Näkökohtia harhaluuloisuushäiriön filosofiaan
Harhaluuloisuus voi ulottua lievästä epäluuloisuustaipumuksesta aina vainoharhaisuuteen asti. Vaikeasta häiriöstä kärsivän potilaan pakkohoitopäätöstä tehdessään on lääkärin muodostettava potilaasta käsitys, joka perustuu intuitioon ja kriittiseen harkintaan. Skitsofreenisten deluusiopotilaiden osalta hoitoon ottaminen on selkeämpää, mutta tätä lievemmän harhaluuloisuushäiriön kohdalla voi päätöksen tekeminen olla ongelmallista, koska potilaan harhat ovat ymmärrettävämpiä ja niihin on kuuntelijan, myös psykiatrin, helpompi eläytyä. Vaikeutena on usein, että mitä paremmin psykiatri on perehtynyt tällaisen potilaan elämänhistoriaan, sitä enemmän intuitiivinen ja kriittinen harkinta ajautuvat ristiriitaan keskenään.
Englantilainen historioitsija ja filosofi R. G. Collingwood toteaa (1), että kun historioitsija tutkii menneisyyden tapahtumaa, hän erottaa toisistaan ulkoisen ja sisäisen dokumentaation. Esimerkkitapaukseksi sopii Julius Caesarin salamurha. Raportit Caesarin matkoista, Rubicon-joen ylityksestä…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



