Ajan­kohtai­sta

Kuulomuistia löytyi myös aivokuoren alapuolelta

Suomalais-saksalaisen tutkimusryhmän löydös laajentaa merkittävällä tavalla näkemyksiä muisti- ja havaintotoimintojen organisoitumisesta ihmisaivoissa.

Musiikki- ja puheäänistä muodostetuissa äänijatkumossa esitettyjä pieniä äänen korkeuden ja keston muutoksia käsitellään aivokuoren kuuloalueiden ja otsalohkojen lisäksi myös jo näitä alemmissa aivorakenteissa, talamuksessa.

Tämä käy ensimmäistä kertaa ilmi suomalais-saksalaisen tutkimusryhmän tutkimuksesta, joka julkaistiin Journal of Neuroscience –lehdessä (2006;26:8647). Tutkimuksen raportoimaa talamusaktivaatiota puheen aikana ei ole aiemmin todettu.

Ihmisen kognitiivisten kykyjen, esimerkiksi kuulomuistin, aivoperustan tutkimus on pitkälti keskittynyt aivokuorella tapahtuvien hermostollisten tapahtumien selvittämiseen.

Löydös laajentaa merkittävällä tavalla näkemyksiä muisti- ja havaintotoimintojen organisoitumisesta terveissä ihmisaivoissa. Aivokuoren alemmilla alueilla tapahtuu aiemmin luultua monimutkaisempaa, erityisesti kuulijoille tuttujen äänten kategorisointia.

Tutkimusryhmään kuuluva yliopistonlehtori Mari Tervaniemi teki tutkimusta EU-rahoitteisena vierailevana tutkijana saksalaisten yhteistyötahojen kanssa.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030