Vanhuspalvelut tuovat eniten kanteluita Valviraan Vanhustenhuollosta, toimeentulotuesta ja lastensuojelusta kanneltiin useimmin, kertoo Valviran tuore tilasto. Ajankohtaista 29.1.2013 Kommentteja
Lääkekorvausmenot alkoivat taas kasvaa 2011 Lääketilasto kertoo, että lääkkeiden myynti kasvoi jälleen pari prosenttia. Keskimääräinen lääkäri osallistuu tähän kirjoittamalla reilut puolitoista tuhatta reseptiä vuodessa. Ajankohtaista 29.1.2013 Kommentteja
Tuoretta tietoa yksityislääkärin palkkiokehityksestä Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäreillä perityt palkkiot ovat muita erikoisaloja pienemmät ja hajonta on pientä, ilmenee Lääkäriliiton selvityksestä. Ajankohtaista 29.1.2013 Kommentteja
Masentunut yhä harvemmin eläkkeelle Taustalla on kohentunut hoito ja masennusjakson jälkeisen työhön paluun tukeminen. Työntekijöiden ja työnantajien asenteet ovat muuttuneet selvästi positiivisemmiksi. Ajankohtaista 28.1.2013 Kommentteja
Nuorisopsykiatrian potilaat toivovat vaihtoehtoja sitomiselle Nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa olevat nuoret ehdottivat monia parannuksia ja vaihtoehtoja, kun väitöstutkija kysyi sitomisesta. Ajankohtaista 28.1.2013 Kommentteja
Laatupainotteinen elinvuosi mittarina saa kritiikkiä EU-komission rahoittama tutkimushanke kritisoi laatupainotteisen elinvuoden (QALY) käyttöä hoitojen kustannusvaikuttavuuden mittarina. Ajankohtaista 28.1.2013 Kommentteja
HUS-alueella elinsiirtojen ennätys Vuosi 2012 oli HYKS:ssa ennätyksellinen elinsiirtovuosi, jolloin tehtiin 310 elinsiirtoa. Ajankohtaista 28.1.2013 Kommentteja
Aikaa ajattelulle Päivässä ei ole riittävästi aikaa ajatella. Enkä ole ainoa tämän huomion tehnyt nuori kollega. Kolumni 28.1.2013 Kommentteja
Päätöksenteon tukivälineet vähentävät antibioottikuureja Hoitopäätöksen tueksi laaditut välineet näyttävät toimivan yhtä hyvin paperitulosteina kuin tietokoneavusteisina. Ajankohtaista 25.1.2013 Kommentteja
Työkyvyttömyyshakemuksista hylätään joka neljäs Hakemuksia on viime aikoina hylätty tavanomaista enemmän. Osasyy on taloustaantumassa. Ajankohtaista 25.1.2013 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli