Rajoitusmenetelmien käyttö vähentynyt lastenpsykiatrisessa osastohoidossa
Lasten näkemykset kiinnipitojen syistä eroavat hoitohenkilökunnan kirjauksista.
Rajoittamismenetelmien käyttö on vähentynyt lastenpsykiatrisessa osastohoidossa merkittävästi 30 vuoden aikana, havaitsi TtM Kirsi Kauppila väitöstutkimuksessaan.
Rajoitusmenetelmillä tarkoitetaan eristämistä tai kiinnipitämistä. Kiinnipitämisessä vähintään kaksi hoitajaa rajoittaa omalla kehollaan lasta vastoin tämän omaa tahtoa. Tilanteessa lasta pidetään sylissä, sängyllä tai maassa, jotta hän ei vahingoita itseään, toisia tai ympäristöä. Tutkitussa yliopistosairaalassa eristämistä ei enää käytetä lapsipotilailla.
Aiemmin lähes joka toinen lapsi koki eristystilanteen. Nykyään noin joka seitsemäs lapsi kokee kiinnipidon osastojakson aikana. Pitkät yli tunnin kestävät kiinnipidot olivat harvinaisia.
Lapset kuvailivat kiinnipitokokemuksia pääosin kielteisinä psyykkisinä ja fyysisinä tuntemuksina. Osa lapsista koki, ettei olisi rauhoittunut ilman kiinnipitoa. Lasten tunnistamat syyt kiinnipitoon erosivat jonkin verran hoitohenkilökunnan tekemistä kirjauksista.
Lapset kokivat tottelemattomuuden usein syyksi kiinnipitoon, kun kirjausten mukaan syy oli hoitajiin kohdistunut väkivalta. Kiinnipitojen jälkiselvittely onkin erityisen tärkeää, ettei lapselle jää väärää mielikuvaa.
Tutkimustaan varten Kauppila selvitti lastenpsykiatrisessa osastohoidossa olevien lasten kokemuksia rajoittamismenetelmien käytöstä, vanhempien näkemyksiä kiinnipitojen toteutuksesta sekä kiinnipitotilanteisiin johtaneita syitä.
Lastenpsykiatristen osastojen henkilökunnan toiminnan kriittinen tarkastelu ja koulutus ovat tarpeen, jotta rajoittamistoimia voidaan edelleen vähentää ja huomioida lasten kokemukset entistä paremmin.
Terveystieteiden maisteri Kirsi Kauppilan väitöskirja Pakkotoimet lastenpsykiatrisessa osastohoidossa. Rajoittamismenetelminä eristys- ja kiinnipitotilanteet tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa perjantaina 13. joulukuuta.
