Yli puolet trampoliinivammoista voitaisiin todennäköisesti välttää turvaverkolla ja turvallisuusohjeilla

Trampoliini on viime vuosina yleistynyt kotipihojen kuntoilu- ja leikkivälineenä Suomessa. Trampoliinilla hyppiminen on pääasiassa lasten ja nuorten suosiossa; se on hauskaa liikuntaa, joka kehittää aerobista kuntoa, voimaa, ketteryyttä, tasapainoa, koordinaatiokykyä sekä opettaa rytmin ja ajoituksen hallintaan. Varjopuolena on kuitenkin loukkaantumisriski. Päivystyspisteissä ja lasten ja nuorten hoitoyksiköissä on syntynyt vaikutelma trampoliinilla itsensä loukanneiden lasten ja nuorten määrän räjähdysmäisestä kasvusta.

Yhdysvalloissa arvioitiin 1990-1995 sattuneen 249 400 lasten ja nuorten trampoliinivammaa, jotka vaativat ensiapupoliklinikalla käyntiä (1). American Academy of Pediatrics arvioi vuonna 1996 Yhdysvalloissa esiintyneen 83 400 trampoliinivammaa, mikä oli 140 % enemmän kuin vuonna 1990 (2). Lasten trampoliinivammat ovat yleistyneet myös muun muassa Norjassa, Irlannissa, Australiassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa. Näiden tutkimusten mukaan suurin osa loukkaantumisista tapahtuu kotitrampoliineilla (3-11).

Suurin osa raportoiduista trampoliinivammoista on lieviä: esimerkiksi Smithin aineistoissa Yhdysvalloissa 1,9-3,3 % päätyi sairaalahoitoon (1,10). Toisaalta Yhdysvalloissa arvioitiin vuonna 1998 sattuneen trampoliinin käyttöön liittyen 6 500 kaularankavammaa, mukana para- ja tetraplegioita sekä kuolemantapauksia (12).

Trampoliinin turvallisuusohjeet ovat hyvin tiedossa; niiden pitäisi löytyä jokaisen hankitun trampoliinin käyttöohjeista. Ohjeistuksesta puuttuu kuitenkin suositus turvaverkon käytöstä (taulukko 1). On todettu, etteivät käyttäjät noudata turvaohjeita riittävän hyvin (1-12). Kävimme läpi alle 17-vuotiaat potilaat, jotka olivat hoidettavina kesällä 2005 OYS:n kirurgian tai lastenkirurgian poliklinikoilla trampoliinilla sattuneen tapaturman vuoksi. Tarkoituksena oli kartoittaa vammojen laatua ja syntymekanismeja, niihin käytetyn hoidon resursseja ja korostaa turvallisuusohjeiden merkitystä trampoliinivammojen ehkäisyssä.

Aineisto ja menetelmät

Sairaalan tietokannoista haettiin 570 tapaturmahetkellä alle 17-vuotiasta potilasta, jotka olivat käyneet 1.5.2005-30.9.2005 tuoreen vamman vuoksi kirurgian päivystyspoliklinikalla tai lastenkirurgian poliklinikalla. Sairauskertomukset käytiin läpi; 3 potilasta poistettiin, koska vammamekanismi oli jäänyt kirjaamatta. Joukosta, johon kuului 567 potilasta, löytyi 76 trampoliinilla itsensä loukannutta, eli 13,4 % koko ryhmästä.

Trampoliinipotilaiden sairauskertomuksista kerättiin vammaan liittyneet tiedot, tarkistettiin diagnoosi- ja toimenpidenumerot, analysoitiin vamman laatu, sijainti ja hoito sekä sairaalapäivien, kontrollikäyntien, röntgen- ja muiden tutkimusten ja tehtyjen toimenpiteiden määrä, immobilisaatioaika, sairastamisen kesto ja mahdollinen jäänyt haitta.

Potilaille ja vanhemmille lähetettiin kyselylomake trauma-anamneesin tarkentamiseksi. Lomakkeessa kysyttiin myös kipulääkkeen tarpeesta, parantumisesta, vammasta aiheutuneesta potilaan avun tarpeesta, vanhempien töistä poissaolosta ym. ylimääräisistä kustannuksista. Kysely lähetettiin kaikille 76:lle trampoliinivamman vuoksi sairaalahoidossa olleelle potilaalle. Kuukauden odotusajan jälkeen lähetettiin toinen kirje niille, joilta ei ollut tullut vielä vastausta. Kyselyyn vastasi 66 potilasta (87 %).

Tilastomenetelmät

Aineiston käsittelyssä ja analysoinnissa käytettiin SSPS 14.0 for Windows -tilasto-ohjelmaa. Khiin neliö -testiä käytettiin vertailtaessa kaikkien traumapotilaiden sekä trampoliinipotilaiden sukupuolijakaumaa. Sukupuoli ja ikä olivat ainoat muuttujat, joissa trampoliiniryhmää verrattiin muihin vammapotilaisiin, muuten tarkasteltiin ainoastaan trampoliinipotilaita. Khiin neliö -testiä käytettiin myös vertailtaessa vammaa ja hoitoa eri sukupuolilla.

Tulokset

Trampoliinivammoja oli 13,4 %:lla traumapotilaista. Trampoliinipotilaiden ikäjakauma oli 1,4-15,3 vuotta. Trampoliinilla loukkaantuneista oli tyttöjä 41 (54 %), kun taas muuten vammautuneista oli tyttöjä 172 (35 %) ja poikia 319 (65 %). Näin ollen tyttöjen osuus trampoliinivammoissa oli suurempi kuin muissa traumoissa (p = 0,002).

Vammat, hoito ja paraneminen

Vammojen sijainti ja diagnoosit on esitetty taulukossa 2. Vammat jaettiin kolmeen ryhmään sijainnin mukaan: 1. yläraaja, olkapää, solisluu, 2. alaraaja, 3. selkäranka ja vartalo. Tytöillä esiintyi enemmän yläraajavammoja kuin pojilla (28 vs. 16, p = 0,019), kaikki selkärankavammat (5) olivat pojilla. Lisäksi vammat jaettiin vaikeusasteen mukaan murtumiin (n = 60, 78 %), sijoiltaanmenoihin (n = 4, 5 %) sekä venähdyksiin tai ruhjeisiin (n = 14, 18 %). Raajojen vammat olivat tyypillisesti murtumia. Tyypillisin vamma yläraajassa oli kyynärnivelen alueella esiintyvä murtuma tai luksaatio (n = 26, 33 %), joista yleisin oli olkaluun alaosan murtuma (n = 15, 19 %). Alaraajan murtumista tavallisimpia olivat nilkkamurtumat (n = 9, 12 %). Kaularankatraumoja oli 3, joista 2 venähdystä ja 1 TT-kuvauksen perusteella epäilty c1/c2-subluksaatio, joka kuitenkin parani nopeasti konservatiivisella hoidolla. Kahdella potilaalla diagnosoitiin 2 murtumaa. Kolmella potilaalla olkaluun alaosan murtumaa komplisoi kyynärvarren alueen hermovaurio.

Potilaat jaettiin hoitolinjan mukaan kolmeen ryhmään, konservatiivisesti hoidettuihin (n = 45, 59 %), yleisanestesiaa vaativiin repositioihin (n = 9, 12 %) sekä operatiivisesti joko sulkeisella tai avoimella fiksaatiolla hoidettuihin (n = 22, 29 %). Yhteensä yleisanestesiaa vaativia toimenpiteitä tarvitsi 31 (41 %) potilasta. Lasten murtumareponoinnin katsottiin vaativan kevyttä yleisanestesiaa kyynärnivelen, kyynärvarren tai alaraajan ollessa kyseessä. Myös pienten lasten tai pelokkaiden varhaisnuorten rannemurtumat hoidettiin "humausanestesiassa". Konservatiivinen hoito pitää sisällään kipsi- tai muun immobilisaation, levon ja kipulääkityksen. Kahdeksan potilasta joutui uusintatoimenpiteeseen kipsi-immobilisaatiossa pettäneen asennon tai muun syyn vuoksi, ja 2 potilasta joutui vielä kolmanteen toimenpiteeseen, ennen kuin vamman hoitoon oltiin tyytyväisiä. Lisäksi tulevat fiksaatiomateriaalin poistoleikkaukset: yleisanestesiaa vaativia toimenpiteitä tehtiin yhteensä 61, enimmillään 4 potilasta kohden. Yksi kyynärhermovaurio aiheutui komplikaationa hankalan humeruksen suprakondylaarimurtuman operatiivisesta hoidosta, todennäköisesti Kirschner-piikin vaurioitettua hermoa. Vaurion korjaantuminen kesti yli 6 kuukautta ja vaati intensiivisen fysioterapiajakson. Sairaalahoitoa vaativia haavainfektioita ei aineistossa esiintynyt.

