Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen: Julkisrahoitteisesta palvelujärjestelmästä on pidettävä huolta

- Sosiaalidemokraatit eivät lämpene terveydenhuollon vakuutuspohjaisille järjestelmille. Meidän mielestämme paras tulosta saadaan huolehtimalla julkisrahoitteisen terveydenhuollon resursseista hyvin. Samalla pidetään huolta myös siitä, että hallinto ja muut rakenteet ovat virtaviivaisia ja sujuvia. Resursseista tulee mahdollisimman suuri määrä mennä ihmisten hoitoon. Kansalaisten tulee saada veromarkoilleen terveydenhuollossakin vastinetta. Pohjoismainen julkisrahoitteinen malli, jota täydentää sairausvakuutusjärjestelmä, tuottaa minusta parhaan kokonaistuloksen ja turvaa myös kohtuullisen määrän joustavuutta palvelujen saantiin. Samalla se jättää tilaa kansalaisten valinnanvapaudelle.

Näin suoraviivaisesti linjaa uusi sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen kantaansa terveydenhuollon rahoituksen ongelmiin. Lisäpontta kannanotolle antaa se, että ministeripostin myötä Haatainen kertoo tulleensa nimitetyksi SDP:n sosiaali- ja terveyspoliittisen työryhmän vetäjäksi. Sairausvakuutusjärjestelmän kimppuun ministerillä ei kuitenkaan ole aikeita käydä:

- Sairasvakuutuksen osalta ministeriöllä ei ole alasajo- tai romuttamissuunnitelmia. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sairasvakuutusjärjestelmä on julkista palvelujärjestelmämme täydentävä osa ja sellaisenaan se on suomalaiseen järjestelmään istunut. Jos purkaisimme sairasvakuutusjärjestelmän, olisimme varmasti monilla alueilla pulassa, koska yksityiseltä puolelta saatavat palvelut vähenisivät tällöin olennaisesti.

Vaara kahden kerroksen palvelujärjestelmästä vältettävissä

Ministeri myöntää, että terveydenhuoltomme on toiminut vuodesta toiseen lähes kohtuuttoman niukoilla resursseilla. Toisaalta myös keskitason tuloilla elävien vauraus on lisääntynyt. Se lisää painetta siihen, että varakkaammat entistä laajemmin ostavat palvelunsa sieltä, mistä sitä on saatavilla. Haatainen ei oikein tunnu uskovan siihen, että parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua julkinen terveydenhuolto hoitaa nykymenolla vain alemman tuloluokan potilaita varakkaampien hakiessa palvelunsa yksityissektorilta:

- Ainakin tällä hetkellä kansalaiset kautta linjan luottavat julkiseen terveydenhuoltoomme. Riippumatta koulutustasosta tai varallisuudesta he pyrkivät hyvin määrätietoisesti oman alueensa erikoissairaanhoidon palvelujen piiriin. Hoitojonojen purkamisessa esimerkiksi HUS:n alueella huomattavan suuri osa pääkaupunkiseudun ihmisistä on jäänyt jonottamaan pääsyä oman alueensa HUS:n laitoksiin. Jos oltaisiin perin juurin tyytymättömiä julkisiin palveluihin, jaloilla äänestämistä varmasti tapahtuisi paljon nykyistä enemmän.

Haataisen usko tilanteen pysymiseen tällaisena ei järky:

- Se varmasti pysyy tällaisena, jos järjestelmästä pidetään hyvää huolta. Se tarkoittaa sitä, että potilaat saavat hoitoa kohtuullisessa ajassa ja palvelujen laatu on sellaista, että se tyydyttää niiden käyttäjiä. Vastoin usein esitettyjä väitteitä julkisten laitosten palveluiden töykeydestä kansalaiset näyttävät kuitenkin olevan sitä mieltä, että julkisissa laitoksissa palveluhenki on ystävällinen. Tästäkin syystä täytyy pitää huolta siitä, että henkilökunta jaksaa, kokee työnsä mielekkääksi ja voi vaikuttaa oman työnsä järjestelyihin.

Haataisen mielestä organisaatio ei voi toimia hallintojohtajien määräyksillä ja päätöksillä, henkilökunnan on voitava kokea se, että he voivat vaikuttaa työskentelyynsä. Hän ei ainakaan tältä istumalta usko siihen, että "kahden kerroksen"järjestelmän syntyminen suomalaisessa terveydenhuollossa olisi suuri uhka. Jos resurssit vedetään ääritiukalle, silloin tällainenkin uhka on olemassa.

Tyytyväisyyttä terveydenhuollon tulevaisuushankkeeseen

Terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamisprojekti on ollut tämän hallituksen aikana toteuttamisvaiheessa. Hoitotakuun mahdollisuuksia epäiltiin alkuvaiheessa. Esitettiin myös näkemyksiä, että erikoissairaanhoito valtaa alaa ja ennalta ehkäisevä työ menettää terveydenhuollossamme merkitystä. Haatainen liputtaa hoitotakuun puolesta:

- Minun mielestäni hoitotakuuajattelu antaa terveydenhuollolle selvän ohjeistuksen. Kansalaisilla on selkeä tieto siitä, mihin pyritään, miten toimitaan, se antaa meille keinot seurata, mitä oikein tapahtuu. Resurssien allokoinnilla ja palvelukäytäntöjen kehittämisellä täytyy varmistaa se, että myös ennalta ehkäisevä ote säilyy.

Kiitosta ministeriltä saa myös hankkeen myötä lisääntyneet terveydenhuollon resurssit:

- Rahoitusta tuli lisää. Kunnille tuli myös selviä kriteereitä siitä, mihin hoidossa tulee päästä. Täysin tyytyväinen en ole siihen vauhtiin, millä tätä asiaa on voitu vielä eteenpäin, erityisesti suurissa kaupungeissa on ongelmia. Pullonkaulojen syynä on usein se, että meillä ei ole riittävästi henkilöstöä koulutettuna tekemään näitä tehtäviä. Ongelma palautuu siis koulutuskysymykseksi. Jos tämä ei onnistu, emme pysty tarjoamaan palveluja koko maassa huolimatta siitä, vaikka rahaakin olisi riittävästi.

Repsahtaako hoitotakuuasian hoitaminen vuoden 2006 budjettien tekemiseen?

- Olen itsekin ollut huolestunut niistä kommenteista, joiden mukaan nyt siivotaan "jonokyttyrä" ja sen jälkeen ei enää tarvitsisi tehdä mitään. Jos kunnissa suhtaudutaan viisaasti asiaan, niin jonojen siivoamisen ohella pitäisi olla malttia satsata niihin perusterveydenhuollossa tehtäviin toimiin, joilla erikoissairaanhoidon tarvetta vähennetään.

Ministeri Haatainen ei pidä hoidon saamisen enimmäisaikoja kysymyksenä, josta hevin mentäisiin oikeuteen. Joku oikeuksistaan tietoinen kansalainen voi varmasti tuntea kiusausta kokeilla tätäkin:

- Hoitotakuulait olivat selkeä poliittinen päätös, jolla hoidon saamiselle on asetettu tavoitteet. Se on kuitenkin nähtävä suhteessa vallitsevaan tilanteeseen.

Terveydenhuollon turvaaminen jatkuu palvelurakennehankkeessa

Ministeri Haatainen pitää kuntien palvelurakennehanketta jatkeena suomalaisen terveyspalvelujärjestelmän pelastamisessa:

- Palvelurakennehankkeessa ydinkysymys on katsella asiaa 10-15 vuoden aikajänteellä eteenpäin ja ratkaista, millä väestöpohjalla silloin palveluja tuotamme, miten ne rahoitamme ja mikä rooli kunnilla on palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa. Väestörakenteemme muuttuu tietyllä tavalla ja ihmiset ovat muuttaneet asutuskeskuksiin. Osa kunnistamme on erittäin pieniä ja heikosti resurssoituja, joilla on suuria vaikeuksia selvitä yksinään mm. erikoissairaanhoidon suurista kuluista.

Ehtiikö tämä hallitus tekemään tässä asiassa enää mitään, etenkin tilanteessa, jossa päähallituspuolueilla on asiassa selviä näkemyseroja ja ilmeisesti myös omia intohimoja?

- Ihan aiheellinen kysymys, koska istuvalla hallituksella on aikaa vain vuosi 2006 tehdä näitä muutoksia. Nyt on meneillään kenttäkierros ja palautteiden hankkiminen, mikä tarkoittaa sitä, että ensi kevään aikana ratkaisuja on ruvettava löytymään. Valmisteluun on nyt otettu ns. parlamentaarinen ote eli kaikki eduskuntapuolueet ovat siinä mukana. Uudistusten aikaansaaminen koskee myös seuraavaa hallitusta, olipa siinä mukana mitä puolueita hyvänsä. Sellaiseen ei pidä ryhtyä, että lopputuloksena olisi jonkinlainen vesitetty rakennelma, joka toisi lisää hallinnollisia rakenteita terveydenhuoltoon. Sellainen ei olisi poliittisesti kovin viisasta.

Valtiota moititaan siitä, että se ohjailee pääsääntöisesti ns. informaatio-ohjauksella, joka käytännössä ei ole paljoa mitään. Onko mahdollista, että valtio tulevaisuudessa voisi toimia jopa joidenkin erityisen kalliitten hoitojen tuottajana. Hakeeko valtio nykyistä aktiivisempaa roolia terveydenhuoltoon ohjaamisessa ?

- Itse luotan henkilökohtaisesti kunnallisen päätöksenteon mahdollisuuksiin tässäkin asiassa, mutta kuntien koko pitää olla sellainen, että siellä pystytään hoitamaan näitä asioita. Erikoissairaanhoidossa varmasti juuri erityisten kalliitten hoitojen kohdalla joudutaan keskustelemaan siitä, tulisiko valtiovallan ottaa näissä asioissa nykyistä tiiviimpää roolia.

Uutta työnjakoa ja uusia malleja asutustaajamien perusterveydenhuoltoon?

