Perhelääkärikoulutuksesta lisää mielekkyyttä työhön
Mikä keinoksi, kun lääkäri tuntee olevansa potilaan kanssa aivan eri aaltopituudella? Miten voi auttaa terveyspalvelujen suurkuluttajaa niin, että apu kantaa vielä ensi viikollakin? Joukko perusterveydenhuollon lääkäreitä etsi vastauksia kaksivuotisessa perhelääkärikoulutuksessa, missä kurssille tuotiin omia potilasperheitä ja piirrettiin niin omia kuin potilaidenkin sukupuita.
Perhelääkärikoulutuksen teemat ovat jokaisen terveyskeskuslääkärin arkipäivää: somatisoivat potilaat, lasten ja nuorten ongelmat, päihdeongelmat, krooninen sairaus, vanheneva ihminen... Päämääränä on antaa lääkärille valmiuksia ottaa esiin vaikeita asioita, joiden käsittelemiseen peruskoulutus ei juurikaan antanut eväitä. Keinoina ovat potilas- ja perhekeskeinen työskentelytapa ja vuorovaikutustaidot.
Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen koulutuksen on juuri suorittanut 17 väestövastuu- ja työterveyslääkäriä.
Diagnoosi koko elämäntilanteesta
- Halusin erityisesti tietää, minkälaista apua voi tarjota terveyspalvelujen suurkuluttajalle. Perinteinen biolääketieteellinen lähestymistapa ei tunnu oikein auttavan, vaan seuraavalla viikolla on uusi oire, johon tarvittaisiin taas uusi lääke, sanoo mikkeliläinen terveyskeskuslääkäri Eeva-Leena Korpijärvi.
Perhelääkärikoulutuksessa on käyty läpi toisenlaisia keinoja.
- Perinteisen diagnoosin sijasta voidaan tehdä eräänlainen "elämäntilannediagnoosi", ja jotta se voitaisiin tehdä, on usein paikallaan kutsua vastaanotolle potilaan perheenjäseniä, Eeva-Leena Korpijärvi kuvaa.
Hän kertoo olleensa aikaisemmin ehkä hiukan vaivautunutkin, jos vastaanotolla oli useita ihmisiä yhtä aikaa. Koulutus muutti työskentelytapaa myös käytännössä:
- Nykyään minä tosiaan kutsun perheitä vastaanotolle, ja tunnen saavani siitä paljon apua. Asioista saa monipuolisemman näkemyksen, kun niitä käsitellään yhdessä, ja on helpompi päästä jyvälle, mistä voisi olla kysymys.
Myös ideoita tilanteen ratkaisemiseksi saattaa syntyä enemmän:
- Puoliso voi esimerkiksi keksiä, miten diabetespotilas voi muuttaa elämäntapojaan, koska tietää, minkälainen on tämän arki.
Perheenjäsenet saattavat hämmästellä kutsua vastaanotolle, mutta tulevat yleensä mielellään.
Vaikkei perhe olisikaan vastaanotolla, sen läsnäolo tuntuu joka tapauksessa:
- Hyvin tavallinen on tilanne, jossa vaimo on varannut miehelleen ajan lääkärille, ja mies kertoo tulleensa, koska vaimo käski, Eeva-Leena Korpijärvi huomauttaa.
Sukupuu kertoo sekä potilaasta että lääkäristä
Tiirismaan terveyskeskuksessa Hollolassa työskentelevää apulaisylilääkäri Risto Raiviota perhelääkärikoulutus oli kiinnostanut jo pitkään. Raiviolla on entuudestaan kokemusta myös vuorovaikutuskoulutuksesta, jossa hän on ollut kouluttajanakin. Perhelääkärikoulutuksesta Raivio hakikin lisätietoa sekä koulutukseen että omaan arkityöhönsä.
- Arkityössä kaipasin tietoa esimerkiksi sellaisten potilaiden kohtaamiseen, joiden kanssa tuntee olevansa ihan eri aaltopituudella tai joilla on vaikeita elämäntilanteeseen liittyviä ongelmia. Kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaisempaa otetta omaan yleislääkärin työhön, hän miettii.
Perhelääkärikoulutuksessa käyttöön otetaan aivan uudenlaisia työvälineitä, kuten sukupuu.
Raivio kertoo piirtävänsä potilaan kanssa tämän sukupuun esimerkiksi silloin, kun on ymmällään monista eri syistä johtuvista käynneistä.
- En tiedä, auttaako se potilasta, mutta se auttaa minua ymmärtämään sen potilaan sairauskäsitystä tai käsitystä itsestään. Sukupuusta voi myös löytää selityksiä potilaan elämäntilanteeseen ja sellaisia myönteisiä asioita, joista voi olla hänelle apua. Se tuo toisenlaisen ulottuvuuden sairauskeskeiseen ajattelutapaan.
Potilaat ovat hänen mukaansa suhtautuneet sukupuihin yllättävän myönteisesti ja innostuneesti.
Myös perhelääkärikoulutuksessa olevat lääkärit piirtävät omat sukupuunsa, jotka käydään läpi pienryhmissä.
- Oma tausta, perhe ja elämänkokemukset vaikuttavat myös siihen, minkälaisia lääkäreitä olemme ja miten kukin tekee tätä työtä. Koulutuksessa pohditaan esimerkiksi sitä, mitä vahvuuksia oma tausta voi antaa ja mitkä potilaat voivat olla sen vuoksi vaikeita, Eeva-Leena Korpijärvi kertoo.
Toisen lääkärin työskentelyä näkee harvoin
Koulutuksessa käytetään myös työtapaa, jossa kukin koulutettava lääkäri pyytää oman todellisen potilasperheensä Tampereelle omalle vastaanotolleen, jota muu ryhmä seuraa ja kommentoi.
Eeva-Leena Korpijärvi ei tiennyt tätä koulutukseen mennessään ja kertoo miettineensä, miten ihmeessä saa jonkun perheen suostumaan matkaan Mikkelistä Tampereelle. Sekä Korpijärvi että Raivio kertovat perheiden kuitenkin suostuneen järjestelyyn yllättävän helposti. Korpijärven mikkeliläisiä potilaita kävi Tampereella kaksi perhettä, Raivion potilaita Lammilta ja Hollolasta yhteensä kolme perhettä.
Raivion mukaan tällainen työskentelytapa auttaa lääkäriä löytämään aivan uusia näkökulmia omaan työhön. Perhe puolestaan kuulee asiassaan monen lääkärin ajatukset ja voi poimia niistä ne, jotka heistä tuntuvat tärkeiltä.
Eeva-Leena Korpijärvi piti työtapaa niin hyvänä, että kokeilisi sitä mielellään esimerkiksi oman työpaikkansa lääkärien kesken.
- Yleislääkäreillähän on tavallisesti hyvin vähän mahdollisuuksia seurata toisen lääkärin työskentelyä vastaanotolla, hän sanoo.
Kumpaakaan ei toisten lääkärien läsnäolo jännittänyt, sillä vastaanotolla mukana ollut pienryhmä oli koulutuksen aikana jo ehtinyt tottua toisiinsa ja henki oli erittäin hyvä.
Eeva-Leena Korpijärven mielestä antoisinta koko koulutuksessa olikin mahdollisuus keskustella omasta työstä kollegojen kanssa:
- Se auttaa työssä jaksamisessa.Perhelääkärikoulutus on myös lisännyt selvästi kummankin yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa.
- Työtapani on muuttunut. Tapaan perheitä yhdessä terveydenhoitajan kanssa ja teen yhä enemmän yhteistyötä esimerkiksi opettajien kanssa kouluterveydenhuollossa, Eeva-Leena Korpijärvi kertoo.
Ratkaisun avaimet potilaalla?
Risto Raivio sanoo tekevänsä töitä koulutuksen jälkeen rentoutuneemmin kuin ennen:
- Lääkärit puurtavat usein työssään ja yrittävät kovasti parantaa kaikki potilaat. Nyt ajattelen ehkä ennemminkin niin, että minun tehtäväni on antaa potilaan käyttöön koko lääketieteellinen ammattitaitoni, mutta ratkaisut voivat olla potilaalla itsellään.
Jokaiselle potilaalle etsitään tietysti edelleenkin diagnoosia, mutta jos sitä ei löydy, siirretään huomio ongelmista keinoihin päästä eteenpäin.
- Kaikkien potilaiden kanssa ei voi työskennellä samalla tavalla. Jos yksi tapa ei toimi, voi kokeilla toista. Tämä koulutus antaa sitä jotain muuta, mitä yleislääkäreillä ei perinteisesti ole ollut käytössä, Raivio sanoo.
