Väitökset 6 Kohdennetun sädehoidon tulokset lupaavia ja haitat vähäisiä paikallisessa eturauhassyövässä Väitös 6/2021 Kommentteja
Miksi vanhukset ovat herkkiä koronalle? Biologisten syiden lisäksi monet psykososiaaliset tekijät lisäävät riskiä, kirjoittaa Timo Strandberg. Timo Strandberg Pääkirjoitus, tiede 6/2021 Kommentteja
Laulu voi tukea kognitiota Ikääntyneiden kuorolaulajien kielellinen sujuvuus oli parempi kuin verrokkiryhmällä. Minna Pihlava Uutiset 10.2.2021 Kommentteja
Aivojen tulehdusmuutokset yhteydessä Alzheimerin taudin varhaisiin amyloidikertymiin Korkeampi painoindeksi, alentunut insuliiniherkkyys ja matala-asteinen tulehdus olivat yhteydessä neuroinflammaatioon aivoalueilla, jonne amyloidia kertyy ensimmäiseksi Alzheimerin taudissa. Ulla Toikkanen Uutiset 9.2.2021 Kommentteja
Työhyvinvointi on laskenut koronan pitkittyessä Nuorten työntekijöiden ja yksinasuvien etätyöntekijöiden hyvinvointi on heikentynyt verrattuna koronaa edeltävään aikaan. Anne Seppänen Uutiset 8.2.2021 Kommentteja
Sepelvaltimotautia sairastava hyötyy liikunnasta myös pakkasessa Palautuminen liikunnasta oli samanlaista riippumatta ympäristön lämpötilasta Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan. Ulla Toikkanen Uutiset 8.2.2021 Kommentteja
Miten pandemian rajoitustoimet tehoavat? Meillä kuten muuallakin on annettu suosituksia ja määräyksiä koronavirusepidemian taltuttamiseksi. Rajoitusten kohteeksi joutuneet ovat kyselleet perusteita toimenpiteille, koska rajoitukset ovat uhanneet toimeentuloa, elämisen laadusta puhumattakaan. Kyseenalaistaminen on ymmärrettävää, sillä näyttöä rajoitusten tehosta ei ole välttämättä ollut. Ensimmäinen laaja tutkimus 41 maan toimien vaikutuksista on nyt julkaistu Science-lehden palstoilla. Heikki Arvilommi Lääketieteen maailmasta 5/2021 Kommentteja
Syöpäpotilas hyötyy monialatiimin tukihoidosta Oireenmukainen ja kuntouttava hoito parantaa etäpesäkkeistä ruokatorvisyöpää sairastavan potilaan elämänlaatua ja jopa elinaikaa. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 5/2021 Kommentteja
Geeniterapia uusi keino pinnallisen rakkosyövän hoidossa Yhdysvaltalaisessa vaiheen III monikeskustutkimuksessa geeniterapiavalmiste nadofarageenifiradenoveekilla saatiin merkittävä teho BCG-huuhteluhoitoon reagoimattomaksi muuttuneen, huonosti erilaistuneen pinnallisen virtsarakkosyövän hoidossa. Nadofarageenifiradenoveekki koostuu ihmisen interferoni alfa-2b -geenin kopiosta, jonka replikaatiokyvytön rekombinantti adenovirusvektori siirtää virtsarakon uroteelisoluihin. Sen seurauksena solut alkavat erittää interferoni alfa-2b:tä, joka käynnistää puolustusreaktion kasvainta vastaan. Ossi Lindell Lääketieteen maailmasta 5/2021 Kommentteja
Myosiinin aktivaattoriako vaikeaan sydämen vajaatoimintaan? Sydämen pumppaustoiminnan hiipumisesta johtuvan vajaatoiminnan ennuste on huonompi kuin useimpien syöpäsairauksien, vaikka hoitoon on tullut uusia ennustetta parantavia hoitoja. Pumppaustakin on pyritty virkistämään lääkkeillä, mutta laihoin tuloksin. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 5/2021 Kommentteja
Endogeeniseen insuliinintuotantoon saatiin vaikutusta tuoreessa tyypin 1 diabeteksessa Proinflammatorisella sytokiinilla TNF-α:lla on rooli usean autoimmuunitaudin kehittymisessä ja etenemisessä. Yhdysvaltalaistutkimuksessa TNF-α:n estäjä golimumabia saaneilla tuoreilla tyypin 1 diabeetikoilla endogeeninen insuliinintuotanto säilyi pitempään ja eksogeenisen insuliinin tarve oli pienempi kuin lumelääkettä saaneessa verrokkiryhmässä. Nina Kaseva Lääketieteen maailmasta 5/2021 Kommentteja
Aikuisväestön ruoankäytön ja ravintoaineiden saannin muutokset vuosina 1997–2017:kansallinen FinRavinto-tutkimus Finravinto-tutkimusten mukaan haasteita ovat hiilihydraattien ja rasvan laatu sekä suolan saanti. Niina E. Kaartinen, Heli Tapanainen, Satu Männistö, Heli Reinivuo, Suvi M. Virtanen, Pekka Jousilahti, Seppo Koskinen, Liisa M. Valsta Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 5/2021 Kommentteja
Aikuisväestön ruoankäytön ja ravintoaineiden saannin muutokset vuosina 1997‒2017: kansallinen FinRavinto-tutkimus Lähtökohdat Niina E. Kaartinen Erikoistutkijaheli Tapanainen Tilastoasiantuntijasatu Männistö Tutkimuspäällikköheli Reinivuo Erityisasiantuntijasuvi M Virtanen Tutkimusprofessoripekka Jousilahti Tutkimusprofessoriseppo Koskinen Tutkimusprofessoriliisa M Valsta Tutkimuspäällikköterveyden Ja Hyvinvoinnin Laitos, Hyvinvointivaikuttajat Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 5/2021 Kommentteja
Sarkopenia – lihasmassan ja -voiman kato Toistaiseksi paras hoito on lihasvoimaharjoitusten ja ravitsemushoidon yhdistelmä. Timo Strandberg, Kaisu Pitkälä, Sarianna Sipilä Katsausartikkeli 5/2021 Kommentteja
Oikeuspsykiatri tutki potilaiden kuolleisuutta Oikeuspsykiatristen potilaiden kuolleisuus on samankaltaista kuin skitsofreniapotilailla on yleisesti todettu, eli jopa kolminkertaista samanikäiseen yleisväestöön nähden kokonaiskuolleisuuden osalta. Erona kuitenkin on sairaalahoidon pituus. Anne Seppänen Väitös 5/2021 Kommentteja
Väitökset 5 Varhaiset epäsuotuisat tekijät altistavat etenkin poikia psykiatriselle häiriölle nuoruudessa Väitös 5/2021 Kommentteja
Lapselle tai nuorelle psyykenlääkitys – milloin tutkitaan EKG? EKG:tä ei tarvita, mikäli kliiniset löydökset ovat normaalit ja suvussa ei tule esille riskitekijöitä. Anita Hiippala, Juha-Matti Happonen Käytännöt 5/2021 Kommentteja
Oikaisu Lääkärilehdessä 1–2/2021 julkaistussa tutkimusartikkelissa Insuliinihoidon aloittamisen ajankohta ja perusteet tyypin 2 diabetekseen sairastuneilla oli virhe taulukossa 1 (s. 50): ensimmäisellä rivillä on miesten määrä ja osuus, ei naisten. Virhe on korjattu artikkelin pdf-versioon. Käytännöt 5/2021 Kommentteja
Valmentava avohoito oli vaikuttavaa nuorten anorektisissa syömishäiriöissä Hoitotapa muistuttaa perhepohjaista mallia. Jaana Ronkainen, Jukka Ronkainen Avoin artikkeli Raportti 5/2021 Kommentteja
Yleistyvätkö mielenterveyshäiriöt vaiko vain niiden aiheuttama haitta? Julkisessa keskustelussa huoli asioiden tilasta tiivistyy usein käsitykseen mielenterveyshäiriöiden yleistymisestä. Keskusteltaessa työelämän pirstaloitumisesta tai nuorten syrjäytymisestä tuntuu oikeutetulta olettaa aikamme muutosten lisäävän mielenterveyshäiriöitä. Ajatus on siinä mielessä perusteltu, että juuri mielemme sopeuttaa meidät ympäristön muutoksiin, jotka juuri nyt saattavat näyttää melko kaoottisilta ja kuormittavilta. Päätelmä on kuitenkin melko suorasukainen, sillä sen enempää fyysiset sairaudet kuin mielenterveyshäiriötkään eivät suoraan ilmaise ulkoisten tekijöiden muutoksia, vaan ne ovat yleensä lukuisien riskitekijöiden monimutkaisia lopputulemia. Sami Pirkola Avoin artikkeli Pääkirjoitus, tiede 5/2021 Kommentteja
Uusi Lääkärisopimus on syntynyt Jäsen Uusi Lääkärisopimus on syntynyt Ratkaisu on kolmivuotinen. Avoin artikkeli
Toimintamallin muutos poisti psykiatrian jonot Pohjanmaalla Tiede Toimintamallin muutos poisti psykiatrian jonot Pohjanmaalla Uudessa mallissa hoito alkaa heti eikä lääkäri vaihdu. Avoin artikkeli
Lasten ADHD-lääkitys vaatii uudistamista Keskustelua Lasten ADHD-lääkitys vaatii uudistamista Ylilääkitykseen ohjaavia rakenteita, suosituksia ja käytäntöjä on lähdettävä korjaamaan, kirjoittaa Päivi Ruokoniemi. Avoin artikkeli
Valtiolle uusi virka- ja työehtosopimus Jäsen Valtiolle uusi virka- ja työehtosopimus Palkat nousevat yleisen linjan mukaisesti. Avoin artikkeli
Kun psyykkisesti oireileva nuori tulee päivystykseen Tiede Kun psyykkisesti oireileva nuori tulee päivystykseen Päivystävien lääkärien tulee tuntea konsultaatio- ja ohjauskäytännöt. Avoin artikkeli
Tampereen yliopistossa on lakko keskiviikkona Jäsen Tampereen yliopistossa on lakko keskiviikkona Neuvotteluihin ei ole saatu ratkaisua. Avoin artikkeli