Seerumin lipiditasot muuttuvat iän myötä siten, että kokonaiskolesterolipitoisuus on suurin 60-70-vuotiailla. Suuret seerumin kokonaiskolesteroli- ja LDL-kolesterolipitoisuudet sekä pieni HDL-kolesterolipitoisuus ovat sepelvaltimotaudin vaaratekijöitä vielä 60-80-vuotiailla, ja niiden määritykset vanhuksiltakin ovat perusteltuja. Hoitoa harkittaessa tulee tarkkaan arvioida potilaan yleinen terveydentila ja ennuste ja hoidon edut ja haitat. Erityisesti hyväkuntoisen naisvanhuksen hyperkolesterolemian hoito voi olla aiheellinen. Ensisijainen hoito on ruokavalio, mutta jos se ei tuo tulosta, aloitetaan lääkehoito niille potilaille, jotka todennäköisesti siitä hyötyvät.