Signaalireittien aktivoituminen suhteessa aivovaltimoaneurysman seinämän heikkenemiseen Vuotamattomia aneurysmia löydetään sattumalöydöksinä mm. muiden syiden vuoksi tehtyjen aivojen kuvantamisien yhteydessä. Vuotaneiden ja vuotamattomien aneurysmien hoitovaihtoehdot ovat invasiivisia toimenpiteitä, joihin liittyy riskejä. Korkeassa vuotoriskissä olevia aneurysmia ei kuitenkaan osata yksiselitteisesti tunnistaa. Väitöstutkimus pyrki selvittämään eri signalointireittien aktivoitumista ihmisen aivovaltimoaneurysman seinämässä. Elisa Laaksamo Lehti 23: Väitös 23/2013 Kommentteja
Kudoslähtöiset merkkiaineet ennustavat suolistosyövän etenemistä Paksu- ja peräsuolisyöpään liittyy merkittävää kuolleisuutta ja hankalia oireita. Osa intensiivistä hoitoa vaativista potilaista voi jäädä löytymättä, kun taas toisia rasitetaan turhan raskailla hoidoilla, vaikka heidän tautinsa voisi parantua ilman lääkehoitoa. Tuulia Avoranta Lehti 23: Väitös 23/2013 Kommentteja
Äly tuo onnea Suomalaisessa kansanperinteessä on otaksuttu yksinkertaisten ihmisten olevan onnellisia. Matalan älykkyystason tiedetään kuitenkin olevan yhteydessä vähäiseen koulutukseen, pienempiin tuloihin ja runsaampaan somaattiseen sairastavuuteen. Matalaan älykkyystasoon liittyy myös lähes kaikkien psykiatristen sairauksien lisääntynyt riski; ainoa poikkeus on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Englantilainen tutkimusryhmä pyrki selvittämään onnellisuuden, älykkyyden sekä näiden suhdetta välittävien tekijöiden yhteyksiä laajassa väestötutkimuksessa. Tero Taiminen Lehti 22: Lääketieteen maailmasta 22/2013 Kommentteja
Puoliso apuun elämäntapojen kohentamisessa Valtimosairaudet ovat edelleen tärkein kuolleisuuden syy. Parhaiten niitä voitaisiin estää elämäntapojen muutoksilla, mutta muutos on haastavaa. Tarvitaan lisää tietoa vaikuttavista ja helposti toteutettavista toimintatavoista, joiden avulla muutos onnistuu. Yhdysvalloissa tehdyssä satunnaistetussa tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää, miten elämäntapoihin voidaan vaikuttaa, kun puolisoa valmennetaan toimimaan muutoksen tukena. Helena Liira Lehti 22: Lääketieteen maailmasta 22/2013 Kommentteja
Tietokonetomografian käytön perusteet traumapotilaan diagnostiikassa Tietokonetomografialla (TT) on keskeinen rooli traumapotilaiden vammojen diagnostiikassa ja hoidossa. Teemu Helkamaa, Lauri Handolin, Seppo K. Koskinen, Mika Kortesniemi, Jarkko Pajarinen Lehti 22: Katsausartikkeli 22/2013 Kommentteja
Käden ganglioiden hoito Ganglio on käden ja ranteen alueen yleisin hyvänlaatuinen pehmytkudosmassa. Sen tarkka etiologia on edelleen epäselvä. Elina Ekman, Teemu Karjalainen Lehti 22: Katsausartikkeli 22/2013 Kommentteja
Ympäristölämpötilan vaikutus terveyteen Kylmän ja kuuman ympäristön terveyshaitat ovat yleisimpiä kroonisia sydän- ja verisuonisairauksia sekä hengityselimistön sairauksia potevilla. Erityisesti verenkiertoelimistö kuormittuu sekä kylmässä että kuumassa. Juhani Hassi, Tiina M Ikäheimo Lehti 22: Katsausartikkeli 22/2013 Kommentteja
Haasteet vastasyntyneiden sydänlasten siirtokuljetuksissa Välitöntä tutkimusta ja hoitoa vaativa sydänvika todetaan yhdellä tuhannesta vastasyntyneestä. Suomessa lasten sydänvikojen leikkaushoito on keskitetty HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalaan Helsinkiin. Potilassiirrot ovat lähettävän sairaalaan vastuulla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kriittisessä tilassa olevien vastasyntyneiden sydänpotilaiden sairaalakuljetusten haasteita vuonna 2008 sekä lasten vointia siirron jälkeen. Liisa Rovamo, Olli Pitkänen, Pauli Haapsaari, Pia Simon, Heikki Sairanen, Paula Rautiainen, Pertti Suominen Lehti 22: Terveydenhuolto 22/2013 Kommentteja
Minuutissa arvio keuhkoahtaumapotilaan ennusteesta Suoritusten määrä istumasta seisomaan minuutissa (ISM-testi) ennustaa keuhkoahtaumatautipotilaan kuolemaa. Yksinkertainen testi saattaa olla käyttökelpoinen keuhkoahtaumapotilaan arviointiin, jos 6 minuutin kävelytestiin ei ole mahdollisuutta. Heikki Ekroos Lehti 21: Lääketieteen maailmasta 21/2013 Kommentteja
Lisää sytykettä kiistelyyn ympärileikkauksesta Tuoreessa tutkimuksessa ympärileikkaus oli yhteydessä heikentyneeseen glansin alueen tuntoherkkyyteen. Se puolestaan johti sukupuolisen mielihyvän latistumiseen ja orgasmin saamisen vaikeutumiseen sekä sen intensiteetin heikkenemiseen. Ossi Lindell Lehti 21: Lääketieteen maailmasta 21/2013 Kommentteja
Aloittamista ehkäisevät interventiot vähentävät nuorten tupakointia parhaiten Nuorten tupakoinnin vähentämisessä aloittamisen estäminen toimii paremmin kuin lopettamisen tukeminen. Tähän tulokseen tultiin Yhdysvalloissa tehdyssä systemaattisessa katsauksessa. Helena Liira Lehti 21: Lääketieteen maailmasta 21/2013 Kommentteja
Fallot’n tetralogian riski lisääntyy keinoalkuisissa raskauksissa Avusteisten lisääntymismenetelmien käyttöön on viime vuosikymmenen aikana havaittu liittyvän sikiön epämuodostumariski, joka voi johtua käytetyistä tekniikoista tai pariskunnan hedelmättömyyttä aiheuttavista ominaisuuksista. Ranskalaistutkimus havaitsi keinoalkuisissa raskauksissa lisääntyneen Fallot’n tetralogian riskin. Pertti Kirkinen Lehti 21: Lääketieteen maailmasta 21/2013 Kommentteja
Joka kolmas kärsii pitkäaikaista kipua rintasyöpäleikkauksen jälkeen Joka kolmannella naisella on rintasyöpäleikkauksen jälkeen kipua yli viiden vuoden ajan. Hankalaa kipua oli kyselytutkimuksen mukaan 16 %:lla potilaista. Sirkku Jyrkkiö Lehti 21: Lääketieteen maailmasta 21/2013 Kommentteja
JC-virusvasta-ainemääritys etenevän multifokaalisen leukoenkefalopatian riskin arvioinnissa Biologisia hoitoja saavilla immuunivälitteisiä tauteja sairastavilla potilailla on lisääntynyt JC-viruksen (JCV) reaktivoitumisen ja progressiivisen multifokaalisen leukoenkefalopatian (PML) kehittymisen riski, joka johtuu eräiden immunomoduloivien lääkeaineiden vaikutusmekanismeista. Eeva Auvinen, Laura Airas, Marjatta Leirisalo-Repo, Anna-Katriina Himanen, Klaus Hedman, Sinikka Sihvo Lehti 21: Katsausartikkeli 21/2013 Kommentteja
Keliakia ja lisääntymisterveys Keliakia on vehnän, rukiin, ja ohran sisältämän gluteenin aiheuttama elinikäinen sairaus geneettisesti alttiilla henkilöllä. Helena Tinkanen, Elena Pellas Lehti 21: Katsausartikkeli 21/2013 Kommentteja
