Emättimen mikrobiomin siirtoa sektiovauvoille ei suositella

Amerikan gynekologiyhdistys esittää kannanotossaan, ettei keisarileikkauksella syntyneiden lasten keinotekoista kontaminointia äidin emättimen eritteillä (vaginal seeding) otettaisi kliiniseen käyttöön. Menettelyn biologinen tausta, vaikutusmekanismit, hyöty ja riskit eivät ole riittävästi tiedossa. Asiaa voidaan ja on tarpeellista tutkia tieteellisissä tutkimusasetelmissa.

Pertti Kirkinen

Vähäinenkin liikunta ehkäisee masennusta

Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että masennus on yhteydessä vähäiseen liikuntaan ja että liikunta lievittää masennusta. Tähän saakka syy-seuraussuhde on kuitenkin ollut epäselvä: aiheuttaako masennus liikunnan vähenemistä vai liikunnan puute masennusta? Kansainvälinen tutkimusryhmä selvitti etenevässä epidemiologisessa tutkimuksessa liikunnan ja masennuksen kausaalisuhdetta.

Tero Taiminen

Vaikea keuhkoahtauma ja flunssa

Vaikea keuhkoahtauma ja flunssa

Astman hoidossa on vakiintunut tavaksi kaksinkertaistaa inhaloitavan steroidin annos flunssan aikana. Käytännön lääkärit saattavat neuvoa myös keuhkoahtaumapotilaitaan tuplaamaan inhaloitavan steroidin ja pitkävaikutteisen avaavan annoksen flunssassa, vaikka näyttö asiasta on ollut miltei olematon. Sveitsiläistutkimuksessa vaikea-asteista keuhkoahtaumaa sairastavat saivat lääkityksen tuplaamisesta flunssan aikana selvän hyödyn.

Heikki Ekroos

Tunneloitava pleuradreeni maligniin pleuranesteilyyn

Pahanlaatuiseen tautiin liittyvä pleuranesteily on usein aikamoinen ongelma. Maligni pleuranesteily voidaan hoitaa toistuvin pleurapunktioin, talkkipleurodeesilla tai tunneloitavalla pleuradreenillä. Toistuvia pleurapunktioita tarvitaan alussa pleuranesteilyn aktiivisuuden tason määrittämiseksi. Menetelmien paremmuudesta toisiinsa nähden ei ole selvää näyttöä varsinkaan suhteessa sairaalahoidon kestoon. Australialaiset tutkijat selvittivät avoimessa satunnaistetussa tutkimuksessa, onko talkkipleurodeesi vai tunneloitava pleuradreeni parempi estämään sairaalahoitoja. Potilaita oli 146 ja seuranta-aika oli vuosi.

Heikki Ekroos

CAR-T-soluista tehoa lymfooman hoitoon

Diffuusi suurisoluinen B-solulymfooma on varhaisessa vaiheessa usein parannettavissa nykymenetelmin, mutta laajasti levinneisiin huonoennusteisiin tautimuotoihin ei vielä tunneta parasta hoitoa ja taudin uusiutumien hoito on haasteellista. Kimeeristä vasta-ainemolekyyliä ilmentävät CAR-T-solut näyttävät tehoavan varsin hyvin itsepintaiseen tautiin, ja niistä on hyvin todennäköisesti tulossa sovellus kliiniseen käytäntöön.

Sirkku Jyrkkiö

Verenpaine laskee ennen kuolemaa

Verenpaine laskee ennen kuolemaa

Poikkileikkaus- ja pitkittäistutkimukset ovat antaneet ristiriitaisen kuvan siitä, mikä on verenpaineen tai kolesteroliarvojen merkitys hyvin vanhoilla henkilöillä. Hyvin iäkkäillä korkea verenpaine ja korkea kolesterolitaso ovat näyttäneet suojaavilta tekijöiltä, kun taas matalat paineet ja pieni kolesteroliarvo ovat olleet huonon ennusteen merkki. Tästä syystä on myös pelätty, että korkean verenpaineen ja hyperkolesterolemian hoito johtaa huonompaan ennusteeseen.

Kaisu Pitkälä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030