Makrolidihoito sotkee lapsen suolen

Antibioottien vaikutuksista meissä asusteleviin ja meille tautejakin aiheuttaviin mikrobeihin on kirjoitettu iät ajat. Myös mikrobistomme roolia terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä on kiihtyvällä vauhdilla tutkittu. Antibioottikuurien pitkäaikaisista vaikutuksista lasten bakteeriflooraan on vähemmän tutkimustietoa. Nyt uunituore suomalaistutkimus osoittaa, että lasten hoitaminen makrolideilla on kytköksissä suolen mikrobiston kaventuneeseen valikoimaan, sen toimintaan ja sitä kautta astmaan ja lihomiseen.

Heikki Arvilommi

Kansallinen ihosyöpäohjelma tarvitaan nyt

Kansallinen ihosyöpäohjelma tarvitaan nyt

Ihosyöpä on yleisin syöpätyyppi valkoihoisessa väestössä, ja näiden syöpien ilmaantuvuus on kasvanut viime vuosikymmeninä hälyttävän nopeasti (1,2). Suomessa Syöpärekisterin huhtikuussa 2015 päivitetyn tilaston mukaan uusien ihosyöpätapausten määrä on lisääntynyt 1960-luvulta alkaen peräti 9-kertaiseksi (kuvio 1), kun muiden syöpien ilmaantuvuus on kasvanut 2,6-kertaiseksi. Ilmaantuvuuden kasvu johtuu merkittävin osin väestön vanhenemisesta, mutta myös immuunijärjestelmää lamaavien lääkkeiden lisääntyneestä käytöstä.

Ilkka Harvima, Veli-Matti Kähäri, Annamari Ranki, Erna Snellman, Kaisa Tasanen-Määttä

Kastraatiohoito voi lisätä eturauhassyöpäpotilaan Alzheimer-riskiä

Androgeenideprivaatio on hoidon kulmakivi levinnyttä oireista eturauhasyöpää sairastavilla miehillä. Se toteutetaan joko kirurgisesti orkiektomialla tai kemiallisesti gonadotropiinia vapauttavan hormonin agonisteja tai antagonisteja käyttäen. Hoidolla on lukuisia haittavaikutuksia, ja määrä voi lisääntyä lähiaikoina yhdellä, koska yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat androgeenideprivaation lähes kaksinkertaistavan Alzheimerin tautiin sairastumisen riskin.

Ossi Lindell

Mistä gynekologien sidonnaisuudet lääkeyrityksiin syntyvät?

Yhdysvalloissa lääkeyritykset joutuvat ilmoittamaan lääkärille tai osteopaatille maksamansa palkkiot julkiseen valtakunnalliseen rekisteriin. Vuonna 2014 palkkioita maksettiin 520 000 henkilölle yhteensä 1,8 miljardia dollaria ja lisäksi 0,8 miljardia dollaria opetussairaaloille. Mediaanin mukaan listattuna eniten rahaa saivat verisuonikirurgit ja sitten seurasivat rintaelinkirurgit, kardiologit, reumatologit, onkologit ja urologit. Tässä selvityksessä ei ollut mukana tutkimusapurahoja, mutta kylläkin muut kuin rahalliset tuet, rahaksi muutettuina.

Pertti Kirkinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030