78792 osumaa

Unettomuuden hoito uudistuu

Unettomuus on yleinen oire, jopa 40 % aikuisista kärsii siitä. Koska ihmisen on luonnollista reagoida henkiseen rasitukseen menettämällä yöunensa, tilapäinen unettomuus on tavallista. Unettomuuden esiintyvyys kasvaa ikääntymisen myötä. Surun ja stressin tunteiden lisäksi unettomuuden riskitekijöitä ovat ylivireys ja päiväunet. Työaikajärjestelyt, kiire ja virikkeet pitävät vireänä pitkälle iltaan. Päiväunet virkistävät hetkeksi mutta saattavat viivyttää nukahtamista yöksi.

Timo Partonen

Lisää tehoa osteoporoosin hoitoon

Osteoporoosin hoitoon on viime vuosina vilkkaan tutkimuksen tuloksena saatu jatkuvasti uusia työvälineitä, joten vanhoja käytäntöjä on päivitettävä. Tällä kertaa ainakaan turkulaiset kollegat eivät ole antaneet yllättää itseään, vaan esittävät nähtäväksemme tavallisen kliinisen työn ohessa tuotettua tietoa suoneen annettavasta bisfosfonaatista, tsoledronaatista, osteoporoosin hoidossa.

Anna-Mari Koski

Euroopan lääketeollisuus toivoo rinnakkaistuonnin kieltämistä

Euroopan lääketeollisuuden kattojärjestö (EFPIA) on huolissaan lääkealan tulevaisuudesta Euroopassa. Kilpailukyky heikkenee, kun innovaatioista ei palkita riittävästi ja tutkimusperusta ohenee. Euroopalta puuttuu oma lääketeollisuuden strategia, tutkimuskustannukset kasvavat, terveydenhoito vaatii lääkekustannuksia alas ja myös teollisuuden julkisuuskuva on huonontunut. Hinta- ja korvauspolitiikka kaipaisi ohjeistusta, sillä lääkekaupassa yhteismarkkinat eivät EU:ssa toimi. Jäsenmaiden hinnoitteluerot ovat avanneet oven rinnakkaistuonnille. Lääketeollisuus odottaa Euroopan komissiolta lainsäädäntöä, jolla rinnakkaistuonti kiellettäisiin.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Bioalalla tulossa mittava fuusio?

Biologisista lääkevalmisteistaan tunnettu Biogen Idec on ilmoittanut halukkuudestaan fuusioitua. Biogen Idecillä on markkinoilla yksin tai yhteistyössä muiden yritysten kanssa useita keskeisiä lääkkeitä, kuten mm. reuman ja non-Hodgkinin lymfooman hoitoon tarkoitettu rituksimabi (Rituxan) ja multippeliskleroosiin kehitetyt interferoni beta-1a (Avonex) ja natalitsumabi (Tysabri). Lisäksi kehitteillä on 15 uutta lääkevalmistetta, ja yritys on ilmoittanut odottavansa 16-18 %:n kasvutulosta vuonna 2007.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat