Lääkärin sidonnaisuuksien ilmoittaminen tulossa Suomeenkin
Lääkärien velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuutensa kansainvälisissä kongresseissa on yleistymässä voimakkaasti. Kotimaisissa koulutustilaisuuksissa käytäntö on vielä harvinainen. Toisaalta lääkäriltä kysytään kaupallisia sidonnaisuuksia, kun hän kirjoittaa artikkelin Suomen Lääkärilehteen, Lääketieteelliseen aikakauskirja Duodecimiin tai osallistuu Duodecimin Käypä hoito -suositukseen liittyvään ryhmään.
- Olen ehdottanut tätä käytäntöä normaaliksi rutiiniksi koulutustilaisuuksissa, sanoo keuhkosairauksien erikoislääkäri
Anne Pietinalho
.Sekä Filha ry:ssä ylilääkärinä että Tammisaaren terveyskeskuksessa johtavana lääkärinä työskentelevä Pietinalho ei ole toistaiseksi osunut yhteenkään kotimaiseen täydennyskoulutustilaisuuteen, jossa sidonnaisuudet olisi ilmoitettu. Suomen Yleislääkärit ovat kuitenkin jo testanneet käytäntöä Lääkärien ammatillisen kehittämisen arviointineuvoston suositusten mukaisesti, ja Keuhkolääkärien vuosikokous kokeilee samaa maaliskuussa.
- Lääkärit ja kaupalliset toimijat tarvitsevat toinen toisiaan eli lääkärit laitteita ja lääkkeitä ja teollisuus asiantuntijoita. Kuitenkin vasta sidonnaisuuksien ilmoittaminen tekee suhteen avoimeksi, Pietinalho painottaa.
Koulutus erotettava markkinoinnista
Anne Pietinalho toivoisi muutosta erityisesti täydennyskoulutuksiin liittyviin käytäntöihin. Tällä hetkellä kaupallinen taho voi toimia tilaisuuden ideoijana, luennoitsijoiden ja aiheiden valitsijana sekä ulkoisten puitteiden järjestäjänä. Kuulijat uskovat tulleensa koulutustilaisuuteen, vaikka kyse onkin markkinoinnista.
- Toivon luonnollisesti kaupallisten tahojen tukevan edelleen täydennyskoulutusta, sillä kunnallisen työnantajan koulutusmäärärahat ovat edelleen usein hyvin vaatimattomat. Marssijärjestyksen tulisi kuitenkin olla sellainen, että julkinen taho toimii tilaisuuden ideoijana, järjestelyistä ja sisällöstä vastaavana ja kokoonkutsujana. Kaupallinen taho on mukana ja kertoo omalla suullaan viestinsä tilaisuuden yhteydessä.
Kun lääkäri toimii esimerkiksi kaupallisen tahon teettämässä tutkimuksessa tai osallistuu vastaavan tahon maksamana alan kongressiin, syntyy siitä sidonnaisuus, joka Pietinalhon mielestä on ilmoitettava. Mitä useampi luennoitsija ilmoittaa taustansa, sitä tavallisemmaksi asia muuttuu. Aikanaan ilmoituksen tekemättä jättäminen on poikkeavaa.
- Sidonnaisuuksien ilmoittaminen tuo uskottavuutta lääkäriprofessiolle, sillä suhdettamme kaupallisiin yrityksiin on pidetty aivan erityisen tuomittavana. Avoimuus voi hieman hälventää tätä käsitystä, Pietinalho uskoo.
Sidonnaisuuksien ilmoittamista käsitellään myös pääkirjoituksessa sivulla 849.