Vanhusten aivovammat yleistyvät edelleen

Tapaturmaisesti syntyvä aivovaurio eli aivovamma on sekä yksilön, hänen lähiyhteisönsä että yhteiskunnan laaja-alainen ongelma (1). Fyysiset oireet paranevat useimmiten kohtalaisen hyvin, mutta oirekuva saattaa painottua henkisen toimintakyvyn häiriöihin sekä käyttäytymisen ja tunne-elämän muutoksiin (2) (taulukko 1).

Seurantatutkimusten mukaan (3,4,5,6,7,8) aivovammojen lukumäärä on lisääntynyt erityisesti vanhimmissa ikäluokissa. Vanhusten yleisin tapaturma on kaatuminen. Verrattaessa liikenneonnettomuudessa vammautuneisiin, on kaatumisen yhteydessä aivovamman saaneilla vanhuksilla todettu useammin muita rinnakkaisia sairauksia, kuten verenpainetautia, diabetesta, sydämen rytmihäiriöitä, Parkinsonin tautia, erilaisia dementoivia sairauksia tai depressiota (6). Vanhukset toipuvat heikommin, he tarvitsevat enemmän apua ja pitempää sairaalahoitoa kuin muut ikäryhmät. Lonkkamurtumapotilaita koskevassa Käypä hoito -suosituksessa (9) todetaan useita vanhusten kaatumiseen liittyviä vaaratekijöitä. Suosituksessa näytön asteella A lueteltuja tekijöitä ovat korkea ikä, heikentynyt tasapainon hallinta ja liikkumisvaikeudet, heikko näkö, monet sairaudet, kuten Parkinsonin tauti ja dementoituminen, psyykenlääkkeiden käyttö sekä useiden lääkkeiden yhtäaikainen käyttö. Myös aiemmat kaatumiset ennustavat uusia kaatumisia.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaista kansallista ajankohtaista tietoa on saatavilla vanhusten riskistä saada aivovamma.

Aineisto ja menetelmät

Stakesin ylläpitämän terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterin tietojen perusteella selvitettiin aivovamman ensi kertaa saaneiden henkilöiden lukumäärä, sukupuoli, ikä ja tapaturman ulkoinen syy. Rekisteri kuvaa sairaalapalvelujen tuottajaa, potilasta, hoitoon tuloa ja hoidosta poistumista sekä potilaan diagnooseja ja saamaa hoitoa. Tämän tutkimuksen aineiston ulkopuolelle jäivät siten potilaat, jotka eivät olleet sairaalahoidossa aivovamman vuoksi. Aineisto rajattiin koskemaan kunkin potilaan ensimmäistä aivovammaa, koska tavoitteena oli selvittää aivovamman saaneiden yksittäisten henkilöiden lukumäärä ja rajata pois uusien aivovammojen ilmaantuminen jo aiemmin vamman saaneille henkilöille. Vamman esiintyminen ensi kertaa varmistettiin teknisesti aineiston keruuvaiheessa lajittelemalla aineisto henkilötunnuksen mukaan ja ottamalla mukaan vain kunkin henkilön ensimmäinen esiintymä rekisterissä.

Tapausten tautiluokituskoodit esitetään taulukossa 2. Koodit on jaoteltu aikaisempien tutkimusten tapaan murtumiin, aivotärähdyksiin ja kallonsisäisiin vammoihin (8,10,11, 12,13). Aineiston luotettavuuden varmentamiseksi tässä tutkimuksessa jätettiin kuitenkin huomiotta yksinomaan kasvojen luihin kohdistuneet murtumat, jotka ovat mukana eräissä aikaisemmissa tutkimuksissa (11,13). Tarkastelun kohteena olivat päädiagnoosit, sivudiagnooseja ei huomioitu. Tarkasteluajankohta oli erityisesti vuodet 2001-05, mistä saatavia tuloksia verrattiin aiempien vuosien 1991-2000 havaintoihin (14,15).

Tulokset

Vuosina 1991-2005 yhteensä 77 959 suomalaisella henkilöllä oli sairaalahoitoa vaatinut ensikertainen aivovamma (taulukko 3). Seurantajakson aikana lukumäärät ovat jatkuvasti lievästi kasvaneet. Viidentoista vuoden seurantajaksolla miesten osuus oli 59,2 % ja naisten 40,8 %.

Sukupuoli- ja ikäryhmittäisessä tarkastelussa korostuivat miehillä alle 20- ja 50-59- sekä 70-79-vuotiaiden ryhmät ja naisilla vanhimmat ikäryhmät (kuvio 1).

Väestön sukupuoli- ja ikäryhmiin suhteutettuna (100 000 asukasta kohti) voitiin todeta erittäin voimakas korostuminen yli 70-vuotiaiden ryhmissä sekä miehillä että naisilla (kuvio 2). Vuosittainen aivovamman ilmaantuvuus 2001-05 koko väestössä oli 104/100 000. Vastaava luku 70-79-vuotiailla se oli 210/100 000 ja yli 80-vuotiaiden ryhmässä 440/100 000.

Viidentoista vuoden tarkastelujakson aikana Suomen väkiluku kasvoi 4,8 prosenttia: 5,01 miljoonasta (1991) 5,25 miljoonaan (2005). Yli 70-vuotiaiden henkilöiden määrä kasvoi seuranta-aikana 30,3 %. Yli 70-vuotiaiden aivovammat lisääntyivät selvästi enemmän kuin vastaavan ikäisen väestön määrä (+59,4 %). Samaan aikaan alle 70-vuotiaiden aivovamman saaneiden henkilöiden osuus väheni jonkin verran (-2,4 %) (kuvio 3).

Pohdinta

Kansalliset havaintomme aivovamman yleisyydestä ovat yhteneväisiä Euroopan muiden maiden ja Yhdysvaltojen havaintojen kanssa (4,8,10,16). Tulokset osoittavat, että sekä naisilla että miehillä aivovammojen ilmaantuvuus on suuri yli 70 vuoden iässä ja miehillä ikäryhmissä 0-9, 50-59 ja 70-79 vuotta. Pohdittavaksi ja jatkotutkimusten aiheeksi jää, mikä osuus mm. alkoholinkäytöllä on 50-59-vuotiaiden miesten aivovammojen suureen ilmaantuvuuteen. Nuorimpien lasten yliedustus verrattuna 10-19- tai 20-29-vuotiaisiin poikkeaa monien aikaisempien tutkimusten tuloksista, mutta vastaa eräitä ruotsalaisia ja yhdysvaltalaisia tuloksia (17,18). Suomalaisesta näkökulmasta myös lasten, nuorten ja nuorten aikuisten aivovammojen ilmaantuvuuden tarkempi selvittäminen olisi ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen kannalta tärkeätä jatkossa.

Aivovammat ovat lisääntyneet 15 vuoden seurantajaksolla huomattavasti yli 70-vuotiaiden ryhmässä, ja alle 70-vuotiaiden osuus on jopa aavistuksen verran pienentynyt. Iän lisääntyessä sairaalahoitoajat pitenevät selvästi (11). Etenkin yli 70-vuotiaiden henkilöiden riskistä saada aivovamma on syytä huolestua, varsinkin kun vanhuusiällä saatujen aivovammojen hoitojaksot ovat pituudeltaan moninkertaisia nuorempana saatuihin aivovammoihin verrattuna. Vanhusten aivovammojen syinä korostuvat kotitapaturmat ja liukastuminen, kaatuminen tai kompurointi (4,7,14,15). On ilmeistä, että toimenpiteitä tarvitaan niin vanhusten tapaturmien ehkäisyn kuin syntyneiden vammojen hoidon sekä kuntoutuksen tehostamiseksi.

Tutkimuksemme mukaan yli 70-vuotiaiden vanhusten aivovammojen kokonaismäärä ja ikävakioitu esiintyminen on lisääntynyt 15 vuoden seurannassa. Kannuksen ym. (19) mukaan tähän voi vaikuttaa koko väestön, myös huonokuntoisten ja heikosti liikkuvien, pidentynyt elinikä. Alle 80-vuotiaiden ikäryhmissä kaatumisia saattaa sattua aikaisempaa enemmän lisääntyneiden vapaa-ajan toimintojen takia (matkustelu, pelit, harrasteet).

Suomessa ei ole tehty laajamittaisia aivovamman primaariseen ehkäisyyn liittyviä selvityksiä. Epäsuorasti voidaan kuitenkin todeta, että useampaankin preventiiviseen toimeen on tarvetta. Olennaista on ylläpitää hyvää psyykkistä ja fyysistä toimintakykyä, liikkua mahdollisuuksiensa rajoissa ja huolehtia mahdollisten perussairauksien hoitotasapainosta. Kaatumistaipumusta aiheuttavia lääkkeitä (uni- ja rauhoittavat lääkkeet sekä tietyt verenpainelääkkeet) tulee välttää aina, kun se on mahdollista (19). On lisäksi olemassa monenlaisia ympäristön järjestelyihin liittyviä turvallisuussuosituksia (esim. www.turvaopas.pelastustoimi.fi, www. ktl.fi/tapaturmat, www.kotitapaturma.fi) (taulukko 4).

Tässä tutkimuksessa, samoin kuin aikaisemmissa koko väestön kattavissa rekisteritietoihin perustuvissa tutkimuksissa, tulosten arviointia vaikeuttaa se, että aineisto kattaa ainoastaan sairaalahoidossa olleet potilaat. Aineiston ulkopuolelle jäävät terveyskeskusten ja sairaaloiden päivystysvastaanotoilla, työterveyshuollossa tai yksityisvastaanotoilla käyneet potilaat. Lisäksi osa tutkimuksiin hakeutuvista potilaista jää diagnosoimatta ja osa ei hakeudu tutkimuksiin lainkaan (18). Virhelähteitä muodostavat myös kirjaamatta jääminen tai virheelliset kirjaukset. Stakesin terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteriä pidetään kuitenkin luotettavana (20,21,22), ja se on ainoa koko väestön kattava systemaattinen sairaalahoidon rekisteri maassamme. Yhden virhelähteen vanhusten määrän korostumiselle saattaa aiheuttaa myös se, että jo alun perin toimintakyvyltään heikkokuntoiset vanhukset saatetaan ottaa herkemmin sisään sairaalaan kuin nuoret ja työikäiset hyväkuntoiset ihmiset. Tutkimuksen tulokset ikääntyneiden henkilöiden aivovammojen määrän lisääntymisestä vastaavat kuitenkin aikaisempien tutkimusten tuloksia (6,8,11,12,16).

Tästä asiasta tiedettiin

- Aivovamma on yksilön, hänen lähiyhteisönsä ja yhteiskunnan laaja-alainen ongelma.

Aivovammariski ei tutkitusti liity vain nuoriin ihmisiin.

Tämä tutkimus opetti

- Vanhusten aivovammojen ilmaantuvuus kasvaa edelleen, myös suhteutettuna vanhusväestön määrään. Tämä on otettava huomioon vammojen ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta suunniteltaessa.