Suomeen perustetaan Aivosäätiö
Alzheimer-säätiö, Lastenpsykiatrian tutkimussäätiö, Neurologiasäätiö ja Rinnekodin tutkimussäätiö ovat päättäneet perustaa Suomen Aivosäätiön, joka yhdistää neurotieteiden alan säätiöiden voimavarat.
Aivosäätiö aloittaa toiminnan vuonna 2008.
Tarkoituksena on luoda paremmat edellytykset aivojen ja mielenterveyden tutkimukselle, hoitojen kehittämiselle, alan koulutukselle sekä kerätyn tiedon välitykselle.
Suomen Aivosäätiön kaavaillaan toimivan yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa, sillä sen tarjoama rahoitus vauhdittaa tutkimusta ja tuloksia voidaan hyödyntää työelämässä. Säätiö tekee yhteistyötä myös potilasjärjestöjen kanssa.
Kuluneella viikolla vietettiin Aivoviikkoa, jota juhlistettiin nyt kolmatta kertaa. Yli 1,6 miljoonaa suomalaista kärsii jonkinasteisesta psykiatrisesta tai neurologisesta aivosairaudesta. Ne ovat myös suurin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy.