Potilastyössä kohtaaminen toisen ihmisen kanssa on usein erityinen. Potilas voi sairastaessaan käydä läpi vaikeita tunteita, jolloin lääkäriltä toivotaan lääketieteellisen tutkimuksen, hoidon ja informaation lisäksi inhimillistä vuorovaikutusta sekä myötätuntoa. Tunnepitoisessa, usein kiireisessä ja virheille alttiissa työssä lääkäri tarvitsee myötätuntoa myös itseään kohtaan.

Terveydenhuoltohenkilökunnan myötätuntoa ja itsemyötätuntoa on tutkittu yhä enemmän ja hieman myös lääkärien (1). Hyvä ja myötätuntoinen vuorovaikutus potilaan ja lääkärin välillä on yhteydessä potilastyytyväisyyteen, mutta myös suotuisiin hoitotuloksiin ja jopa taloudellisiin hyötyihin potilaan sitoutuessa paremmin hoitoonsa (2,3). Itsemyötätunto puolestaan voi suojata uupumiselta (4), jonka riski on huomattava lääkärin työssä (5,6) ja jo opiskeluvaiheessa (7).

Myötätunto onkin nostettu esiin uusissa kansallisissa valmistuvan lääkärin osaamistavoitteissa (8). Tässä katsauksessa esittelemme myötätunnon ja itsemyötätunnon käsitteet sekä yhteenvedon alkuperäistutkimuksista, joissa on tutkittu myötätuntoa ja itsemyötätuntoa ja niihin liittyviä tekijöitä lääkäreillä ja lääketieteen opiskelijoilla.

Myötätunto

Myötätunto tarkoittaa toisen ihmisen kärsimyksen havaitsemista ja sen synnyttämää halua lievittää toisen kärsimystä (3,9) (taulukko 1). Myötätunto (compassion) tulee latinan kielen sanoista com (mukana) ja pati (kärsiä) eli ”kärsiä mukana”. Myötätunnon kokemuksessa luovumme pyrkimyksestämme vastustaa emotionaalista kärsimystä ja hyväksymme tuskan sekä reaktiomme sitä kohtaan (3).

Myötätunto sekoitetaan usein empatiaan, mutta ne ovat eri ilmiöitä. Empatia sisältää toisen ihmisen tunteiden ja näkökulman ymmärtämisen sekä tunteisiin eläytymisen (3). Se nähdään myötätunnon kokemisen edellytyksenä, mutta myötätunnon käsitteeseen kuuluu lisäksi olennaisena osana halu lievittää toisen kärsimystä. Myötätuntoon eivät kuitenkaan välttämättä liity konkreettiset teot kärsimyksen lievittämiseksi.

Myötätunto liitetään nimenomaan toisen ihmisen kärsimykseen, kun taas empatia voidaan liittää myös muunlaisiin tunteisiin, kuten vihaan, pelkoon ja iloon (3). Empatia ja myötätunto eroavat toisistaan myös siinä, että myötätunto koetaan positiivisena tunteena, kun taas empatian kautta tapahtuva toisen negatiivisiin tunteisiin eläytyminen voi tuottaa negatiivisia tunteita (9,10).

Itsemyötätunto

Itsemyötätunto (self-compassion) on suhteellisen uusi käsite länsimaisessa psykologiassa (taulukko 1) (11). Se on nimensä mukaisesti myötätuntoa itseä kohtaan, ystävällistä, lämmintä, empaattista ja tuomitsematonta suhtautumista itseen vaikeuksien hetkellä sekä halua lievittää kärsimystä ja vaikeuksia (12).

Ihminen, joka on kehittänyt itsemyötätuntoaan, katsoo itseään rakastavasti, tunnistaa tunteitaan ja osaa suhtautua ajatuksiinsa sekä epäonnistumisiinsa armollisesti. Itsemyötätunto ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi itsekkyyttä, itserakkautta tai itsesääliä.

Käsitteen kehittäjän, Kristin Neffin teorian mukaan itsemyötätunnon puuttuessa toisessa ääripäässä voisi olla itsekriittisyyttä, itsensä vähättelyä, ihmisyyteen liittyvän haavoittuvuuden, epätäydellisyyden ja kuolevaisuuden kieltämistä tai toisista eristäytymistä (12). Neffin esittämää itsemyötätunnon käsitettä on myös kritisoitu taustalla olevan tutkimustiedon niukkuudesta.

Myötätuntouupumus

Myötätuntouupumuksella tarkoitetaan psyykkistä ja fyysistä uupumustilaa sekä emotionaalista vetäytymistä, joiden taustalla on toistuva altistuminen toisten ihmisten kärsimykselle. Se on tyypillistä henkilöillä, jotka hoitavat fyysisen tai psyykkisen trauman kokeneita ihmisiä.

Myötätuntouupumuksen on esitetty johtuvan osin siitä, että henkilö kokee toistuvasti empatiaa, mutta ei pysty säilyttämään eroa toisen kokemuksen ja oman kokemuksen välillä (16). On myös esitetty, että myötätuntouupumus olisi terminä harhaanjohtava ja kyse olisikin enemmän empatia-ahdistuksesta (kuvio 1). Tutkimusten mukaan voimakkaampi myötätunto suojaa uupumukselta (2) sekä masennukselta (17) ja lisää hyvinvointia (18).

Myötätunnon ja itsemyötätunnon neurofysiologiaa

Myötätunnon kokemisen aikana useissa aivojen osissa, mm. frontaalisilla ja subkortikaalisilla alueilla, tapahtuu aktivaatiota. Todennäköisimmin myötätuntoon liittyy useiden aivoalueiden välisten verkostojen aktivoituminen (20).

Myötätunnon ja empatian kokemisen aikana vaikuttaisivat aktivoituvan osittain eri aivoalueet (21,10). Toisen ihmisen kivun tai kärsimyksen näkeminen empatiakoulutuksen jälkeen aktivoi erityisesti aivojen kipualueita (10). Myötätuntokoulutuksen seurauksena taas aktivoituivat aivojen palkitsemisalueet ja alueet, jotka tyypillisesti liittyvät positiivisiin tunnereaktioihin, rakkauden tuntemuksiin ja tunteeseen siitä, että on yhteydessä muihin ihmisiin (10).

Mielenkiintoista on, että empatiakoulutuksen jälkeen osallistujien itse arvioimana empatia ja negatiiviset tunteet lisääntyivät merkitsevästi. Myötätuntokoulutus taas lisäsi positiivisia ja vähensi negatiivisia tunteita. Tällä perusteella myötätuntokoulutus ja myötätunnon harjoitteleminen voisivat lisätä positiivisten tuntemusten ja oman hyvinvoinnin ylläpidon mahdollisuutta myös toisen ihmisen kärsimystä jakaessa esimerkiksi lääkärin työssä (10,22,23).

Itsemyötätuntoon liittyviä aivojen kuvantamistutkimuksia on hyvin vähän. Eräässä itsemyötätuntoon keskittyneessä tutkimuksessa (24) ei havaittu yleensä myötätuntoon liitettyjen aivoalueiden aktivoitumista, vaan kuvattiin aktivoitumista itseen liittyvään prosessointiin yhdistetyllä aivoalueella.

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Teimme 10/2020 systemaattisen tietokantahaun useaan tietokantaan myötätunnosta ja itsemyötätunnosta lääkäreillä ja lääketieteen opiskelijoilla (Liite 1 artikkelin sähköisessä versiossa). Mukaan valikoitui 51 artikkelia, joista 29 selvitti myötätuntouupumuksen yleisyyttä, 14 käsitteli itsemyötätuntoa, 5 myötätuntoa ja 3 myötätunnon kokemisen esteitä. Tutkimuksista valtaosa oli poikittaistutkimuksia, ja kaikki oli toteutettu kyselytutkimuksina.

Myötätunto, itsemyötätunto ja niihin liittyvät tekijät lääkäreillä ja opiskelijoilla

Useassa tutkimuksessa voimakas itsemyötätunto liittyi vähäisempään työuupumukseen ja korkeampaan työhön tai opintoihin sitoutumiseen (Liite 1). Yli 2 000:n lastentauteihin erikoistuvan lääkärin aineistossa voimakkaampi itsemyötätunto ennusti vähäisempää työuupumusta ja stressiä seurannassa (25).

Yli 1 200 lääkärin joukossa tunne lääkärin työstä kutsumusammattina oli yhteydessä suurempaan lääkärin kokemaan myötätunnon määrään. Samoin hengellisyys liittyi suurempaan myötätunnon määrään, mutta yhteyttä uskonnollisuuden ja myötätunnon välillä ei löytynyt. Tutkimuksessa vastaajat saivat määritellä hengellisyyden itse (26).

Myötätuntoisen hoidon esteeksi koetut tekijät oli eräässä tutkimuksessa jaettu neljään osa-alueeseen: lääkärin uupumus tai liiallinen työkuorma, ulkoiset myötätuntoa häiritsevät tekijät kuten keskeytykset, potilaan tai potilaan omaisten vuorovaikutussuhteeseen tuomat haasteet (esimerkiksi pelko siitä, että potilas tekee lääkärin työstä valituksen) ja kliinisen tilanteen monimutkaisuus (27).

Lääketieteen opiskelijat raportoivat enemmän myötätuntoon liittyviä esteitä kuin valmiit lääkärit ja hoitajat (28). Hoitajat kokivat kokonaisuudessaan vähemmän myötätuntoa estäviä tekijöitä kuin lääkärit ja lääketieteen opiskelijat. Lyhyempi työkokemus, nuori ikä ja työuupumus ennustivat suurempina koettuja myötätunnon esteitä (28). Psykiatrit raportoivat matalampia myötätuntoon liittyviä esteitä kuin yleislääkärit ja sisätautilääkärit ja vähemmän kokeneet lääkärit suurempia esteitä kuin kokeneet (29).

Lääkärien ja lääketieteen opiskelijoiden myötätuntouupumus

Myötätuntouupumuksen esiintyvyys vaihteli 16–54 % välillä (Liite 1). Useissa tutkimuksissa oli ilmoitettu myötätuntouupumuksen esiintyvyyden sijaan ainoastaan sijaistraumatisoitumisen esiintyvyys; siinä esiintyi huomattavan suurta hajontaa (0–90 %). Vaihtelu voi selittyä eroilla tutkimuspopulaatioissa: erikoistumisvaiheessa olevat lääkärit ja naispuoliset lääkärit ovat saaneet korkeampia tuloksia myötätuntouupumusta ja sijaistraumatisoitumista kuvaavista mittareista kuin jo pitkän työuran tehneet ja miespuoliset lääkärit.

Voidaanko myötätuntoa ja itsemyötätuntoa kehittää?

Patel ym. (2) tutkivat systemaattisessa katsauksessaan erilaisten myötätunto- ja empatiakoulutusten vaikutuksia lääketieteen opiskelijoilla ja lääkäreillä. Aiheeseen liittyvien tutkimusten määrä on kasvanut jyrkästi 2010-luvulla, mutta spesifisesti myötätuntoon kohdistuvia tutkimuksia on vähän.

Katsauksen sisältämistä tutkimuksista vain neljä käsitteli vasteena myötätuntoa ja yksi itsemyötätuntoa. Yhdessä niistä potilaan arvioimana lääkärin myötätuntoisuus lisääntyi koulutuksen myötä (30).

Tutkimuksissa löytyi konkreettisia tekijöitä, jotka lisäsivät potilaan kokemusta lääkärin empatiasta tai myötätunnosta (2):

1) Istuminen seisomisen sijaan potilasta haastatellessa

2) Potilaan tunteiden havaitseminen ilmeiden ja eleiden perusteella

3) Myötätunnon tarpeen havaitseminen ja siihen reagoiminen

4) Välittämisen osoittaminen sanattomilla keinoilla (asento potilaaseen suuntautuneena, katsekontakti, äänenpaino)

5) Hyväksynnän, validoinnin ja tuen osoittaminen sanallisesti sekä tunteiden nimeäminen.

Lääketieteen opiskelijoilla kurssimuotoisten mindfulness- eli tietoisuustaitointerventioiden on havaittu lisäävän itsemyötätuntoa (31,32). Pienissä lääkärien (33,34,35) tai lääketieteen opiskelijoiden aineistoissa (32,36) näyttöä myötätunnon tai empatian lisäämisestä erilaisin intervention ei juuri vielä ole. Muista kuin lääkäreistä koostuvista aineistoista on kuitenkin saatu näyttöä siitä, että myötätunto ei ole sisäsyntyinen ominaisuus, vaan sitä voidaan lisätä interventioin (10,37).

Työkaluja lääkärien myötätuntotaitojen vahvistamiseksi ja myötätuntouupumuksen ehkäisyyn tarvitaan. Koulutus tästä aiheesta olisi hyvä liittää kiinteäksi osaksi lääketieteen perus- ja jatko-opintoja. Opetuksen tulisi perustua tieteeseen pohjautuvaan myötätunnon määritelmään, olla osaamisperustaista ja hyödyntää monipuolisesti erilaisia opetusmenetelmiä myötätuntoon ja itsemyötätuntoon liittyvien asenteiden, tiedon ja taitojen omaksumiseksi (38).

Lopuksi

Myötätunto ja itsemyötätunto ovat lääkärille tärkeitä, opeteltavissa olevia taitoja. Tämä on huomioitu myös valmistuvan lääkärin osaamistavoitteissa (taulukko 2). Oppimisen pohjana on itsetuntemus eli kyky tunnistaa ja tiedostaa omia ajatuksiaan, tulkintojaan ja tunteitaan (tietoisuustaidot) sekä opeteltavissa oleva kyky tarkastella havaitsemaansa lempeydellä ja ystävällisyydellä, joka mahdollistaa myös itselle tärkeän muutoksen tekemisen myötätuntoisesti.

Tutkimusten mukaan lääkärin myötätunto voi lisätä potilaiden myöntyvyyttä ja sitoutumista hoitoonsa (2,3). On myös havaittu, että myötätunto ei kuormita lääkäriä, vaan ennemminkin parantaa lääkärin hyvinvointia (4). Itsemyötätuntoisen ajattelun lisääminen vähentää tarpeetonta itsekritiikkiä tai liiallisia vaatimuksia itseä tai muita kohtaan (12).

Myötätuntouupumuksen riski on huomioitava myös lääkäreillä. Apua saa ja tulee hakea nykyistä herkemmin. Työterveyshuollossa tulee olla tietoa ja taitoa tunnistaa tämän riskin mahdollisuus myös somaattisten oireiden taustalla. Tarvitaan myös keinoja hakea yhdessä lääkäripotilaan kanssa ratkaisuja työn vaatimusten sovittamiseen henkisten voimavarojen mukaisiksi.

Lääkäreille hyvin yleisen työuupumuksen (6) synnyssä ja ehkäisyssä on henkilökohtaisten tekijöiden lisäksi tärkeä rooli myös organisaatioon liittyvillä tekijöillä (39). Myötätuntouupumukseen liittyvät läheisesti työn suuret vaatimukset sekä työympäristöön ja organisaatioon liittyvät tekijät. Toisaalta työn suojaavat tekijät, kuten esimiehen ja työkaverien ja työpaikan tuki, voivat ehkäistä myötätuntouupumusta (39). Kannustus ja armollinen ilmapiiri sekä myötätunto kollegoiden kesken voivat lisätä hyvinvointia myös työyhteisössä (40).

Liite 1. Sähköinen aineisto