Lapinlahden sairaalaan ehkä asumispalveluja
Helsingissä selvitetään mahdollisuuksia ottaa Lapinlahden sairaala esimerkiksi palveluasumiskäyttöön. Sosiaaliviraston vetämä työryhmä on saanut tehtäväkseen tutkia, onko sosiaalivirastolla ja terveyskeskuksella sellaista toimintaa, joka voitaisiin siirtää Lapinlahteen nykyisistä tiloistaan.
Kyseeseen tulisivat lähinnä palveluasuminen ja päivätoiminta.
- Tavoitteena on löytää toimintoja, jotka profiililtaan sopivat Lapinlahteen ja joilla on vahvoja liittymäkohtia mielenterveyden hoitoon ja psykiatrisiin palveluihin, sanoo työryhmän puheenjohtaja, johtava erityisasiantuntija Jarmo Räihä.
Työryhmä jättää alustavan selvityksen kustannuslaskelmineen tammikuun loppuun mennessä kaupunginjohtaja Jussi Pajusen vetämälle sosiaali- ja terveystoimen ryhmälle. Asiasta päättää kaupunginhallitus.
Lapinlahden sairaalassa toimii yhä Hyksin psykiatrian toimialan syömishäiriöyksikkö, joka Helsingin puolesta voisi jäädäkin sairaalaan. Räihän mukaan Hus kuitenkin etsii yksikölle korvaavia tiloja.