Ei-traumaattisen selkäydinvaurion diagnostiikka Selkäytimen anatomiset ja fysiologiset erityispiirteet tekevät sen sairauksista monimuotoisia ja diagnostiikaltaan vaativia. Mikko Kärppä Lehti 21: Katsausartikkeli 21/2013 Kommentteja
Terveyskioskikokeilut - jotain uutta, jotain vanhaa Terveyskioski on perusterveydenhuollon palvelu, jossa hoitajavastaanotto on sijoitettu kauppakeskukseen. Toiminnan tavoitteena on terveyden edistäminen. Kuka tahansa voi ilman ajanvarausta ja maksutta saada ehkäiseviä palveluja sekä pieniä hoitoja. Ensimmäiset terveyskioskikokeilut aloitettiin vuonna 2009 Ylöjärvellä ja 2010 Lahdessa. Niiden toimintaa on arvioitu erikseen, mutta keskinäistä vertailua ei ollut tehty. Arvioimme terveyskioskin roolia perusterveydenhuollossa näiden kahden tapausesimerkin valossa. Anna-Aurora Kork, Elise Kosunen, Arja Rimpelä, Jarmo Vakkuri Lehti 21: Terveydenhuolto 21/2013 Kommentteja
Korkeasti koulutetut sairastuvat harvemmin äkillisiin sepelvaltimotautitapahtumiin Väestöryhmien välisten terveys- ja kuolleisuuserojen kaventaminen on yksi Suomen terveyspoliittisista tavoitteista. Aino Lammintausta Lehti 21: Väitös 21/2013 Kommentteja
Silmänpohjan nesteisen ikärappeuman loppuvaiheen rakenteelliset ja toiminnalliset löydökset Silmänpohjan ikärappeuma on suurin näkövammaisuuden syy teollistuneissa maissa. Silmänpohjan ikärappeuma vaikeuttaa erityisesti näkökentän keskellä olevien asioiden ja esineiden näkemistä. Aila Riusala Lehti 21: Väitös 21/2013 Kommentteja
Lisähappi voi vähentää leikkaushaavatulehduksia alaraajan verisuonileikkauksen jälkeen Alaraajavaltimoiden verisuonikirurgisia leikkauksia tehdään joko valtimoverenkierron parantamiseksi tai valtimopullistumien korjaamiseksi. Johanna Turtiainen Lehti 21: Väitös 21/2013 Kommentteja
”Lääkärijohtajat ovat sitoutuneita ja kovia tekemään töitä” Jäsen ”Lääkärijohtajat ovat sitoutuneita ja kovia tekemään töitä” Johtaminen suomalaisessa terveydenhuollossa on koko ajan paremmalla tolalla, sanoo Minna Kaila. Avoin artikkeli
Muista seuloa raskaana olevan tuberkuloosia Katsausartikkeli Muista seuloa raskaana olevan tuberkuloosia Sairauden mahdollisuus on pidettävä mielessä maahanmuuttajien ja muiden riskiryhmien raskauksien kohdalla.
Luottamuksesta Vaikuttaja Luottamuksesta On tärkeää uutisoida onnistumisista ja muista positiivisista asioista, kirjoittaa Seija Vento.
Varha palkkaa osastonlääkäreille vakituisia varahenkilöitä Terveydenhuolto Varha palkkaa osastonlääkäreille vakituisia varahenkilöitä "Tehtävässä yhdistyvät virkalääkärin ja keikkalääkärin hyvät puolet." Avoin artikkeli
Pitkävaikutteiset buprenorfiinipistokset yleistyvät korvaushoidossa Terveydenhuolto Pitkävaikutteiset buprenorfiinipistokset yleistyvät korvaushoidossa On tärkeää tunnistaa potilaat, joilla on hoidon tehostamisen tarvetta. Avoin artikkeli
Varautumista poikkeusoloihin vahvistetaan Terveydenhuolto Varautumista poikkeusoloihin vahvistetaan Hallitus esittää eduskunnalle lakimuutosta, jonka myötä hyvinvointialueet olisivat velvollisia varautumaan sotilaalliseen voimankäyttöön tai sen uhkaan. Avoin artikkeli