Vitamiinien liikasaannin riski kasvaa
Uusi EU-asetus antaa tuottajalle vapaammat kädet lisätä elintarvikkeisiin vitamiineja ja hivenaineita - siispä liikasaannin riski samalla kasvaa. Luvanvaraisesta ruoka-aineiden täydennystavasta siirryttiin tammikuun lopussa ilmoitusmenettelyyn, jota aletaan soveltaa heinäkuun alusta.
- Täydennettyjen elintarvikkeiden tarjonta todennäköisesti lisääntyy ja on mahdollista, että sellaisia käyttävät saavat tiettyjä ravintoaineita liikaa, ylitarkastaja Annika Nurttila Evirasta huomauttaa.
Nurttilan mukaan liikasaannin vaara koskee erityisesti sellaisia vitamiineja ja kivennäisaineita, joiden turvamarginaali on kapea. Tällaisia ravintoaineita ovat A- ja D-vitamiinit, foolihappo, niasiini ja kaikki kivennäisaineet. Uhkana on mm. raudan liikasaanti.
- Kuluttajan on syytä lukea elintarvikkeiden sekä ravintolisien pakkausmerkinnät huolellisesti ja miettiä, onko kyseinen valmiste todella tarpeen. Vitamiinien ja kivennäisaineiden liikasaannilla arvellaan olevan lukuisia, osin tuntemattomia vaikutuksia ihmiskehoon.
Lääkäreiden on Nurttilan mukaan ensi kesästä eteenpäin syytä muistaa liikasaannin riskit, kun asetusta aletaan soveltaa käytäntöön.
- Tärkeintä on, että lääkäri osaa anamneesia tehdessään kysyä oikeita asioita.
Lue koko uutinen: www.laakarilehti.fi