78500 osumaa

Varjoaineiden käyttöön tarkistetut ohjeet

Yhdysvaltojen FDA on julkaissut uudet ohjeet mm. magneettikuvauksissa käytettävien yhteensä seitsemän varjoaineen turvallisesta käytöstä. Varovaisuuteen ohjataan mm. munuaisen vajaatoiminnassa, jotta vältyttäisiin nefrogeenisen systeemisen fibroosin kehittymiseltä. FDA:n ohjeet poikkeavat jossain määrin EU-maissa noin vuosi sitten annetuista suosituksista, jotka on luettavissa Euroopan lääkelaitoksen verkkosivuilta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Venäjä tiennäyttäjä uusille MS-lääkkeille

Venäjän lääkeviranomaiset yllättivät kollegansa muissa maissa hyväksymällä ensimmäisenä MS-tautiin kaksi uutta lääkettä, kladribiinin (Merck KGaA) injektioina sekä fingolimodin 0,5 mg:n tabletteina (Gilenya, Novartis). Kladribiini (Litak) on ollut jo käytössä karvasoluleukemian hoitoon. Fingolimodi vaikuttaa sfingosiini-1-fosfaattireseptorien (S1PR) modulaattorina aiheuttaen lymfosyyttien retentiota imurauhasissa, jolloin immuunitoiminnot heikkenevät. Lääkkeen myyntiluvan käsittely on kesken Yhdysvalloissa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Laihdutuslääkkeiden tulokkaat puntarissa

Kolme uutta laihdutuslääkekandidaattia pyrkii markkinoille. Sibutramiinin (Reductil, Abbott) ja rimonabantin (Acomplia, Sanofi-Aventis) poistuttua käytöstä haittavaikutuksiensa vuoksi jäljelle on jäänyt vain orlistaatti (Xenical/Alli, Roche). Uusista serotoniinimekanismin kautta vaikuttavan lorkaseriinin (Lorqess, Arena Pharmaceutical) teho on FDA:n asiantuntijoiden mukaan vaatimaton ja haitat, kuten sydänmuutokset ja masennus, aiheuttavat huolta. Fentermiiniä ja topiramaattia yhdistelmänä sisältävä Onexa (Vivus Inc.) näyttää pudottavan painoa tyydyttävästi, mutta FDA:n asiantuntijat eivät puoltaneet sitä heinäkuussa haittojen, kuten sydämentykytyksen ja itsetuhoajatuksien, vuoksi. Asiantuntijoiden arviointiin joutuu joulukuussa bupropionia ja naltreksonia yhdistelmänä sisältävä Contravene (Therapeutics Inc.). Monet lääkeyritykset ovat käynnistäneet etsinnän uusien lääkkeiden löytämiseksi lisääntyvän ylipainon ja lihavuuden hoitoon.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääketutkimuksien eettisyydessä parantamisen varaa

Euroopan lääkelaitos (EMA) selvitteli lääketutkimuksien eettisyydessä ilmenneitä ongelmia potilasjärjestöjen, tutkijoiden, eettisten komiteoiden, lääketeollisuuden ja viranomaisten kanssa. Mukana oli maailmanlaajuisesti vahva edustus, erityisesti kehitysmaista. EMA:lle jätetyissä uusien lääkkeiden myyntilupahakemuksissa lähes kolmannes tutkimuksista ja yli 60 % tutkimuspotilaista on kehitysmaista tai EU:n ulkopuolisista maista Itä-Euroopassa. Puutteita on mm. tietoon perustuvan suostumuksen hankkimisessa tutkimuspotilailta, eettisten toimikuntien perehtyneisyydessä ja resursseissa, tutkimuksien läpinäkyvyydessä ja viranomaisvalvonnassa. Lääketeollisuudelta kaivattiin parannuksia eettisten normien noudattamisessa, lumeen ja vertailuvalmisteiden käytössä sekä tutkimuspotilaiden hoidossa tutkimuksen jälkeen. EMA valmistelee suosituksista julkisen EU:n asiakirjan.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Diabeteslääke taspoglutidin tutkimukset keskeytettiin

Roche ilmoittaa keskeyttäneensä tyypin 2 diabeteksen hoitoon kehitetyn, kylläisyyshormonin (GLP) tavoin vaikuttavan taspoglutidin (R-1583/BIM-51077) faasin III kliiniset tutkimukset (noin 4 000 potilasta). Syynä on haittavaikutuksien vuoksi tutkimuksen keskeyttäneiden huomattava määrä, jonka vuoksi lääkkeen turvallisuuden arviointi pitkäaikaiskäytössä on vaikeutunut. Taspoglutidia on tarkoitus antaa vain kerran viikossa, toisin kuin muita jo käytössä olevia samalla vaikutusmekanismilla toimivia lääkkeitä, kuten päivittäin otettavaa liraglutidia (Victoza). Haitoista etusijalla ovat olleet pahoinvointi ja oksentelu sekä yliherkkyysreaktiot, joita vakavina on esiintynyt alle 1 %:lla potilaista. Valmisteen rakennetta pyritään nyt parantamaan haittojen eliminoimiseksi.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Bisfosfonaattien pitkäaikaiskäyttö ja reisiluunmurtumat

Yhdysvaltalainen tiedejärjestön (American Society of Bone and Mineral Research) 26-jäsenisen asiantuntijaryhmän selvityksen mukaan bisfosfonaattien pitkäaikaiskäyttöön osteoporoosin hoitona liittyy lisääntynyt epätyypillisten reisiluunmurtumien vaara. Lääkkeiden tuoteyhteenvetoon halutaan tätä korostava muutos ja FDA harkitsee asiaa. Yhteensä 310 epätyypillisen reisiluunmurtuman saaneesta peräti 96 % oli käyttänyt bisfosfonaatteja ja usein yli viisi vuotta. Nämä murtumat olivat melko harvinaisia (alle 1 % tavanomaisista reisiluunmurtumista), myös verrattuna nikamien, reisiluunkaulan ja muihin murtumiin, joita bisfosfonaateilla pyritään ehkäisemään.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Tiotropium vapautettiin vakavista haittaepäilyistä

Pitkävaikutteinen inhaloitava antikolinergi tiotropium (Spiriva, Boehringer Ingelheim) tuli käyttöön keuhkoahtaumataudin hoitoon vuonna 2004. Neljä vuotta myöhemmin lääkkeen epäiltiin lisäävän sydän- ja verisuonitapahtumien, aivohalvauksien ja kuolemien määrää mm. 29 tutkimusta käsittäneen meta-analyysin perusteella. Lääkeviranomaiset julkaisivat asiasta varoituksen ja jatkoivat selvittelyä. Toinenkin meta-analyysitutkimus tuki varoituslinjaa, mutta neljän vuoden mittainen satunnaistettu yli 17 700 potilasta käsittänyt kontrolloitu kliininen tutkimus ei antanut viitteitä näiden haittojen lisääntymisestä. Meta-analyysien menetelmissä todettiin useita puutteita ja Yhdysvaltojen FDA on julkaissut New England Journal of Medicinessa kannanoton, joka vapauttaa tiotropiumin haittavaikutusepäilyistä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat