Ryhmäanalyysin olemus Mikko von Bruun peräänkuuluttaa ryhmäanalyysin teoriaa Yksilöksi ryhmässä -kirjan arvostelussa Kirjallisuus-palstalla Lääkärilehdessä 37/2010 (s. 2989). Sellaista teoriaa ei puhtaaksiviljeltynä ole olemassakaan. Näin ajatellaan myös kansainvälisesti. Teoria kehittyy koko ajan sen mukaan, mitä ryhmien kanssa työskennellessämme ryhmistä ja niiden prosesseista opimme. Teorian muodostus seuraa näin myös yhteiskunnan muutosta ja kehitystä. Kirjan tarkoitus on tuoda esille ryhmäanalyysin monitieteellinen elävä viitekehys. Ulrika Segercrantz Lehti 41: Keskustelua 41/2010 Kommentteja
PSA:n seulontakäyttö on räätälöitävissä Osa miehistä voidaan vapauttaa PSA-mittauksista, jos PSA-arvoa tarkastellaan nykyistä hienojakoisemmin, ehdotetaan tuoreessa tutkimuksessa. Toinen PSA-mittauksia selvittänyt tutkimus päätyy toteamaan, että seulonnoista saatu näyttö on riittämätön. Ossi Lindell Lehti 41: Lääketieteen maailmasta 41/2010 Kommentteja
Vieläkö lääkettä painonhallintaan? Tuoreen tutkimuksen mukaan paranneltu versio serotoniinireseptorin vaikuttajasta on avuksi painonhallinnassa. Marko Vesanen Lehti 41: Lääketieteen maailmasta 41/2010 Kommentteja
Endometriumin polyyppi hälyttää syövästä Endometriumin polyyppi ei aiheuta kohtusyöpää, mutta hälyttää siitä usein. Pertti Kirkinen Lehti 41: Lääketieteen maailmasta 41/2010 Kommentteja
Raskausajan tupakointi vaikuttaa lapsen psyykeen Äidin raskausaikainen tupakointi on syntyvän lapsen psyykkisen kehityksen riskitekijä, ilmenee tuoreesta suomalaistutkimuksesta. Tutkimuksessa selvitettiin raskauden aikana tupakoivien äitien lasten psykiatristen palveluiden käyttöä ja kuolleisuutta. Mukana oli lähes 200 000 nuorta vuosina 1987-1989 syntyneiden kohortista, jota seurattiin rekisterien avulla vuoteen 2007 asti. Tutkimuksen päättyessä tutkittavat olivat 18-20-vuotiaita. Raimo K. R. Salokangas Lehti 41: Lääketieteen maailmasta 41/2010 Kommentteja
Katetrilla asennettava aorttatekoläppä tulee Katetrilla asennettava aorttatekoläppä parantaa potilaan ennustetta ja elämänlaatua. Juhani Airaksinen Lehti 41: Lääketieteen maailmasta 41/2010 Kommentteja
Eläkeikäisten toimintakyky on parantunut, mutta ei kaikissa väestöryhmissä Ikäihmisten toimintakyky on viime vuosikymmenten aikana parantunut selvästi, ja ylemmässä sosioekonomisessa asemassa olleiden toimintakyky on ollut parempi kuin alemmassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin 65-84-vuotiaiden suomalaisten toiminnanrajoitteita koulutuksen ja kuntatyypin mukaan vuosina 1993-2007. Elina Laitalainen, Satu Helakorpi, Tuija Martelin, Antti Uutela Lehti 41: Alkuperäistutkimus 41/2010 Kommentteja
Lapsen verenkuvan tulkinta - Lapsen verenkuvan arvoja tulee verrata iän- ja sukupuolen mukaisiin viitearvoihin, jotka muuttuvat iän myötä suuresti. Jukka Rajantie Lehti 41: Katsausartikkeli 41/2010 Kommentteja
Ulkomaalaiset lääketieteen opiskelijat ja tieteelliset jatko-opiskelijat Suomessa - Ulkomaalaisten lääkärien, hammaslääkärien ja opiskelijoiden määrät ovat viime vuosina kasvaneet Suomessa. Tiina Paunio, Johan Lundin, Annukka Marjamaa, Liisa Myllykangas, Kaisa Silander, Pirjo Pennanen, Matti Aarnio, Minna Oksanen, Joao Dia~S, Sari Pesonen, Akseli Hemminki Lehti 41: Terveydenhuolto 41/2010 Kommentteja
ETA-alueen ulkopuolella lääkäriksi valmistuneet Lääkärien kuulustelujärjestelmä ja siihen osallistuneet vuosina 1994-2009 Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen yleislääketieteen oppiala järjestää ETA-alueen ulkopuolella tutkintonsa suorittaneille lääkäreille kuulustelut, jotka Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira (aiemmin Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO) vaatii ennen lääkärien laillistamista. Nykymuotoinen vuodesta 1994 käytössä ollut kuulustelujärjestelmä kuvataan tässä artikkelissa. Tutkimuksessa selvitettiin, keitä kuulustelujen osanottajat ovat olleet. Riitta-Liisa Haukilahti, Irma Virjo, Kari Mattila Lehti 41: Terveydenhuolto 41/2010 Kommentteja
”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Terveydenhuolto ”Se oli mieletön hetki” – Ovi Kreetan yliopistoon aukesi Sairaanhoitaja Sirja Koutonen ja kaksi muuta alanvaihtajaa kertovat, mikä ajoi opiskelemaan lääkäriksi ulkomaille. Avoin artikkeli
Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Tiede Aivojen kuona-aineet lähtivät liikkeelle nitrolla ja vibraatiolla Neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne oululaisten tärinähoidosta: ”Mielenkiintoisia ja rohkaisevia tuloksia”.
Säästöistä on voitava keskustella Mielipide Säästöistä on voitava keskustella Hyvinvointialueiden raju vähentäminen tuskin lisäisi luottamusta siihen, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Pääkirjoitus, tiede Unen säännöllisyys voi olla sen määrää tärkeämpää Unen säännöllisyydellä on yhteyksiä sekä fysiologiseen että psykologiseen hyvinvointiin, kirjoittaa Saana Myllyntausta.
Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Katsausartikkeli Sappikivitauti on yleinen ja kliinisesti vaihteleva Esiintyvyys kasvaa iän mukana.
VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Terveydenhuolto VM ei muuttanut päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta Ministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata. Avoin artikkeli