78777 osumaa

Signaalireittien aktivoituminen suhteessa aivovaltimoaneurysman seinämän heikkenemiseen

Vuotamattomia aneurysmia löydetään sattumalöydöksinä mm. muiden syiden vuoksi tehtyjen aivojen kuvantamisien yhteydessä. Vuotaneiden ja vuotamattomien aneurysmien hoitovaihtoehdot ovat invasiivisia toimenpiteitä, joihin liittyy riskejä. Korkeassa vuotoriskissä olevia aneurysmia ei kuitenkaan osata yksiselitteisesti tunnistaa. Väitöstutkimus pyrki selvittämään eri signalointireittien aktivoitumista ihmisen aivovaltimoaneurysman seinämässä.

Elisa Laaksamo

Diabeteslääkkeitä vertaillaan mittavassa tutkimuksessa

Yhdysvaltojen kansallinen terveyslaitos (NIH) ja maan 37 johtavaa sairaalaa käynnistivät tutkimuksen, jossa vertaillaan eri lääkehoitojen tehokkuutta 5 000:n tyypin 2 diabetesta sairastavan aineistossa. Potilaiden hoitoa seurataan 4-7 vuoden ajan, ja tuloksia julkaistaan vuonna 2022. Metformiinia saavat potilaat satunnaistetaan saamaan lisäksi joko sulfonyyliurea glimepiridiä, inkretiinien metabolian estäjä sitagliptiiniä, inkretiinimimeetti liraglutidia tai glargininsuliinia. Tutkimuksessa seurataan erityisesti verensokerin kontrollointia, diabetekseen liittyviä sairauksia ja potilaiden terveydentilaa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Tehokas statiinihoito lisää diabetesriskiä

Kanadasta julkaistussa väestötutkimuksessa vaikutuksiltaan tehokkaimpiin statiineihin liittyi lisääntynyt diabeteksen kehittymisen riski. Aineistossa oli 1,5 miljoonaa yli 66-vuotiasta tai vanhempaa potilasta, joilla ei ollut diabetesta ja joille statiinihoito aloitettiin vuosina 1997-2010. Verrattuna pravastatiiniin diabeteksen kehittymisen vaara oli lisääntynyt atorvastatiinia (riskisuhde 1,22; 95 %:n LV 1,15-1,29), rosuvastatiinia (1,18; 1,10-1,126) ja simvastatiinia (1,10; 1,04-1,17) käyttäneillä, mutta ei fluvastatiinilla tai lovastatiinilla hoidetuilla. Diabeteksen esiintymisriski oli atorvastatiinia ja rosuvastatiinia käyttäneillä 31-34/1 000 potilasvuotta, simvastatiinia käyttäneillä 26 ja pravastatiinia käyttäneillä 23. Se, käytettiinkö statiinia primaari- vai sekundaaripreventioon, ei vaikuttanut havaintoihin. Statiinit voivat vähentää insuliinin erittymistä beetasoluista tai estää kalsiumvälitteistä insuliinin vapautumista haimasta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Myrkyllinen laihdutusvalmiste verkossa

Ruotsin lääkeviranomainen (Läkemedelsverket) varoittaa yleisöä verkossa myynnissä olevasta Pure Caffeine 200 -laihdutusvalmisteesta, jonka on todettu sisältävän myrkyllistä 2,4-dinitrofenolia (DNP). DNP kiihdyttää elimistön aineenvaihduntaa ja energiantuotantoa. Seurauksena on ruumiinlämmön kohoaminen, ja ylikuumeneminen voi johtaa hengenvaarallisiin komplikaatioihin. Oireita ovat voimakas hikoilu, lihaskivut, sykkeen kiihtyminen, kuume ja hengitysvaikeudet, jotka voivat johtaa munuaisvaurioon, rytmihäiriöihin ja tajunnanmenetykseen. Tuotteita ei pidä käyttää, ja epäilyttävistä tuotteista on syytä ilmoittaa viranomaisille.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat