Ajan­kohtai­sta

Tuhkarokkotartunta nyt Pirkanmaalla

Pirkanmaalainen on sairastunut tuhkarokkoon Italian-matkan jälkeen.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Pirkanmaalla on paljastunut tuhkarokkotartunta. Italiasta palanneella pirkanmaalaisella oli oireina kuumetta ja ihottumaa. Hän oli saanut tuhkarokkorokotteet lapsuudessaan.

Myös samassa seurueessa matkustaneille on ilmaantunut tulehdusoireita. Heistä otettujen tuhkarokkonäytteiden tulokset valmistuvat huomisen aikana, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Kaikki samassa seurueessa matkustaneet aikuiset olivat rokotettuja tai he olivat sairastaneet tuhkarokon. Rokotetun henkilön tartunnat ovat erittäin harvinaisia ja oireet lievempiä kuin rokottamattomilla. Todennäköisyys, että rokotetun henkilön tuhkarokko tarttuu muihin ihmisiin, on hyvin pieni.

Lue myös

Euroopassa on tällä hetkellä useita maita, joissa esiintyy runsaasti tuhkarokkoa. Italiassa on todettu tänä vuonna tuhansia tuhkarokkotapauksia. Euroopassa matkustavien suomalaisten kannattaakin pitää huoli rokotussuojasta tuhkarokkoa vastaan. Erityisessä sairastumisriskissä ovat rokottamattomat lapset. Tauti tarttuu erittäin herkästi.

Savonlinnassa on aiemmin tänä kesänä todettu yhteensä viisi tuhkarokkotartuntaa.

kuva: Sami Perttilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030