Kännykän suunnitteluohjelma mallintaa nyt kudosta
Disior kehittää lääkärien, insinöörien ja matemaatikkojen yhteistyössä uudenlaista tapaa analysoida ja mallintaa luunmurtumia ja pehmytkudosta.
Teknologia toimii kolmiulotteisilla kuvantamistavoilla, sekä tietokonetomografia- että magneettiresonanssikuvilla.
Analyysiohjelmisto muuttaa kuvat matemaattiseksi malliksi, joka antaa tarkat mitat ja muodot esimerkiksi leukaluun tai ranteen murtuman hoitoa varten. Algoritmia on kokeiltu myös pehmytkudoksen mallintamisessa. Ohjelmalla on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi aivokammion tilavuuden määrittämisessä.
Disior perustettiin syksyllä 2016, kun entiset Nokian työntekijät halusivat löytää uutta käyttöä heidän Nokialla kehittämälleen puhelimen suunnittelun ohjelmistolle. Yhtiö kertoi uudesta 600 000 euron rahoituksesta maaliskuussa.