa yhteistyötä. Sen tehostamiseksi ja hyvien hoitotulosten varmistamiseksi on maassamme huolehdittava näiden alojen hoitohenkilökunnan riittävästä kouluttamisesta sekä yliopistosairaaloiden ja keskussairaaloiden yhteistyön kehittämisestä kasvovammapotilaiden hoidossa.

KIRJALLISUUTTA