Ajan­kohtai­sta

Valvira pitää yksityistä sektoria ongelmana erikoissairaanhoidon keskittämisessä

Huolena on, että laatu laskee ja komplikaatiot kaatuvat julkisen sektorin vastuulle.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1

Valvira pitää erikoissairaanhoidon keskittämistä suurempiin toimintayksiköihin lähtökohtaisesti perusteltuna. Viraston mukaan ongelmallista kuitenkin on, että muutokset koskisivat vain kunnallisia toimijoita.

Valtioneuvoston luonnos asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta esittää, että yksityisessä terveydenhuollossa voitaisiin edelleen tehdä tiettyjä erityisosaamista vaativia hoitoja ja leikkauksia huomattavasti pienemmissä yksiköissä ja pienemmillä vuosittaisilla volyymeillä kuin julkisella sektorilla.

Valviran lausunnon mukaan tämä voi joissakin yksiköissä johtaa heikompaan laatuun ja useammin ilmaantuviin komplikaatioihin, joiden hoito voi jäädä julkisen terveydenhuollon vastuulle.

– Asiasta on oltu huolestuneita jo nykytilanteessa esimerkiksi yksityissektorilla tehtyjen niin kutsuttujen lihavuusleikkauksien yhteydessä, joihin liittyvät komplikaatiot ovat ainakin joissakin tapauksissa jääneet sairaanhoitopiirin hoidettaviksi, lausunnossa todetaan.

Lue myös

Lausunnon mukaan julkisia ja yksityisiä yksikköjä koskevat erilaiset keskittämisvaatimukset saattavat myös johtaa nyt julkisella sektorilla toimivien erikoislääkärien, kuten kirurgien, siirtymiseen yksityissektorille.

Valvira toteaa lausunnossaan myös, että toimintoja keskitettäessä on tärkeää kehittää potilaiden hoitoketjuja. Näin potilaan hoidon eri vaiheet muodostaisivat saumattoman kokonaisuuden. Tämä edellyttää myös tietojärjestelmien ja tiedonkulun aukotonta toimivuutta.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030