Lyhytkin antibioottihoito muokkaa suolen hyödyllistä mikrobistoa kuukausiksi tai vuosiksi.

Antibioottihoitoihin liittyy bakteeriresistenssin lisääntyminen ja tulevien infektioiden muuttuminen siten vaikeammin hoidettaviksi.

Mikrobiston muutos voi myös suurentaa riskiä sairastua kroonisiin tauteihin.

Etenkin toistuvien ja pitkien antibioottihoitojen suosituksia tulisi päivittää muuttuvan tiedon perusteella.

Ihminen syntyy lähes steriilinä mutta kolonisoituu bakteereilla jo synnytyskanavassa. Bakteeristo kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Se on yksilöllinen ja säilyy varsin muuttumattomana läpi elämän, jos sitä ei häiritä.

Kolmasosa suoliston bakteereista on herkkiä yleisesti käytetyille antibiooteille (1). Lyhytkin antibioottikuuri aiheuttaa dysbioosin: tilan, jossa muun muassa suoliston bakteeriston monimuotoisuus on vähentynyt. Muutos palautuu osittain jo parissa viikossa antibioottikuurin jälkeen, mutta täysin ennalleen se ei välttämättä palaa (2,3).

Kuurien määrä ja pituus vaikuttavat terveysriskeihin

Viikon mittainen makrolidikuuri kaksinkertaistaa yli vuodeksi resistenttien Haemophilusten ja streptokokkien kantajien osuuden hoitamattomiin verrattuna (4). Amoksisilliini saa aikaan saman, mutta vaikutuksen kesto lienee lyhyempi (5). Yli viikon mittainen amoksisilliini- tai trimetopriimisulfakuuri kaksinkertaistaa resistentit kannat lyhyempään kuuriin verrattuna, ja kolme kuuria vuoden aikana kolminkertaistaa kannat yhteen kuuriin verrattuna (6).

Kun resistenssi on saatu aikaan, sen hallinta on hankalaa. Resistenssigeenit voivat siirtyä bakteerista ja bakteerilajista toiseen ja aiheuttaa "geeniepidemioita" suolikanavassa (7). Väestötasolla resistenssitilanne ei välttämättä enää korjaudu, vaikka valintapainetta pienennettäisiin antibioottien käyttöä vähentämällä (8).

Antibioottihoidon seurauksena ilmaantuu vaikeammin hoidettavia resistenttien bakteerien aiheuttamia infektioita, superinfektioita sekä elimistön immunologisten ja metabolisten toimintojen muutoksia. Sairaaloissa yli kahden päivän profylaksin on todettu lisäävän potilaiden kolonisoitumista resistenteillä mikrobeilla (9) ja on myös viitteitä siitä, että kirurgiaan liittyvien infektioiden riski kasvaa (10,11). Avohoidossa yli viikon mittainen kefalosporiini- tai fluorokinolonihoito voi viisinkertaistaa Clostridium difficile -infektioiden riskin lyhyempään hoitoon verrattuna (12) ja tiheät tai pitkät antibioottikuurit voivat lisätä välikorvatulehduksen ja säärihaavojen uusimisriskiä (13).

Varhaislapsuuden antibioottikuurien on raportoitu lisäävän lapsen riskiä sairastua lihavuuteen (14) tai atopiaan (2), ja riski suurenee saatujen antibioottien määrän kasvaessa. Dysbioosin on väitetty myös olevan yhteydessä autoimmuunisairauksia ja valtimotautia suosiviin muutoksiin elimistössä (1,2,15), mutta selvän kausaliteetin osoittaminen vaatisi aikuisikään ulottuvan seurantatutkimuksen.

Lyhyempikin kuuri voi riittää

Huoli antibioottihoitojen haitoista on katalysoinut tutkimuksia, joissa on pyritty kartoittamaan totuttua lyhyempien antibioottikuurien hyötyjä ja haittoja infektioiden hoidossa. Hengitystieinfektioissa lyhyempien kuurien havaittiin odotetusti johtavan antibioottien käytön vähentymiseen ilman esiin tulleita haittoja (16). Välikorvatulehduksen (17), virtsatietulehduksen (18) ja ihoinfektioiden hoidossa (19) on lisäksi tutkittu hoitolinjausta, jossa on tukeuduttu antibioottihoitoon vasta oireenmukaisen hoidon jälkeen vaikeutuvissa tai pitkittyvissä infektioissa. Tämäkin hoitolinjaus vähensi antibioottien käyttöä ilman havaittuja riskejä.

Teho-osastojen infektioissa hoitoja on onnistuttu laboratorioseurannan avulla yksilöllisesti lyhentämään (20). Sen sijaan avohoidon infektioita hoidettaessa on vaikeaa arvioida sopivaa hetkeä lopettaa antibioottikuuri. Laboratoriotutkimuksista tai kuvantamisista ei avohoidossa ole tässä juuri hyötyä. Päivitetyt ja ajantasaiset hoitosuositukset ovat tällöin avainasemassa hoidon ohjauksessa.

Paineita suositusten laatijoilla ja päivittäjillä

Kansallisia, tutkimusnäyttöön perustuvia Käypä hoito -suosituksia on laadittu jo kahden vuosikymmenen ajan. Suosituksia laaditaan terveydenhuollon ammattilaisista koostuvin vapaaehtoisvoimin, ja niistä on tullut tärkeä potilaita hoitavan työkalu. Yksi ajantasaisten suositusten laatimisen haasteista kuitenkin on, että tutkimustieto lisääntyy jatkuvasti mutta suosituksia päivitetään vuosien välein.

On painetta reagoida entistä enemmän lisääntyvään mikrobien resistenssiin sekä uusiin todettuihin ja epäiltyihin antibioottien tuomiin yleisen terveyden uhkiin. Mikrobien antibioottiherkyys on luokiteltu "luonnonvaraksi", johon tulevilla sukupolvilla on yhtäläinen nautintaoikeus nykyisten kanssa (ns. Locken provisio vuodelta 1672) (21). Useassa antibioottien käyttöaiheessa ollaankin parhaillaan tutkimuksin hakemassa lyhintä tehokasta hoitoaikaa tai hoidon aloituksissa entistä suurempaa pidättyvyyttä.

Tulevaisuuden resistenssiuhka on jo huomioitu useassa hoitosuosituksessa. Joihinkin infektioihin suositetaan kuitenkin yhä viikkojen hoitokuureja, mutta niitä puoltava tutkimusnäyttö on rajallista (taulukko 1). Joidenkin indikaatioiden, kuten keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheiden ehkäisyn (22) ja diabeetikkojen jalkainfektioiden (23), yhteydessä uusi tutkimustieto ja siihen perustuvat kansainväliset suositukset tukevat jo entistä pidättyvämpää antibioottien käyttöä tai lyhyempiä hoitoja.

Lopuksi

Antibiootit ovat kuuluneet ja kuuluvat yhä eniten terveyttä tuoneisiin ja ihmishenkiä säästäneisiin lääkkeisiin (24). Kansainväliset hoitosuositukset ovat parhaillaan päivittymässä, ja yleistrendinä on pitkien antibioottihoitojen lyhentyminen.

Siihen asti että kansalliset hoitosuosituksemme pitkien antibioottihoitojen suhteen päivittyvät, on yksittäisen suomalaisen lääkärin kuitenkin edelleen hyvä noudattaa kansallisia hoitosuosituksiamme tai tarvittaessa neuvotella kuurin sopivasta pituudesta infektiolääkärin kanssa. Tärkeintä silti on, ettei antibioottihoitoa lainkaan aloiteta, jos ei ole perusteltua odottaa sen hyödyttävän potilasta (25).