Muistisairaudet lisäävät sairaalapäiviä Muistisairaudet ovat yhteiskunnalle yksi kalleimmista sairauksista: keskimääräiset vuosikustannukset henkilöä kohti ovat viime vuosien tutkimusten mukaan olleet 20 000-25 000 euroa vuodessa. Valtaosa kustannuksista (85 %) kertyy ruotsalaistutkimusten mukaan sosiaalihuollon kustannuksista, erityisesti sairauden loppuvaiheen laitoshoidosta. Sairauden alkuvaiheen terveydenhuollon kuluista tiedetään vähemmän. Yhdysvalloissa selvitettiin suuressa pitkittäisessä väestötutkimuksessa (n = 3 019), miten 13 vuoden seuranta-aikana muistisairauteen sairastuneet (n = 494) käyttivät sairaalahoitoa verrattuna kognitiivisesti terveisiin (n = 2 525). Kaisu Pitkälä Lääketieteen maailmasta 9/2012 Kommentteja
Vihdoinkin sukat lyhenevät Syvän laskimotukoksen hoidossa puristavan sukan mitta on suhteutettu tukoksen ulottuvuuteen. Yli polvitason laskimotukoksessa on suosittu nivustaipeeseen asti ulottuvaa tukisukkaa. Italialaiset vertasivat polvitason ja nivustason sukkia toisiinsa posttromboottisen oireyhtymän estossa, ensimmäistä kertaa vertailevana tutkimuksena. Marko Vesanen Lääketieteen maailmasta 9/2012 Kommentteja
Äkkikuoleman vaara maratonjuoksun aikana varsin pieni Tutkijat analysoivat maratoniin ja puolimaratoniin liittyvät äkkikuolemat Yhdysvalloissa vuosilta 2000-2010. Analysoituihin juoksutapahtumiin osallistui yhteensä lähes 11 miljoonaa juoksijaa, ja 59 osallistujan (keski-ikä 42 v, 51 miehiä) juoksun lopetti sydämenpysähdys. Sydänsairaudet, lähinnä sepelvaltimotauti ja hypertrofinen kardiomyopatia olivat yleisimpiä sydämenpysähdyksen aiheuttajia, mutta plakin repeämää sepelvaltimoissa ei yllättäen todettu yhdelläkään. Lämpöhalvausta ja hyponatremiaa pidettiin kahden juoksijan kuolinsyynä. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 9/2012 Kommentteja
Psykoosien esiintyvyys ja alueellinen vaihtelu Suomessa Psykoosien esiintyvyydestä on tehty vähän väestötutkimuksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää luotettavasti eri psykoosien esiintyvyys suomalaisväestössä sekä tutkia esiintyvyyden ikä-, sukupuoli- ja alueellisia eroja sekä eri psykooseihin liittyviä sosioekonomisia eroja. Jaana Suvisaari, Jonna Perälä, Satu Viertiö, Samuli I. Saarni, Annamari Tuulio-Henriksson, Krista Partti, Suoma E. Saarni, Jaana Suokas, Jouko Lönnqvist Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 9/2012 Kommentteja
Kilpirauhaskokeiden tulkinta voi olla pulmallista Kilpirauhaskokeiden tulkintaongelmia syntyy, kun tulokset eivät vastaa kliinistä kuvaa tai ovat ristiriitaisia sairauden, lääkkeen tai määritysmenetelmän virheen vuoksi. Niina Matikainen Katsausartikkeli 9/2012 Kommentteja
Rintojen magneettikuvaus rintasyövän tarkentavassa diagnostiikassa Rintojen magneettikuvaus on yleistynyt mammografiaa ja kaikukuvausta täydentävänä rintasyövän kuvantamismenetelmänä. Anna-Leena Lääperi, Jaana Elberkennou, Ulla Saalasti-Koskinen, Jaana Isojärvi, Eeva Mäkinen Katsausartikkeli 9/2012 Kommentteja
Päivystyspotilaiden kiireellisyysluokittelut Suomessa erilaiset kuin Ruotsissa Ruotsin päivystyspoliklinikoiden kiireellisyysluokitteluista ja hoitoprosesseista on julkaistu tuore kirjallisuuskatsaus. Raija Malmström, Eva Kiura, Tomi Malmström, Paulus Torkki, Marjukka Mäkelä Terveydenhuolto 9/2012 Kommentteja
Toisen raskauskolmanneksen aikainen raskaudenkeskeytys Mifepristoni-misoprostoliyhdistelmästä on tullut suositeltavin toisen raskauskolmanneksen lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen menetelmä. Mifepristoni-misoprostolin antoväli on perinteisesti ollut 36-48 tuntia, mutta joustavampi annostelu olisi tarpeen. Raskaudenkeskeytyksen riskit lisääntyvät raskausviikkojen kasvaessa, mutta toisen raskauskolmanneksen lääkkeellisen keskeytyksen riskeistä tiedetään vähän. Myös tieto raskauden keston vaikutuksesta toistuvan keskeytyksen riskiin on puuttunut. Maarit Mentula Väitös 9/2012 Kommentteja
