78792 osumaa

Malarian estolääkityssuositus Intian Goaan ennallaan

Malariaprofylaksisuositusta Goaan muutettiin vuoden alussa, koska eurooppalaisilla matkailijoilla raportoitiin sieltä saatuja falciparum-malariatapauksia. Intian viranomaisten mukaan malariatapausten määrä on kaksinkertaistunut Goan alueella tänä vuonna viime vuoteen verrattuna. Vaikka uusista tapauksista matkailijoilla ei olekaan raportoitu, estolääkityssuositus pidetään toistaiseksi ennallaan.

Heli Siikamäki

Omaishoitajat

Nyt kun julkinen terveydenhuolto rimpuilee poliittisen kriisin partaalla ja yksityinen puoli valmistautuu hyötymään julkisen puolen vaikeuksista, olisi paikallaan puhua myös siitä osasta hoito- ja hoivajärjestelmäämme, josta harvemmin puhutaan - nimittäin lähiomaisten, omaishoitajien, elintärkeästä osuudesta. Ilman heitä koko hieno järjestelmämme olisi heikoilla ja saattaisi jopa romahtaa. Omaishoitajia on sentään noin 300 000, joskin vain joka kymmenes saa rahallista korvausta työstään.

Claes Andersson

Oppikirja Peyronien taudista

Peniksen ja uretran rekonstruktioihin erikoistunut chicagolainen urologi Levine otti itselleen haasteellisen tehtävän toimittaa ensimmäinen pelkästään Peyronien tautia käsittelevä oppikirja - ja onnistui. Kirjoja aiheesta on julkaistu aiemminkin, mutta ne ovat etupäässä kokoelmia jonkin tautia käsitelleen symposiumin sisällöstä. Oppikirjan toteutusta varten Levine keräsi ympärilleen kansainvälisen asiantuntijajoukon, joista kenen tahansa ansiot olisi todennäköisesti luettavissa Peyronien taudin "kuka kukin on"-teoksesta, jos sellainen olisi olemassa.

Ossi Lindell

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat