Ajan­kohtai­sta

Töitä jatkoajalla

Yhä useampi lääkäri haluaa jatkaa töitä vielä ­
eläkkeellä.

Kuvio 1 http://old.laakarilehti.fi/pics/Finne-Elonen_web.jpg

Yhä useampi lääkäri haluaa jatkaa töitä vielä ­
eläkkeellä. Valtaosa heistä on erikoistuneita miehiä. 
Tällä hetkellä Suomessa työskentelee noin tuhat ­eläkeiässä olevaa lääkäriä.

Noin puolet lääkäreistä jatkaa työntekoa eläkkeellä. Ti­lastojen mukaan he ovat useimmiten erikoistuneita mieslääkäreitä. Valtaosa toimii yksityislääkäreinä, mutta ei eläkeiässä työskenteleminen harvinaista ole julkisellakaan sektorilla.

– Lääkärit ovat osansa tehneet työ­urien pidentämisessä, toteaa Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila.

Lääkäriys on niin iso osa identiteettiä monelle, ettei työstä tee mieli luopua, jos työkyky on tallella, arvelee Halila.

– Ja yhä useampi on vielä hyvässä kunnossa saavuttaessaan virallisen eläkeiän.

Ei tiukkoja ikärajoja

Esimerkiksi Tanskassa yli 75-vuotiaan lääkärin pitää hakea oikeutta jatkaa lääkärintointa. Suomessa tiukkoja rajoja ei Lääkäriliiton mielestä tarvita.

– Työkyky on yksilöllinen asia niin työikäisillä kuin eläkeikään ehtineillä, ja yksilöllisesti sitä pitää myös arvioida.

Lääkäriliitto suosittelee eläkeiässä työskenteleville oman osaamisen kehittymisen dokumentointia Taitoni-palvelun avulla. Myös vuosittaiset työkykyarvioinnit työterveyslääkärin vastaanotolla ovat paikallaan.

– Näillä keinoin omaa työkykyä on helppo seurata.

Halila arvioi, että Suomessakin aletaan lähivuosina EU:n paineista vaatia lääkäreiltä toimiluvan uusimista määräajoin, esimerkiksi viiden vuoden välein. Resertifikaatio koskisi kaikkia lääkäreitä. Eläkkeellä työskentelevän kannalta re­sertifikaatiosta voisi olla hyötyä, kun ammattitaidon ajantasaisuus olisi helppo todistaa.

Lääkärit liukuvat eläkkeelle

Eläkkeellä työskentelevät lääkärit päivystävät harvoin ja tekevät tavallisesti lyhyttä työviikkoa. Moni jatkaa töitä vielä 65-vuo­tiaana, mutta melko harva enää yli 70-vuotiaana.

– Voisi sanoa, että lääkärit liukuvat eläkkeelle, Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä kuvaa.

Hänen mukaansa eläkeiässä työskenteleminen vaikuttaa olevan kasvussa myös julkisella puolella.

Lääkäriliiton tilastojen mukaan töitä tekee tällä hetkellä noin tuhat eläkeikäistä lääkäriä. Heistä valtaosa on osa-aikatyössä, joten heidän työnsä voi arvioida vastaavan usean sadan lääkärin työpanosta.

– Erityisesti paikallisesti ja alakohtaisesti eläkkeellä työskentelevillä lääkäreillä voi olla suuri merkitys palvelujen järjestämisessä, Vänskä sanoo.

Lääkärit paitsi työskentelevät eläkkeellä, myös jäävät eläkkeelle suhteellisen myöhään. Eläkeikä on noussut 2000-luvulla. Kevan tilastojen mukaan kuntatyönantajalta vanhuuseläkkeelle jäävien lääkärien keski-ikä oli 62,6 vuotta vuonna 2003. Vuonna 2014 lääkärit jäivät eläkkeelle keskimäärin 64,8-vuo­tiaina.

Valviralla ei ole huomauttamista

– Meillä ei ole kantaa lääkärien työskentelyyn eläkkeellä eikä siihen, pitäisikö lääkärin oikeuksien olla määräaikaisia, sanoo johtaja Tarja Holi Valvirasta.

Valviran valvontatietojen valossa iäkkäät lääkärit eivät eroa muista.

– Joskus iäkkäät lääkärit määräävät lääkkeitä itselleen tai läheisilleen, vaikka eivät enää ymmärrä, miten lääkkeitä pitäisi määrätä. Tällöin joudumme rajoittamaan lääkkeenmääräämis­­­oi­keutta.

Yleensä näissä tapauksissa lääkäri ei ole enää pitänyt lainkaan vastaanottoa. Holi korostaa, että tällaisia tapauksia on hyvin vähän.

Tampere lisää joustoa, 
KYS arvioi tapauskohtaisesti

– Eläkkeellä työskenteleminen on eläkejuhlien vakiopuheenaihe, mutta harva meillä aikeensa toteuttaa, sanoo Tampereen terveyskeskuksen ylilääkäri Kati Myllymäki.

Myllymäki kertoo, että eläkkeellä työskentely lähtee yleensä lääkärin omasta aloitteesta. Tällä hetkellä eläkeiän ylittäneitä on töissä muutamia.

– Yleensä työskentely jatkuu muutaman vuoden virallisen eläkeiän jälkeen.

Eläkeikäisiin lääkäreihin pätevät samat käytännöt kuin muihinkin.

– Mahdollisuus osa-aikaisuuteen on nykyään rekrytointivaltti. Olemme luopumassa omalääkärijärjestelmästä juuri siksi, että voisimme tarjota joustavampia työaikoja. Mutta tämä pätee kaikkiin lääkäreihin.

KYS:ssä on eläkeikäisiä lääkäreitä ollut töissä vain vähän.

– Mitään erikoissääntöjä ei eläkkeellä työskentelyyn ole. Tilanteet arvioidaan tapauskohtaisesti, toteaa KYS:n kliinisten hoitopalvelujen palvelualuejohtaja Leena Setälä.

Diacorissa neuvotellaan 
muutama vuosi kerrallaan

Diacorissa ammatinharjoittajasopimus raukeaa 68-vuotiaana. Sen jälkeen halukkaille neuvotellaan jatkoa 1–2 vuotta kerrallaan.

– Jos lääkäri pitää huolta osaamisestaan ja pärjää tietojärjestelmien kanssa, ei ole mitään syytä kieltää jatkotyöskentelemistä, sanoo johtajalääkäri Anja Hallberg Diacorista.

Hallberg kertoo, että heiltä on vasta jäänyt eläkkeelle 80-vuotias lääkäri.

– Konkarilääkärit ovat hyvin sitoutuneita töihin. Potilaatkin olivat pahoillaan, kun hän lopetti.

Diacor ei rekrytoi eläkeiän ylittäneitä lääkäreitä, vaan iäkkäät lääkärit ovat pitkäaikaisia diacorilaisia.

Hallberg muistaa tapauksia, joissa lääkäri ei itse tuntunut ymmärtävän työkyvyn heikke­nevän.

– Ei ole helppoa, jos joutuu sanomaan, että nyt olisi aika lopettaa. Mutta emme myöskään halua, että hienon uran tehneen lääkärin työ päättyy siihen, että potilaat alkavat epäillä ammattitaitoa tai hänen luonaan alkaa käydä reseptinhakijoita.

Mehiläisessä seurataan työn laatua

Mehiläisessä virallinen eläköitymisikä on 70.

– Siitä voidaan kuitenkin joustaa, sanoo lääketieteellinen johtaja Jarmo Karpakka.

Kriteereinä työskentelylle on, että lääkäri pitää huolen täydennyskoulutuksestaan, työlle on kysyntää, eikä ole merkittäviä reklamaatioita.

– Työkavereilta ja potilailta tulee palautetta, jos joku ei tunnu pärjäävän töissään.

Karpakan mukaan useimmat niistä, jotka eläkeiässä työskentelevät, ovat erittäin hyviä työssään.

– Potilaatkin arvostavat kokemusta.

Jouston pituus on Mehiläisessä kaksi vuotta. Viimeistään 72-vuotiaana työt pitää lopettaa.

Neossa tehdään yhteistyötä

– On kaavamaista ajatella, että olisi tietty ikä, jolloin lääkärin pitäisi lopettaa työnteko, toteaa Sairaala NEO:n johtava lääkäri Jussi Rantanen.

Neossa on joitakin yli 65-vuotiaita ­lääkäreitä työssä. Yksi lääkäreistä on 70-vuotias.

– Meillä ei ole mitään formaalisia evaluointeja tai testejä työkyvyn arvioimiseen. Teemme päivittäin yhdessä työtä. Siinä huomataan, jos työkyky hiipuu.

Rantasen mukaan lääkärit osaavat varsin hyvin säätää työntekonsa sille tasolle, mihin rahkeet riittävät. Hän ar­vioi, että fyysinen jaksaminen on usein suurin ongelma.

– Mutta leikkaussalissakin voidaan järjestää niin, että nuoremmat kirurgit tekevät fyysisesti raskaimmat vaiheet. Kokemus korvaa voimien hiipumista.

Monen sukupolven lääkäri

– Minusta tuntui, että työ jäisi aivan kesken, jos jäisin pois, muistelee Laura Finne-Elonen tilannetta eläkeiän täyttyessä.

Nyt 72-vuotias Finne-Elonen on tehnyt uransa Sipoon terveyskeskuksessa.

– Erityisesti neuvolatyö on antoisaa. Olen hoitanut perheitä, joista tunnen monta sukupolvea.

Työsopimusta on jatkettu aina puoli vuotta kerrallaan. Finne-Elonen on työskennellyt osa-aikaisena eikä päivystää ole viime vuosina tarvinnut.

Nyt Finne-Elonen on ollut puoli vuotta poissa lääkärintyöstä. Aikomus on kuitenkin palata vielä töihin.

– Kun työsopimus päättyi viime kesänä, lähdin matkoille, ja siksi sopimus jäi uusimatta. Nyt mietin eri vaihtoehtoja jatkaa lääkärintyötä.

Toimettomana Finne-Elonen ei suinkaan ole ollut. Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsen on juuri noussut varsinaiseksi valtuutetuksi. Myös ison taloyhtiön putkiremontti on teettänyt hallituksen puheenjohtajalle työtä.

Oli ihmeen helppo 
jättää työt

Terveyskeskuslääkäri Airi Suikkanen jäi eläkkeelle pari vuotta sitten 63-vuotiaana. Työ oli raskasta ja hänen vastuullaan oleva potilasjoukko haastava ja suuri.

Eläkkeellä Suikkasella on ollut aikaa olla rauhassa kesämökillä ja lapsenlapsien kanssa.

– Pidin työstäni ja työyhteisöstä. Silti työstä oli yllättävän helppo luopua. Lääkäriydestä en koe luopuneeni.

Suikkanen on harkinnut palaamista osa-aikaisiin töihin.

– Tuntuu, että olisi vielä annettavaa. Pitkän uran aikana terveyskeskuksessa oppii paljon sellaista, mitä ei lääkärikoulussa opi. Terveyskeskuslääkärin työ kun on joskus ennemmin taidetta kuin tiedettä.

Suikkanen pohtii, että hiljaisen tiedon jakamiseen on toki muitakin vaihtoehtoja. Hän on esimerkiksi yhä mukana Balint-työnohjaustoiminnassa.

– Entisenkaltaista työtahtia en jaksaisi.

Vinkkejä eläkkeellä työskentelevälle

• Dokumentoi osaamisesi kehittyminen Taitoni-palvelussa.

• Käy vuosittain työterveyslääkärin vastaanotolla.

• Pidä yllä kontakteja muihin lääkäreihin.

• Uskalla luopua töistä, kun on sen aika.

Vinkit antoi Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja 
Hannu Halila.

Hertta Vierula
Kuva: Nina Kaverinen
Kuvassa Laura Finne-Elonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030