Sienitulehdusten ennaltaehkäisy ja diagnostiikka akuuttia leukemiaa sairastavilla Veritautipotilaiden syviin sienitulehduksiin liittyy suuri kuolleisuus. Hoidon aloitus viivästyy usein. Oireet ovat yleisluonteisia ja diagnostiset keinot rajallisia. Kandida-hiivasienet leviävät elimistöön suolistosta käsin. Aspergillus-rihmasienitulehdukset syntyvät keuhkoissa, jonne sieni-itiöt pääsevät hengitysilmasta. Ilmansuodatus vähentää ilman sieni-itiöiden määrää ja pienentää sienitulehdusten riskiä. Anne Nihtinen Väitös 9/2012 Kommentteja
Perintötekijöiden monimuotoisuudella on yhteys bronkioliitin taudinkuvaan Alttius sairastua vaikeaan bronkioliittiin ja sen jälkeiseen toistuvaan hengenahdistukseen on monen tekijän yhteisvaikutus, johon kuuluvat sairastuneeseen vauvaan, ympäristöön ja mahdollisesti virukseen itseensä liittyvät tekijät. Toistuvat hengenahdistukset bronkioliitin jälkeen voivat olla yhteydessä myöhempään astman syntyyn. Kirsi Nuolivirta Väitös 9/2012 Kommentteja
HPV-rokote ehkäisee tehokkaasti kohdunkaulan syövän vaikeita esiasteita Suuren riskin HPV-kantoja vastaan suunnattu rokote ehkäisi tehokkaasti invasiivisen kohdunkaulasyövän välittömän esiasteen CIN3+:n ja in situ -adenokarsinooman ilmaantumista monikeskustutkimuksessa, jossa oli mukana myös suomalaisia naisia. Yli 9 000 tervettä 15-25-vuotiasta naista sai HPV-16/18 ASO4 -adjuvanttirokotteen (Cervarix) ja samankokoinen vertailuryhmä hepatiittirokotteen. Seuranta kesti neljä vuotta tai siihen asti, kun naisella todettiin kohdunkaulan syövän esiaste tai invasiivinen syöpä. Pertti Kirkinen Lääketieteen maailmasta 8/2012 Kommentteja
HER2-tuplasalpaus tehostaa rintasyövän hoitoa Antamalla HER2-positiivisen rintasyövän hoitoon doketakselia ja kahta vasta-ainetta, trastutsumabia ja pertutsumabia, saadaan parempia hoitovasteita kuin yhden vasta-aineen sisältämällä yhdistelmähoidolla. Näiden kahden vasta-aineen vaikutusmekanismit ovat erilaiset ja sen takia ne voivat toimia yhdessä tehokkaasti. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 8/2012 Kommentteja
PFC-yhdisteet saattavat vahingoittaa lasten immuunijärjestelmää Perfluorattuja yhdisteitä (PFC) käytetään laajasti teollisuudessa pinnoitteina ja emulgointiaineina. Niiden on osoitettu olevan pitkäikäisiä ja kertyvän juomaveteen, eläimiin ja ravintoketjuihin. PFC-yhdisteiden puoliintumisaika ihmiselimistössä on neljä vuotta, ja niitä voidaan usein löytää ihmisten seerumista. Yhdisteiden toksisuutta ei ole kattavasti tutkittu ihmisillä. Hiirimallissa on osoitettu, että ihmisten seerumista todettuja pitoisuuksia vastaava PFC-altistus on haitallinen hiirien vasta-ainevälitteiselle immuniteetille. Tanskalainen tutkimusryhmä on nyt tehnyt aiheesta 656 lapsen prospektiivisen kohorttitutkimuksen Färsaarilla., sillä aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että runsas merieläinten syönti lisää PFC-altistusta. Terhi Tapiainen Lääketieteen maailmasta 8/2012 Kommentteja
Uskonto suojaa masennukselta Uskonnon ja psykiatrian välinen suhde on aina ollut kompleksinen. Sekä fundamentalistisiin uskonnollisiin yhteisöihin kuulumisen että niistä eroamisen on todettu aiheuttavan joillekin psykiatrisia häiriöitä, ja toisaalta Freudin käsityksen mukaan uskonnollinen vakaumus jo sinänsä on neuroottinen häiriö. Väestötason tutkimuksissa uskonnollisen vakaumuksen on kuitenkin tavallisesti todettu suojaavan monilta psykiatrisilta häiriöiltä. Tero Taiminen Lääketieteen maailmasta 8/2012 Kommentteja
Sepelvaltimoahtauman arviointi kajoavilla menetelmillä Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus (koronaariangiografia) on ensisijainen tutkimusmenetelmä tutkittaessa suuririskistä sepelvaltimotautipotilasta esimerkiksi sepelvaltimotautikohtauksen yhteydessä. Antti Ylitalo, Mikko Pietilä, Tuomas Kiviniemi, Pasi Karjalainen Katsausartikkeli 8/2012 Kommentteja
Sivuontelokanavien pallolaajennus pitkäaikaisen sivuontelotulehduksen hoitona Pitkäaikaiseen sivuontelotulehdukseen harkitaan invasiivista hoitoa, jos muu hoito ei tehoa tai akuutti sivuontelotulehdus toistuu vähintään 3-4 kertaa vuodessa. Tavallisin kirurginen hoitomuoto on tähystysleikkaus, jossa sivuontelokanavaa laajennetaan leikkaavilla instrumenteilla. Sanna Toppila-Salmi, Jaana Isojärvi, Ulla-Maija Rautakorpi, Tuija S. Ikonen Katsausartikkeli 8/2012 Kommentteja
Kystatiini C munuaistoiminnan mittarina Vaikuttavuus: Kystatiini C on kreatiniinia herkempi munuaistoiminnan kuvaaja, kun glomeruspuhdistuma on lähellä normaalia. Se ei kuitenkaan ole parempi kuin kreatiniinipohjaiset laskentakaavat. Diabetespotilailla kystatiini C saattaa tunnistaa alkavan, lievän munuaisten vajaatoiminnan kreatiniinipohjaisia laskentakaavoja herkemmin. Katsausartikkeli 8/2012 Kommentteja
Nenän sivuontelokanavien pallolaajennus pitkäaikaisen sivuontelotulehduksen hoitona Vaikuttavuus: Tutkimusnäyttö vaikuttavuudesta on heikkoa. Lieväasteisten, pitkäaikaisten sivuontelotulehdusten hoitotulokset näyttivät olevan FESS-kirurgian luokkaa. Yli kahden vuoden seurantatulokset puuttuvat. Vertailevia tutkimuksia vaikea-asteisen taudin hoidosta ei ole. Katsausartikkeli 8/2012 Kommentteja
Asbestisairaudet eivät ole loppumassa - asbestipurkajapotilaan tapaus Asbesti aiheuttaa keuhkosyöpää, mesotelioomaa, asbestoosia sekä keuhkopussin muutoksia. Sairastumiseen voi riittää määrällisesti vähäinenkin työperäinen altistuminen. Pihla Ylioinas, Päivi Kropsu, Panu Oksa Tapausselostus 8/2012 Kommentteja
Seitsemäsosa psykiatrisen avohoidon vastaanottoajoista jää käyttämättä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkä verran ja mistä syystä psykiatrisen avohoidon vastaanottoaikoja jää käyttämättä. Lisäksi selvitettiin henkilökunnan toimenpiteitä potilaan jäädessä pois vastaanotolta sekä käyttämättömien aikojen kustannusvaikutuksia. Kirsi Honkalampi, Kirsi Rajala, Jarmo Pajula, Pirjo Saarinen Terveydenhuolto 8/2012 Kommentteja
Monisairastavuus kuormittaa terveydenhuoltoa yhä enemmän Tiede Monisairastavuus kuormittaa terveydenhuoltoa yhä enemmän Yleistymisen ennustetaan jatkuvan.
Muistisairaiden määrä saattaa kaksinkertaistua Terveydenhuolto Muistisairaiden määrä saattaa kaksinkertaistua Suomessa on arviolta noin 150 000 diagnoosin saanutta.
Palliatiivisen hoidon saatavuus epätasa-arvoista Euroopassa Terveydenhuolto Palliatiivisen hoidon saatavuus epätasa-arvoista Euroopassa Suomi isännöi alan kongressia, jossa kuullaan muun muassa siitä, miten maat vastaavat hoidon kasvavaan tarpeeseen.
Lumevaikutus on korviesi välissä, vain eri tavoin kuin luulet Kolumni Lumevaikutus on korviesi välissä, vain eri tavoin kuin luulet Mitä pidämme lumeena, riippuu taustateorioistamme siitä, minkä hoidossa pitäisi vaikuttaa, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Lihavuuslääkkeiden käyttö kasvoi voimakkaasti Terveydenhuolto Lihavuuslääkkeiden käyttö kasvoi voimakkaasti Suosituin lääke on semaglutidi.
Vaikeat allergiset reaktiot lisääntyneet Tiede Vaikeat allergiset reaktiot lisääntyneet Suomessa alle neljävuotiaiden anafylaksiat kaksinkertaistuivat 2012–2020.