Ajan--kohtai--sta

Leena Palotielle Carter-mitali

Palotie: On kunnia saada tunnustusta instituutiolta, joka lähentää geenitutkimusta ja potilastyötä.

Professori Leena Palotie on palkittu Carter-mitalilla poikkeuksellisen ansiokkaasta kliinistä genetiikkaa edistävästä tutkimustyöstä.

Palkinnon myöntää vuosittain geneetikko Cedric Carterin perustama Clinical Genetics Society.

Perusteluissa professori Palotien todetaan hyödyntäneen menestyksekkäästi erityisesti suomalaisväestön geeniperimää tautigeenien tunnistamisessa.

Palkinnon myöntänyt instituutio kiittää sitä, että Palotie ei ole tyytynyt ainoastaan tunnistamaan sairauksiin liittyviä geenejä, vaan on tutkimusryhmänsä kanssa jatkanut niiden molekyylitason mekanismien tutkimista, jokta johtavat sairauksien puhkeamiseen.

Intohimolla menestykseen

Palotie itse on otettu saamastaan tunnustuksesta.

– Olen intohimoisen kiinnostunut tunnistamaan geenitiedon kliinisiä merkityksiä, ja on upeaa saada tällainen tunnustus instituutiolta, jonka päämäärä on lähentää geenitutkimusta potilastyhön.

Palotie on vakuuttunut, että nyt tehtävä työ johtaa hoitomenetelmien kehittämiseen.

– Olemme jo nyt saaneet nähdä, että geenitutkimuksen tulokset ovat luoneet perustan uusille diagnostisille testeille ja kantajien seulonnoille, Palotie iloitsee.

Mia Flygar

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030