Hidaskasvuisen lymfooman sädehoitoannos täsmentyy Follikulaarinen lymfooma ja marginaalivyöhykkeen lymfooma ovat hidaskasvuisia ja indolentteja. Lymfoomat ovat sädeherkkiä. Aiempien tutkimuksien perusteella tiedetään, että 24 Gy:n sädeannos jaettuna 12 antokertaan riittää, eikä suurempaa annosta tarvita hyvän paikallisen hoitovasteen saavuttamiseksi. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 10/2021 Kommentteja
Sappirakon tulehdus raskauden aikana: leikkaus vai antibiootti? Raskaus lisää jonkin verran sappikivien muodostumisriskiä, ja sappirakon tulehduksen yleisyyden arvioidaan olevan noin 1/1 600 raskautta. Raskaudenaikaisen kolekystiitin hoidoksi suositellaan useimmiten laparoskooppista kolekystektomiaa. Hannu Paajanen Lääketieteen maailmasta 10/2021 Kommentteja
Ulosteensiirto ei laihduta, vaikka uuma kapenee Suoliston mikrobiomi vaikuttaa niin aineenvaihduntaan kuin painoonkin. Uudessa-Seelannissa lihaville nuorille tehty ulosteensiirto ei auttanut painonpudotuksessa, vaikkakin vyötärönympärys kapeni. Nina Kaseva Lääketieteen maailmasta 10/2021 Kommentteja
Omaishoitajan merkitys hoidettavan sairaalaan joutumisessa Suomalaistutkimuksen mukaan omaishoitajien työ vähentää muistisairaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä ja kustannuksia kolmannekseen kahden vuoden seurannassa verrattuna yksin asuvien muistisairaiden vastaaviin. Iso osa ylimääräisistä kustannuksista tuli sosiaalipalvelujen sekä laitoshoidon kuluista, kun taas omaishoitajan kanssa asuvat käyttivät enemmän erikoissairaanhoidon palveluja. Yhdysvalloissa selvitettiin, mitkä omaishoitajan piirteet ovat yhteydessä sairaalapalvelujen käyttöön. Kaisu Pitkälä Lääketieteen maailmasta 10/2021 Kommentteja
Lasten kaihin seulonta ja leikkaukset Suomessa lapset ohjautuvat tutkimuksiin hyvin seulontojen ansiosta. Tuulia Kankainen, Eija Vesti Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 10/2021 Kommentteja
Kuinka yleisiä ovat lihastaudit Suomessa? Tarkkaa tietoa esiintyvyydestä ei ole. Jaana Lähdetie Katsausartikkeli 10/2021 Kommentteja
Dialektinen käyttäytymisterapia epävakaan persoonallisuuden hoidossa Tutkimukset tähdentävät taitovalmennuksen merkitystä. Maaria Koivisto, Sari Lindeman Katsausartikkeli 10/2021 Kommentteja
Suomalaisten eteisvärinäpotilaiden kokemuksia sairautensa hoidosta Monilla potilailla on puutteellinen käsitys sairaudestaan. Anna-Mari Hekkala Avoin artikkeli Raportti 10/2021 Kommentteja
Kolkisiini korona- ja koronaaritaudissa Hyötymekanismi liittynee kolkisiinin nopeaan anti-inflammatoriseen vaikutukseen, kirjoittavat Timo Strandberg ja Petri Kovanen. Timo Strandberg, Petri Kovanen Pääkirjoitus, tiede 10/2021 Kommentteja
Koronapotilaan leikkaushoidon siirto voi pienentää kuolemanriskiä Leikkauksen siirto positiivisen testituloksen perusteella vähintään seitsemän viikon päähän, tai kunnes oireet helpottuvat, on järkevää lähes kaikissa tilanteissa, Joonas Kauppila sanoo. Minna Pihlava Uutiset 10.3.2021 Kommentteja
Enterococcus faecalis sopeutui sairaalaoloihin jo 1800-luvulla Maailmassa kiertää parhaillaan ainakin viisi sairaalaympäristöön erikoistunutta E. faecaliksen kehityshaaraa, joista vanhin on syntynyt 1800-luvun puolivälissä ja viimeisin 1960-luvulla. Hertta Vierula Uutiset 9.3.2021 Kommentteja
Ilman korkeat siitepölypitoisuudet ovat yhteydessä COVID-19-tartuntatiheyteen Siitepölyaltistus voi heikentää kehon kykyä torjua viruksia. Hertta Vierula Uutiset 9.3.2021 Kommentteja
Koronapandemia on vaikuttanut liikuntamääriin Jotkut kertoivat fyysisen aktiivisuuden lisääntyneen paljon, kun taas toiset ilmoittivat sen vähentyneen huomattavasti kansainvälisen tutkimuksen mukaan. Ulla Toikkanen Uutiset 8.3.2021 Kommentteja
Vastasyntyneen saama antibiootti näkyy kasvussa Turun yliopistossa on jo pitkään tutkittu suolen mikrobien ja probioottien vaikutusta lasten terveyteen. Uusin tutkimus yhteistyössä saksalaisten ja israelilaisten kanssa osoittaa, että varhainen antibioottihoito vaikuttaa myöhempään kasvuun etenkin pojilla. Vaikutus näyttää välittyvän suolen mikrobiston kautta. Heikki Arvilommi Lääketieteen maailmasta 9/2021 Kommentteja
Toiminnanvajeiden ehkäisyohjelma laajensi elinpiiriä Kyky liikkua vapaasti on tärkeä vanhuksen itsenäisyydelle ja mahdollisuudelle osallistua. Luottamukselle omaan toimintakykyyn ilman kaatumisen pelkoa on kehitetty mittari. Amerikkalaistutkimuksen mukaan tuota luottamusta sekä uskallusta kasvattaa omaa elinpiiriä voidaan vahvistaa interventiolla. Kaisu Pitkälä Lääketieteen maailmasta 9/2021 Kommentteja
Äidin synnytyskanavasta lapsen keuhkoihin tarttunut syöpä Japanilaiset kuvaavat kaksi tapausta, joissa keuhkosyövän oletetaan tarttuneen lapseen äidin synnytyskanavassa. Lasten tuumorit kasvoivat peribronkiaalisesti, mikä sopii aspiraation aiheuttamaan tartuntaan. Nina Kaseva Lääketieteen maailmasta 9/2021 Kommentteja
Koulukuntakeskeisyydestä terapeuttisiin vaikutuksiin Pitäisikö psykoterapiassa luopua yhteen koulukuntaan tai terapiamuotoon nojautumisesta kerrallaan ja pikemminkin joustavasti valita terapeuttisia elementtejä eri suunnilta potilaan kehitystarpeiden mukaan? Näin kysyy Marburgin kliinisen psykologian professori Winfried Rief katsauksessaan. Hannu Westerinen Lääketieteen maailmasta 9/2021 Kommentteja
Astman pahenemisvaiheeseen antibiootteja vasta harkinnan jälkeen Astman pahenemisvaihetta hoidetaan avaavilla lääkkeillä ja suun kautta otettavalla steroidilla. Joissain tutkimuksissa on nähty hyötyä myös antibioottikuurin liittämisestä hoitoon. Näyttö tästä on kuitenkin vähäinen, eikä sitä saatu myöskään tästä tosielämän tutkimuksesta. Heikki Ekroos Lääketieteen maailmasta 9/2021 Kommentteja
Infliksimabin aloitushoidon vaikutus tulehduksellista suolistosairautta sairastavien lasten kalprotektiiniarvoihin Infliksimabi laski osalla lapsipotilaista kalprotektiinitasoa jo kahdessa viikossa. Sofia Junkkari, Kaija-Leena Kolho Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 9/2021 Kommentteja
Miten taide vaikuttaa?Kulttuurisia näkökulmia hyvinvointiin ja terveyteen Pitäisikö lääkärin kirjoittaa potilaalle resepti museoon? Mari Aholainen, Saara Jäntti, Annika Tammela, Jani Tanskanen Katsausartikkeli 9/2021 Kommentteja
Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Jäsen Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Liitto perustaa työryhmän arvioimaan ay-jäsenmaksujen vähennysoikeuden poiston vaikutuksia. Avoin artikkeli
Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Jäsen Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Uusi strategia korostaa omalääkärijärjestelmää ja perusterveydenhuollon vahvistamista. Avoin artikkeli
Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Jäsen Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Terttuliisa Ahokkaan ja Kati Myllymäen nimitysten jälkeen elossa olevia kunniajäseniä on yhdeksän. Avoin artikkeli
Varsinainen toiminta tuotti voittoa Jäsen Varsinainen toiminta tuotti voittoa Lääkäritalon arvonalennus vei koko tuloksen tappiolle. Avoin artikkeli
Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Terveydenhuolto Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Somessa leviää lääkkeen valemainos. Avoin artikkeli
Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Terveydenhuolto Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Lääkärilehden selvityksen mukaan ainakin kolme hyvinvointialuetta aikoo hakea lisärahaa ministeriöltä ja kuusi harkitsee. Avoin artikkeli