78792 osumaa

Uutta tietoa syöttösolujen roolista epiteliaalisissa ihosyövissä

Ihon syöttösolujen fysiologinen tehtävä on suojella ihoa infektioilta ja myrkyllisiltä aineilta. Kroonisessa ihotulehduksessa ja epiteliaalisissa ihosyövissä syöttösolujen määrä kuitenkin kasvaa. Syöpää ympäröivässä kudoksessa olevien syöttösolujen uskotaan osallistuvan syövän kehittymiseen erilaisin mekanismein: aiheuttamalla immuunijärjestelmän lamaa, verisuonien uudiskasvua ja solujen jakaantumista sekä hajottamalla solunulkoista tukirankaa tuottamiensa proteolyyttisten entsyymien tryptaasin ja kymaasin avulla.

Nicolae-Costin Diaconu

Lääkkeitä joutuu runsaasti jätteisiin

Ruotsissa tehdyn selvityksen mukaan lääkkeiden käyttäjiltä ja jakelujärjestelmistä joutui vuonna 2011 lääkevalmisteita jätteisiin noin 1 500 tonnia. Kotitalouksien osuus oli noin 250 tonnia. Läkemedelsverket on käynnistänyt ohjelman järkeistämään lääkkeiden käyttöä, vähentämään luonnolle aiheutuvaa kuormitusta ja pienentämään yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Lääkevaihto-ohjelman seuraamukset selvitetään, potilaan lääkelistalle lisätään lääkevalmisteen kauppanimen lisäksi vaikuttavan lääkeaineen geneerinen nimi, pienten aloituspakkauksien käyttöä pyritään lisäämään ja yleisölle suunnataan tiedotuskampanjoita.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Sata maata iski netin laittomaan lääkekauppaan

Verkossa tapahtuvaan laittomaan lääkekauppaan kohdistettiin syyskuussa maailmanlaajuinen isku sadan maan viranomaisen voimin (Pangea V). Viikon kestäneessä operaatiossa luvattomien verkkoapteekkien sivuja suljettiin 18 000, 79 henkilöä pidätettiin ja takavarikkoon saatiin 3,7 miljoonaa tablettia. Laittomassa kaupassa oli lähinnä narkoottisia, potenssi- ja laihdutuslääkkeitä, mutta myös mm. influenssa- ja aknelääkkeitä. Huolta aiheutti erityisesti antibioottien luvaton kaupustelu. Ruotsiin luvattomia lääkkeitä hankitaan etupäässä Thaimaasta, Intiasta ja Turkista.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat