Kasvuikäisen säärimurtuma voidaan hoitaa luotettavasti ilman leikkausta Lasten ja nuorten tapaturmista noin neljännes on murtumia. Säärimurtuma on lasten kolmanneksi yleisin murtuma. Sauli Palmu Lehti 38: Väitös 38/2013 Kommentteja
Sydän- ja verisuonitautien VEGF-geenihoidot ovat turvallisia Verisuonten kasvutekijägeenien, VEGF-geenien, siirtoon perustuvilla hoitomenetelmillä on saatu lupaavia tuloksia vaikea-asteisten sydän- ja verisuonisairauksien hoidossa. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä myös riskejä. Kirsi Muona Lehti 38: Väitös 38/2013 Kommentteja
Hyvästä akuutin leikkauskivun hoidosta kivun pitkittymisen estoon Leikkauspotilaista osa kokee edelleen vähintään keskivaikeaa kipua. Esimerkiksi torakotomian jälkeen kipu voi olla voimakasta ja kroonistua 21-67 %:lla potilaista. Päiväkirurgisen potilaan tulee kyetä kotiutumaan samana iltana ilman häiritseviä kipuja. Kivun hoitoa voidaan tehostaa yhdistelemällä eri menetelmiä ja adjuvanttilääkkeitä, mutta on varottava lääkeyhdistelmiä, jotka heikentävät toistensa tehoa. Elina Tiippana Lehti 38: Väitös 38/2013 Kommentteja
Raskaudenaikaiset syövät lisääntyvät Keskenmenoon tai synnytykseen päättyneen raskauden ja lapsivuodeajan kuluessa diagnosoitujen syöpätapausten määrä lisääntyi Tanskassa vuosina 1977-2006 lähes 3 % vuodessa. Tutkimuksen alussa kaikista Tanskan syöpätapauksista 5,4 % ilmeni raskauden yhteydessä ja tutkimuksen lopussa 8,3 %. Yleisimmät syöpätyypit olivat melanooma, kohdunkaulan syöpä ja rintasyöpä. Pertti Kirkinen Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2013 Kommentteja
Lenalidomidi varhaisen myelooman hoidossa Myelooma voi tulla diagnosoiduksi vaiheessa, jossa se ei aiheuta vielä vakavia oireita kantajalleen, vaikka diagnoosi olisikin kiistaton. Tällainen vaihe kestää joskus vuosia ennen myelooman päätetapahtuman, esimerkiksi merkittävän anemian tai luustomuutosten, kehittymistä. Liipaisinsormen herkkyyttä hoidon suhteen testattiin espanjalaistutkimuksessa, jossa potilaiden hoito aloitettiin jo tässä oireettomassa vaiheessa. Marko Vesanen Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2013 Kommentteja
Lääkärin kokemus ei vaikuta kuvantamistutkimusten käyttöön päivystyksessä Lähes puolet erikoissairaanhoidon potilaista tulee hoitoon päivystyksen kautta ja lähes puolelle päivystyspoliklinikoille tulevista potilaista tehdään kuvantamistutkimus. Kuvantamistutkimusten kustannusvaikutus on valtava, ja lisäksi niiden määrä on lisääntymässä. Voisi ajatella, että päivystysklinikan lääkärin kokemuksella olisi vaikutusta tilattavien tutkimusten määrään ja laatuun, mutta näin ei näytä olevan. Roberto Blanco Sequeiros Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2013 Kommentteja
Omaishoitajien ryhmäinterventioiden vaikuttavuudesta lisää näyttöä Omaishoitajille suunnattujen tukien vaikuttavuudesta on tehty runsaasti satunnaistettuja, kontrolloituja tutkimuksia. Ryhmäinterventioita on tehty monella tavalla, kouluttaen ja ohjaamalla omaishoitajia, ryhmäterapiana ja osana muuta annettua tukea. Interventioiden on osoitettu vähentävän omaishoitajien masentuneisuutta, parantavan heidän elämänlaatuaan ja kykyään sopeutua tilanteeseensa. Kaisu Pitkälä Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2013 Kommentteja
Polikliininen sepelvaltimoiden pallolaajennushoito yleistyy Sydäntoimenpiteet ovat tulleet yhä turvallisemmaksi ja nyt tehdyn selvityksen perusteella yhä suurempi osa pallolaajennuspotilaista voidaan kotiuttaa turvallisesti jo toimenpidepäivänä. Juhani Airaksinen Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2013 Kommentteja
FinIP-tutkimus osoitti pneumokokkirokotteen tehokkuuden vakavaa pneumokokkitautia vastaan FinIP-rokotetutkimus suunniteltiin osoittamaan uuden GlaxoSmithKlinen kehittämän 10-valenttisen pneumokokkikonjugaattirokotteen (PHiD-CV10) tehokkuus vakavaa pneumokokkitautia vastaan lapsilla. Arto A. Palmu, Jukka Jokinen, Heta Nieminen, Esa Ruokokoski, Lotta Siira, Taneli Puumalainen, Terhi M. Kilpi Lehti 37: Alkuperäistutkimus 37/2013 Kommentteja
Tenniskyynärpää - pitkällinen ja kivulias vaiva Eri hoitomuotojen tehosta niukasti näyttöä Tenniskyynärpään diagnoosi perustuu kliiniseen tutkimukseen. Merkittävin oire on käden puristusvoiman heikkeneminen, joka tulee selvemmin esiin kyynärnivel suorana kuin koukistettuna. Martti Vastamäki, Pasi Paavilainen, Jorma Jokiranta Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2013 Kommentteja
Perustellut ammattitautiepäilyt ilmoitettava aina Kaikkien lääkärien velvollisuus on ilmoittaa perustellut ammattitautiepäilyt työsuojeluviranomaiselle. Kimmo Räsänen Lehti 37: Terveydenhuolto 37/2013 Kommentteja
Aivokuvaus ennustaa psykoterapian ja lääkkeen tehoa masennuspotilaalla WHO on arvioinut, että vuonna 2020 masennus on toiseksi tärkein toimintakykyä rajoittava sairaus maailmassa. Masennukseen on olemassa lukuisia biologisia ja psykologisia hoitomuotoja. Pulmana on se, että vain alle 40 % potilaista toipuu ensimmäiseksi valitun hoitomuodon avulla. Luotettavaa keinoa ennustaa, kuka potilaista hyötyy mistäkin hoitomuodosta, ei ole. Amerikkalainen tutkimusryhmä pyrki selvittämään, ennustaako masentuneiden potilaiden eri aivoalueiden poikkeava aktiivisuus vastetta kognitiiviseen psykoterapiaan tai lääkehoitoon. Tero Taiminen Lehti 36: Lääketieteen maailmasta 36/2013 Kommentteja
Radium tulee taas syövänhoitoon Satunnaistettu tutkimus jouduttiin keskeyttämään tutkimuslääkkeen hyvän tehon takia, kun hormonaaliselle hoidolle resistenttiä luustoon levinnyttä eturauhassyöpää hoidettiin radiumisotoopilla 223 ja sen tehoa verrattiin lumelääkkeeseen. 223Radium lisäsi potilaiden elinaikaa kolme kuukautta. Sirkku Jyrkkiö Lehti 36: Lääketieteen maailmasta 36/2013 Kommentteja
Ravitsemustilan selvittäminen osaksi vanhusten kokonaisvaltaista arviointia Vanhusten ravitsemustilan arviointiin on alettu Suomessakin kiinnittää huomiota. Pelkkä paino ei riitä vanhuksilla ravitsemustilan arviointiin, sillä myös lihava vanhus voi olla aliravittu ja menettänyt lihaksistoaan ("fat-frail"). Mini-Nutritional Assessment (MNA) on parhaiten validoituja vanhusten ravitsemustilan mittareita. Se ennustaa toiminnanvajeita, kuolleisuutta ja muistisairauden ilmaantumista. Kaisu Pitkälä Lehti 36: Lääketieteen maailmasta 36/2013 Kommentteja
Tyrosiinikinaasin estäjä myös kroonisen lymfaattisen leukemian hoitoon Kroonisen lymfaattisen leukemian hoitoon ei ole uusia lääkkeitä ilmaantunut ruuhkaksi asti viime aikoina. Uuden vaikutusmekanismin lääke, tyrosiinikinaasin estäjä ibrutinibi, antaa jälleen toiveita tulevasta. Marko Vesanen Lehti 36: Lääketieteen maailmasta 36/2013 Kommentteja
Lonkkakivun yleiset syyt Nivelrikko, ahdas lonkka -oireyhtymä ja ison sarvennoisen kipuoireyhtymä Lonkkakivun diagnoosi perustuu hyvään anamneesiin ja kliiniseen tutkimukseen. Siihen kuuluvat aina liikkumiskyvyn arviointi, kipupaikan selvittäminen ja lonkkanivelen liikelaajuuksien tutkiminen. Antti Joukainen, Hannu Miettinen, Heikki Kröger Lehti 36: Katsausartikkeli 36/2013 Kommentteja
Psykoottisen masennuksen diagnostiikka ja hoito Psykoottinen masennus on vakava häiriö, johon liittyy vaikea oirekuva ja merkittävä kuolleisuus. Miika Nietola, Jyrki Korkeila Lehti 36: Katsausartikkeli 36/2013 Kommentteja
Tiedonkulku erikoissairaanhoidosta terveyskeskukseen takkuaa yhä Sähköiset potilastietojärjestelmät on otettu terveyskeskuksissa käyttöön aiemmin kuin erikoissairaanhoidossa. Nyt kun järjestelmät kattavat koko julkisen terveydenhuollon, voisi olettaa tiedonkulun erikoissairaanhoidosta terveyskeskuksiin parantuneen. Irma Virjo, Kari Mäkelä, Juhani Aho, Pentti Kalliola, Harri Kurunmäki, Leena Uusitalo, Markku Valli, Suvi Ylinen Lehti 36: Terveydenhuolto 36/2013 Kommentteja
Luun laatuominaisuudet osteoporoottisilla lapsilla ja aikuisilla Väitöstutkimuksessa selvitettiin luun laatuominaisuuksia lapsilla ja aikuisilla. Luunäytteitä tutkittiin histomorfometrialla, jolla saadaan tarkka käsitys luun aineenvaihdunnasta. Inari Tamminen Lehti 36: Väitös 36/2013 Kommentteja
Toiminnallisten hermoverkkojen tutkimus itsenäisten komponenttien analyysilla Toiminnallisten aivoalueiden välinen viestintä on avainasemassa kognitiivisissa prosesseissa, kuten toimintojen suunnittelussa ja analysoinnissa. Nämä toiminnot edellyttävät jatkuvaa tiedon integraatiota aivojen eri alueiden välillä. Itsenäisten komponenttien analyysin on ajateltu olevan yksi tärkeimmistä analyysityökaluista, joita käytetään tutkimaan toiminnallista aivojen kytkennällisyyttä. Ahmed Abou Elseoud Lehti 36: Väitös 36/2013 Kommentteja
Lihavuuslääkkeiden teho on yksilöllinen Katsausartikkeli Lihavuuslääkkeiden teho on yksilöllinen Vuoden kestäneissä tutkimuksissa paino laski 6–21 %.
Lihavuuslääkkeet räjäyttävät eriarvoisuuden Pääkirjoitus Lihavuuslääkkeet räjäyttävät eriarvoisuuden Onko oikein, että kevyemmästä askelesta pääsevät nauttimaan vain rikkaat ja lihavimmat, kysyy Pekka Nykänen.
Kela uudistaa lääkärinlausuntoja – nykyinen B-lausunto poistuu Terveydenhuolto Kela uudistaa lääkärinlausuntoja – nykyinen B-lausunto poistuu Lääkäreiden palaute vaikutti. Avoin artikkeli
Pohjois-Savo aloittaa yt-neuvottelut Terveydenhuolto Pohjois-Savo aloittaa yt-neuvottelut Jopa irtisanomisia voi olla luvassa, ei kuitenkaan lääkäreille. Avoin artikkeli
Helsingin yliopisto paransi vertailussa sijoitustaan Terveydenhuolto Helsingin yliopisto paransi vertailussa sijoitustaan Nousussa toista vuotta peräkkäin vuosien laskun jälkeen. Avoin artikkeli
Turhat lähetteet turhauttavat Terveydenhuolto Turhat lähetteet turhauttavat Silmälääkärin vastaanotolle tulee yhä useammin terve potilas. Avoin artikkeli