Masennuksen lyhytpsykoterapia - vähän käytetty mahdollisuus julkisessa terveydenhuollossa

Kansansairautemme masennus on uhka elämänlaadulle ja se aiheuttaa myös huomattavaa työ- ja toimintakyvyn heikentymistä. Lievää ja keskivaikeaa masennusta voidaan hoitaa tehokkaasti lyhytpsykoterapian avulla. Vaikuttavaksi osoitettuja lyhytterapioita masennuksen hoidossa ovat interpersonaalinen psykoterapia, kognitiivinen lyhytpsykoterapia ja fokusoitu psykodynaaminen lyhytpsykoterapia.

Teija Honkonen, Maria Vuorilehto

Aivoverenkiertohäiriöpotilaan läheisen tiedonsaanti ensiapupoliklinikalla

Tutkimuksella selvitettiin, minkälaista tietoa aivoverenkiertohäiriöpotilaiden (AVH) läheiset ovat saaneet terveydenhuoltohenkilökunnalta ensiapupoliklinikalla sekä mitkä tekijät ovat yhteydessä heidän käynnin aikana saamaansa tietoon. Tavoitteena on tuottaa tietoa läheisten tiedonsaannin kehittämiseksi.

Pirjo Virtanen, Eija Paavilainen, Mika Helminen, Päivi Åstedt-Kurki

Skitsofreniapotilaiden aivojen dopamiini D2/3-reseptoritiheys on alentunut

Dopamiinihypoteesin mukaan skitsofreniaan liittyy aivojen dopamiinijärjestelmän toimintahäiriö. Teorian oleellisena lähtökohtana on ollut psykoosilääkkeiden aiheuttaman dopamiini D2-reseptorien salpauksen ja kliinisesti käytettävän lääkeannoksen toistetusti osoitettu positiivinen korrelaatio. Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet poikkeavuuksiin dopaminergisessä hermovälityksessä ja dopamiinireseptorien tiheydessä skitsofreniassa, joskin tulokset ovat olleet osin ristiriitaisia.

COPD-potilas pysyy hengissä liikkumalla

Fyysinen aktiivisuus vähentää kuoleman vaaraa keuhkoahtaumataudissa (COPD). Liikunnan merkitys taudin hoidossa on siis suuri. Aktiivisesti liikkuvat potilaat voivat paremmin, säästyvät pahenemisvaiheilta, sairaalahoidolta ja todennäköisesti myös ennenaikaiselta kuolemalta. Keuhkoahtaumatautia sairastavat potilaat kuitenkin yleensä vähentävät liikkumista rasituksessa tulevan hengenahdistuksen vuoksi.

Heikki Ekroos

Onko masennus hoidettavissa työterveyshuollossa?

Masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on lisääntynyt samalla kun työurien pidentäminen on noussut yhteiskunnan tavoitteeksi. Työterveyshuoltoon on ryhdytty kehittämään toimivaa hoitomallia masennuksen tunnistamiseksi ja hoidon tehostamiseksi. Hankkeen aluksi oli tarpeen selvittää masennuspotilaiden hoidon nykytila työterveyshuollossa.

Erkki T. Kaila, Anne Väisänen, Jyrki Varjonen, Anneli Laamanen, Timo Leino

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030