Perusterveydenhuoltomme ja ehkäisevän työn tilasta terveydenhuollossamme kannetaan huolta. On esitetty väitteitä, että kun nykyinen perusterveydenhuolto luotiin 1970-luvun alussa säätämällä kansanterveyslaki, se toimi aikoinaan hyvin erityisesti maaseudulla. On kyseenlaista, pystyykö se enää toimimaan ja kehittymään taajamissa, aika on ajanut ohi tämän järjestelmän parhaitten puolien:

- Jaan kyllä itsekin tämän huolen siitä, että ajat muuttuvat jatkuvasti ja tämänhetkinen tilanne suurissa kaupungeissa ja taajamissa on erilainen kuin mitä se 1970-luvun alussa oli. Silloin yhteiskunta näytti varmasti toiselta, mistä seuraa se, että asutustaajamissa on kehitettävä myös uusia konsteja.

Ministeri Haataisella ei kuitenkaan ole valmista mallia takataskussaan siitä, mitä nämä uudet konstit olisivat. Hän haluaa kuitenkin löytää ja herätellä uudestaan henkiin vanhoistakin systeemeistä ne osat, jotka toimivat edelleen taajamissakin:

- Yksi esimerkki voisi olla vanhat terveyssisaret, nykyiset terveydenhoitajat, jotka kiersivät kodeissa ja kouluilla ja tekivät täällä hyvää työtä.

Haatainen rakentaa tästä sillan parhaillaan käytävään keskusteluun terveydenhuollon ammattiryhmien työnjaosta:

- Työnjakoja ja työtehtäviä tulisi tarkastella ennakkoluulottomasti, eli sitä, mitä tekee lääkäri ja mitä hoitaja. Lääkäreiden huippuosaaminen tulisi käyttää täysimittaisesti vaativammassa potilastyössä, toisaalta sairaanhoitajien koulutus on meillä siinä määrin laadukasta, että heidän tehtävänsä ja toimintarepertuaarinsa voisi laajentua alueille, joita he pystyvät kiistattomasti hyvin tekemään. Terveydenhoitajien potentiaalia pitäisi pystyä käyttämään nykyistä olennaisesti enemmän suurten kansantautiemme synnyn ehkäisyssä.

Valtio, kunnat vai markkinat terveydenhuollon ohjaimissa?

Maamme terveydenhuollon ongelmien syinä on usein pidetty sitä, että valtakunnallinen ohjaus on hävinnyt vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen jälkeen. Apuun on huudettu valtiota, jonka edustajat taas viittaavat usein Stakesin tuottamaan informaatio-ohjaukseen. Ministeri Haatainen liputtaa hankerahoitukseen pohjaavan linjan puolesta:

- Valtio on käyttänyt nyt hankerahoitusta, jos on nähty tiettyjen ongelmien olemassa olo ja on haluttu ohjata asioita tiettyyn suuntaan. Hankerahoitus on hyvä keino jonkin asian käynnistämisessä ja järjestelmään sisäänajossa. Perustavoite hankerahoituksessa tulisi olla se, että sen avulla saadaan käynnistettyä jotakin perustoimintaa, joka jatkossa kehittyy organisaation omaksi toiminnaksi.

Helsinkiläisenä kunnallispoliitikkona Haatainen ei luovu kuntien ohjausvallasta, vaikka sanailussa on vähän "toisaalta-toisaalta" makua:

- Peruslogiikka on tietenkin se, että kunta maksajana säätelee raameja. Toisaalta erikoissairaanhoidolle on annettu lakisääteisiä velvollisuuksia, jotka sen täytyy hoitaa. Kunnan määräysvalta suhteessa sairaanhoitopiiriin, jonka rahoittajana se toimii, ei ole näin täysin yksiselitteinen. Sairaanhoitopiirin on pidettävä tiettyjä valmiuksia yllä, eikä se onnistu, mikäli siihen ei ohjata riittäviä resursseja. On myös muistettava, että kunnat eivät yksin rahoita erikoissairaanhoitoa, vaan rahoituksesta tulee noin puolet valtiolta. Toisaalta on tietenkin selvää, että sairaanhoitopiirit eivät voi elää täysin villiä elämää, sitä varten kuntien edustajat ovat niiden hallinnossa valvomassa, että kaikki asiat menevät suurin piirtein oikein.

Haataisen mielestä on totta, että myös markkinat ohjaavat esimerkiksi tehtäessä uusia lääkekeksintöjä, jotka tulevat käyttöön kansalaiset saadessa niistä tietoa ja vaatiessa niitä käytettäväksi hoidoissaan:

- Eri asia on sitten se, saavatko kansalaiset aina uusista asioista parasta mahdollista tietoa. Julkinen terveydenhuolto mielestäni mahdollistaa kuitenkin sen, että kun uusia innovaatioita terveydenhuollossa tehdään, niitä voidaan hyödyntää myös kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta parhaalla mahdollisella tavalla..

- Terveydenhuollon markkinat ovat globaalit ja uusia innovaatioita tulee koko ajan. Selvää on, että uusia innovaatioita tulee ottaa käyttöön kuitenkin nähden se, että ne ovat yksi, hyvin usein kustannustehokaskin keino ratkaista terveyden tai sairauden ongelma.