"BMI ei yksin määritä terveyttä" Professori Jaakko Tuomilehto sanoo, ettei JAMA:ssa julkaistu tutkimus lihavuuden ja kuolleisuuden yhteydestä tuo varsinaista uutta tietoa. Ajankohtaista 7.1.2013 Kommentteja
Matti Äyräpää-palkinto Taina Pihlajaniemelle Kollageenien tutkimus synnyttää menetelmiä muun muassa monen fibroottisen taudin hoitoon. Ajankohtaista 7.1.2013 Kommentteja
Älä luota alitajuntaasi Jostain syystä meillä jokaisella on mieltymyksemme tietynlaisiin diagnooseihin. Kolumni 7.1.2013 Kommentteja
Lapsuuden olosuhteet vaikuttavat aikuisiän sairastavuuteen ja kuolemanriskiin Sosiaalinen huono-osaisuus lapsuudessa lisää sydäninfarktin ja kokonaiskuolleisuuden riskiä aikuisuudessa. Ajankohtaista 4.1.2013 Kommentteja
Sikainfluenssa levinnee lähiaikoina Suomeen Sikainfluenssa iskee todennäköisesti Suomeen lähiviikkoina, mutta tarkkaa aikataulua on mahdotonta ennustaa, kertoo tutkimusprofessori Ilkka Julkunen THL:stä. Ajankohtaista 4.1.2013 Kommentteja
Lapselle laulaminen kehittää lapsen aivoja Paljon musisoivien perheiden lapsilla useat eri aivovasteet olivat kehittyneempiä kuin niillä lapsilla, joiden perheet harrastivat musiikkia vain musiikkileikkikoulussa. Ajankohtaista 4.1.2013 Kommentteja
Kohonnut verenpaine voi olla kaulavaltimon dissektoituman riskitekijä Migreeni on yleisempää aivoinfarktin saaneilla kaulavaltimon dissektoitumaa sairastavilla potilailla kuin muusta syystä aivoinfarktin saaneilla verrokkihenkilöillä. Ajankohtaista 3.1.2013 Kommentteja
Päivystyksen erikoislääkäreiden koulutus alkoi Turussa Turun yliopistossa käynnistyi Suomen ensimmäisten päivystyksen erikoislääkäreiden koulutus. Kuusivuotisen koulutuksen päättyessä Turusta odotetaan valmistuvan ainakin kymmenen akuuttilääketieteen erikoislääkäriä. Ajankohtaista 3.1.2013 Kommentteja
Tupakoinnin lopettaminen vähentää ahdistuneisuutta Ahdistuneisuus väheni merkittävästi, kun kuusi kuukautta oli kulunut tupakoinnin lopettamisesta. Näin kertoo brittitutkimus. Ajankohtaista 3.1.2013 Kommentteja
Ikkunat auki opiskelijaboksista Uteliaat silmät ja korvat tulee pitää auki sille, mitä ympärillämme tapahtuu. Kolumni 3.1.2013 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli