Ajan­kohtai­sta

Melu voi hankaloittaa lapsilla kielen oppimista

Keskushermoston kehitys ja taustamelu muuttavat kuulotiedon käsittelyä, selviää väitöstutkimuksesta.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Lasten kuuntelu- ja oppimisympäristöihin kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa on syytä kiinnittää entistäkin tärkeämpää huomiota, käy ilmi filosofian maisteri Elina Niemitalo-Haapolan väitöstutkimuksesta. Melu voi hankaloittaa lapsilla kielen prosessointia ja omaksumista.

Pienten lasten kuulotiedon käsittelyä, sen kehittymistä ja melun vaikutusta kuulotiedon käsittelyyn on tutkittu vähän. Kuulotiedon käsittelyllä tarkoitetaan niitä hermostollisia prosesseja, joita käytämme kuulemamme ääniaineksen havaitsemiseen, tunnistamiseen, erotteluun ja tulkitsemiseen.

Niemitalo-Haapola selvitti melun heikentävän lapsilla äänien käsittelyä ja kuuloerottelua. Sen aiheuttamat muutokset kuulotiedon käsittelyyn ovat riski lasten kielelliselle kehitykselle, koska yksi perusedellytys kehitykselle on tarkka ja oikea-aikainen kuulotiedon käsittely. Lapsen pitää pystyä tunnistamaan äänivirrasta esimerkiksi eroja puheen ja sanojen voimakkuudessa, korkeudessa ja nopeudessa. Taustamelun aiheuttamat muutokset kuulotiedon käsittelyyn olivat samankaltaisia kahden ja neljän vuoden ikäisillä lapsilla.

Lue myös

Lasten kuuloherätevasteita tutkittiin rekisteröimällä aivosähkökäyrää ja esittämällä samalla tavu- ja ääniärsykkeitä. Tutkimus tehtiin kaksiosaisena. Kuuloherätevasteita tutkittiin ensin kaksivuotiailla lapsilla. Tutkimus uusittiin lasten ollessa neljävuotiaita.

FM Elina Niemitalo-Haapolan logopedian alaan kuuluva väitöskirja "Development- and noise-induced changes in central auditory processing at the ages 2 and 4 years" tarkastetaan Oulun yliopistossa ensi viikon perjantaina.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030