Aortan tekoläpän asennus katetrin kautta

- Aorttaläpän ahtauma on yleisin kajoavaa hoitoa vaativa läppävika. Oireettomana se ei ole välitön uhka terveydelle, mutta oireiden ilmaannuttua äkkikuoleman vaara moninkertaistuu ja ennuste huononee jyrkästi. Tekoläpän asennus avosydänleikkauksessa on silloin aiheellinen. Kuitenkin jopa kolmannes aorttaläpän ahtaumaa sairastavista vanhuksista jää syystä tai toisesta kirurgisen hoidon ulkopuolelle.

Panu Taskinen, Markku Kupari, Mikko Hippeläinen, Ilkka Vuori, Tuija S. Ikonen

Psykiatrinen hoitojärjestelmä 1990-luvulla

Suomen psykiatrisessa palvelujärjestelmässä tapahtui 1990-luvulla merkittäviä muutoksia. Psykiatrinen ja muu erikoissairaanhoito yhdistyivät hyvin pitkän erillisyyden historian jälkeen vasta vuonna 1991. Maamme ensimmäinen mielenterveyslaki, vuoden 1993 valtionosuusuudistus ja muut julkishallinnon suuret muutokset sekä syvä talouslama muovasivat järjestelmää. Mielenterveyspalvelut hajaantuivat voimakkaasti. Merkittävästi päätösvaltaa psykiatriassa siirtyi uusille tahoille, pois alan ammattihenkilöiltä ja kuntatasolle saakka. Alan yhteiskunnallinen asema muuttui monimutkaisella tavalla. 1990-luvun muutokset olivat vaihtelevassa määrin suunniteltuja ja ennakoituja, ja niitä on kokonaiskuvan tarkentumiseksi tarkasteltava myös historian jatkumolla.

Juha Hyvönen

Biohajoavat materiaalit käden murtumissa

Kädessä murtumat ja nivelrikko ovat yleisiä. Murtumien hoidossa metallisilla kiinnittimillä saavutetaan stabiili ja luotettava kiinnitys. Metalliset kiinnittimet aiheuttavat kuitenkin kädessä myöhäisongelmia, kuten jänneärsytystä, ja ne joudutaan usein poistamaan uudessa toimenpiteessä. Käden tuhoutuneet nivelet voidaan korvata erilaisilla menetelmillä, kuten jännesykeröllä tai erilaisilla proteeseilla. Sormen tyvi- eli rystysnivelissä silikoniproteesit aiheuttavat usein luukatoa ja vierasesinereaktioita, ja suuri osa niistä rikkoutuu ajan kuluessa. Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli kehittää elimistössä liukenevia implantteja käden alueelle. Näin voidaan ehkäistä implanttien aiheuttamia pitkäaikaiskomplikaatiota, koska elimistöön ei jää pysyvää vierasta materiaalia.

Eero Waris

Dissosiaatio-oireet pohjoissavolaisilla

Dissosiaatiolla tarkoitetaan sitä, että henkilö ei kykene yhdistämään ajatuksiaan, tunteitaan, muistojaan tai aistihavaintojaan mielekkääksi kokonaisuudeksi. Psykologisia dissosiatiivisia oireita voivat olla mm. psyykkisistä tekijöistä johtuva muistinmenetys, itsen tai ympäristön kokeminen vieraaksi tai oudoksi tai identiteetin hajoamisen kokemukset. Dissosiaatio voi ilmetä myös ruumiillisina oireina, kuten kouristuksina tai äänen tai näön menetyksenä. Dissosiaatio on ymmärretty adaptiiviseksi reaktioksi mielen tasapainoa uhkaaviin voimakkaisiin kokemuksiin.

Päivi Maaranen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030