Ajan­kohtai­sta

Maailman lääkäriliitto tuomitsee iskut Syyrian sairaaloihin

Vaikeissakin konflikteissa terveydenhuollon työntekijän tulee voida tuntea, että koskemattomuutta kunnioitetaan, painottaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1

Maailman lääkäriliiton WMA:n julistus vaatii Syyrian konfliktin kaikkia osapuolia noudattamaan kansainvälisiä lakeja ja YK:n päätöslauselmaa, jonka mukaan terveydenhuollon ja humanitaarisen avun työntekijöitä sekä hoitolaitoksia on suojeltava.

Työntekijöihin ja laitoksiin kohdistuneet iskut tulee WMA:n mukaan tutkia viipymättä ja puolueettomasti. Syylliset tulee tuomita kansainvälisten ja Syyrian lakien mukaan.

Suomen Lääkäriliitto oli julkistuksen aloitteentekijä.

 – Haluamme kiinnittää huomiota viimeaikaiseen huolestuttavaan kehitykseen. Vaikeissakin konflikteissa terveydenhuollon työntekijän tulee voida tuntea, että koskemattomuutta kunnioitetaan, painottaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

Lue myös

Syyrian sodassa on vuodesta 2011 lähtien isketty noin 270 terveydenhoidon yksikköön. Terveydenhuollon työntekijöitä on kuollut 760. Iskuissa on kuollut ja haavoittunut runsaasti siviilejä, myös potilaita ja lapsia, mistä WMA on syvästi huolestunut.

WMA:n yleiskokous on parhaillaan käynnissä Taipeissa Taiwanissa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030