Yöaikainen liikennemelu yhteydessä korkeampiin veren rasva-arvoihin
Liikennemeluon yleinen mutta usein varsin vähälle huomiolle jäävä ympäristöaltiste. Oulun yliopiston tuore Environmental Research -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että altistuminen yöaikaiselle liikennemelulle on yhteydessä korkeampiin veren rasva-arvoihin.
Tutkimuspotilaat (n= 272 229) olivat peräisin kolmesta eri väestökohortista: Britannian UK Biobankista, Rotterdam-tutkimuksesta ja Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortista.
Potilaiden verinäytteistä tutkittiin 155 merkkiainetta. Tieliikennemelu mallinnettiin osallistujien asuinosoitteisiin melukarttojen avulla.
Tutkijat havaitsivat, että altistuminen yli 55 dB:n yöaikaiselle tieliikennemelulle oli yhteydessä korkeampiin kolesteroli- ja rasva-arvoihin. Useimpien biomarkkerien kohdalla tutkijat havaitsivat selkeän altiste-vastesuhteen: mitä enemmän melua, sitä suurempia olivat muutokset rasva-arvoissa.
Tutkimus selittää osaltaan aiempia havaintoja liikennemelun ja sydänsairauksien yhteydestä. Melun vähentäminen esimerkiksi kaupunkisuunnittelun avulla voisi vähentää metabolisia riskejä ja parantaa kansanterveyttä.
He Y, Ginos BNR, Kerckhoffs J ym. Metabolic profiles of nighttime road traffic noise exposure: A multi-cohort study in the European LongITools project. Environ Res 2026;294:123887. doi.org/10.1016/j.envres.2026.123887