Poliklinikkakäyntejä trampoliinivammojen vuoksi oli yhteensä 168, 1-8 käyntiä per potilas (ka. 2,2). Sairaalaan osastohoitoon joutui 33 potilasta (43 %). Sairaalapäiviä kertyi yhteensä 128 (0-11 per potilas, keskimäärin 2,3). Röntgenkuvia otettiin trampoliinivammojen vuoksi 248 (max. 8, keskimäärin 3 per potilas). Lisäksi tehtiin 4 TT- ja 1 ultraäänitutkimus, ja 4 potilasta kävi ENMG:ssä kliinisesti todetun yläraajan hermovamman vuoksi.

Kuukauden sisällä vammasta oli toipunut 17 (26 %) potilaista, 35 potilaan paraneminen kesti 1-3 kuukautta (53 %). Viisi potilasta ilmoitti kyselyn aikaan, ettei ole parantunut, vaikka vammasta oli kulunut 7-10 kuukautta. Fysioterapiaa kuntoutusvaiheessa tarvitsi 8 potilasta.

Loukkaantumiseen liittyvät tekijät

Kuviossa 1 esitetään potilaiden määrät eri vammamekanismeja kohti. Kolmessakymmenessäkahdessa (48 %) tapauksessa trampoliinilla oli yhtä aikaa kaksi hyppijää ja 25 (38 %) tapauksessa 3 tai enemmän. Neljäkymmentäyhdeksän loukkaantunutta oli harrastanut trampoliinihyppelyä yhden kesän tai kauemmin, 16 kokeillut muutaman kerran ja 1 loukkaantui ensimmäisellä kokeilukerralla. Trampoliinit olivat lähes poikkeuksetta suuria, halkaisija yli 4 m ja korkeus maasta yli 90 cm. Turvaverkko oli vain 9 trampoliinissa. Suurin osa (92 %) kyselyyn vastanneista oli loukkaantunut kotipihalla tai kodin lähiympäristössä.

Pohdinta

Kaikista OYS:n pediatrisista vammapotilaista 13,4 % oli loukkaantunut trampoliinilla kesällä 2005. Rajaamalla ikäryhmä alle 16-vuotiaisiin prosentuaalinen osuus nousi 14,6 prosenttiin. Tämä on paljon, sillä esimerkiksi Royal Liverpool Children's NHS Trust -lastensairaalan ensiapupoliklinikalla kesällä 2005 trampoliinivammojen osuus oli 2,5 % kaikista lasten vammoista (6).

Tästä analyysistä selvisi, ettei trampoliinin turvallisuusohjeita (taulukko 1) useinkaan ollut noudatettu tapaturman sattuessa ja turvaverkon käyttö oli vähäistä. Aineistomme trampoliineista ainoastaan 14 % oli varustettu turvaverkolla. Turvaverkon hankkiminen nostaa trampoliinin hintaa, ja nimenomaan sen kalleus saattaa olla syynä, miksi trampoliinivalmistajien ohjeissa turvaverkkoa ei ole rutiininomaisesti suositeltu käytettäväksi (taulukko 1). Vammoista 38 % tapahtui turvaverkon puuttuessa putoamisen seurauksena. Tapauksista 86 %:ssa tapaturmahetkellä trampoliinilla oli 2 tai useampia käyttäjiä. Yhteentörmäyksessä toiseen hyppijään loukkaantui 12 %. Näin ollen 50 % vammoista olisi varmasti voitu estää yksin hyppimällä ja turvaverkolla. On todennäköistä, että enemmänkin vammoista olisi ollut vältettävissä turvaohjeita noudattamalla tai vanhempien valvonnalla.

Aineistomme vammautumisista 92 % on tapahtunut kotona tai naapuristossa. Myös muissa maissa tehdyt tutkimukset osoittavat trampoliinivammojen liittyvän yhtä lailla trampoliinin huolettomaan, valvomattomaan kotikäyttöön (1-11). Aineistossamme vammat näyttävät enimmäkseen sattuneen "kokeneille" trampoliiniharrastajille. Tätä tietysti selittää tilastollisen riskin kasvu hyppimiskertojen karttuessa, mutta mahdollisesti myös se, että kokemuksen karttuessa rohkeus ja riskinottokin kasvavat. Sukupuolten välillä tuli esille tilastollisesti merkittävä ero; tytöt näyttivät olevan enemmistönä trampoliinilla loukkaantuneiden joukossa, kun taas kaikista loukkaantuneista poikia oli enemmän. Useissa muissakin tutkimuksissa on tullut esille tyttöjen suurempi osuus trampoliinipotilaiden joukossa (4,5,6,7).

Murtumien ja dislokaatioiden osuus oli potilaillamme suuri (83 %), ja ensisijaisten hoitopisteiden vammat ovat lievempiä, tavallisimmin venähdyksiä ja pehmytkudosvammoja (1,10). Potilaidemme vammat olivat samantyyppisiä kuin muissa julkaisuissa kuvatut sairaalatason hoitoa vaativat vammat. Kyynärnivelen ja nilkan vammat ovat tavallisimpia (1-9,11). Kyynärnivelen murtumiin liittyy komplikaatioina hermovammoja (11,14), joita omassa aineistossammekin kuvattiin kolme. Yhtään seurauksiltaan vakavaa selkäydin- tai kaularankavammaa ei aineistoomme osunut. Kirjallisuudessa arvioidaan kuitenkin, että 0,5 % trampoliinivammoista johtaa pysyvään neurologiseen vaurioon. Vuosina 1956-1987 raportoitiin 114 tetraplegiatapausta trampoliinin käyttöön liittyen (12). Tuoreessa norjalaisessa tutkimuksessa 556 trampoliinivamman joukossa oli 2 kaularangan murtumaa ja yksi atlanto-aksiaalinen subluksaatio (11). Myös useita kuolemaan johtaneita trampoliinivammoja on kuvattu (9,12). Kaularankavammat sattuvat yleensä silloin, kun voltin alastulo epäonnistuu ja hyppijä törmää trampoliiniin pää edellä (12).

American Academy of Pediatrics uudisti selvitysten jälkeen vuonna 1999 vuodelta 1981 olevan kehotuksensa, jonka mukaan trampoliinia ei tulisi käyttää kotioloissa tai rutiiniliikunnan osana, ja myynti yksityiseen ja virkistyskäyttöön tulisi kieltää (2). Yhdysvalloissa tehdyissä julkaisuissa näytetään olevan yleisesti tätä mieltä (1,2,3,10,12). Muiden maiden tutkijat eivät ole jyrkän kiellon kannalla, mutta ovat yhtä mieltä siitä, että nykyiset turvallisuusohjeet ja/tai niiden noudattaminen ovat riittämättömiä (4-9,11). Tämän tutkimuksen perusteella suosittelemme turvaverkon käyttöä. Suosittelu verkon käytöstä pitäisi lisätä trampoliinin turvaohjeisiin tai sisällyttää turvaverkko trampoliinin myyntipakettiin. Vanhemmat tietävät trampoliinin käyttöön liittyvistä vaaroista selvästi liian vähän. Oman aineistomme perusteella trampoliinionnettomuudet näyttäisivät olevan turvaverkkoa käyttämällä ja paketin kyljessä lukevia ohjeita noudattamalla suurelta osin ehkäistävissä.

Tästä asiasta tiedettiin

Kotipihojen trampoliinit ja niillä aiheutuneet tapaturmat ovat yleistyneet nopeasti myös Suomessa.

Trampoliinilla hyppiminen on monipuolisesti kehittävää liikuntaa, mutta tapaturmariski on suuri.

Tavallisimmin trampoliinivammat ovat lieviä, mutta myös hankalia vammoja esiintyy.

Turvaohjeiden mukaan trampoliinilla saisi hyppiä vain yksi henkilö kerrallaan.

Tämä tutkimus opetti

Yli puolet trampoliinivammoista voitaisiin todennäköisesti välttää turvaverkon käytöllä ja trampoliinin turvallisuusohjeita noudattamalla.