Lehti 28: Liitto toi­mii 28/1997 vsk 52 s. 3253

Kovaa peliä paperilla ja paperissa

Kati Myllymäki

Paperiliiton kiista on tällä erää ohi, lehtitietojen mukaan on samaa herkkua lisää luvassa talvella, koska perimmäinen kiista jäi ratkaisematta. Päivälehdissä kiista on jo puhki pohdittu ja kirjoitettu. Vahvan etujärjestön toimia on kuitenkin hyvä tarkastella jo opin kannalta. Darwinistiset lait pätevät edunvalvonnassakin, vahvat saavat tahtonsa läpi - oikein tai väärin. Työmarkkinoiden pelisäännötkin laaditaan enemmän vahvojen järjestöjen näkökulmasta, vaikka perimmäinen tarkoitus on suojata yksittäistä työntekijää, joka ei ole yksin tasavertainen osapuoli neuvottelupöydässä suuryrityksen juristeja vastaan. Työttömyys ja lama nöyryyttävät niin yrityksiä kuin työntekijöitäkin ja hillitsevät suurimpia työntekijöiden vaatimuksia. Konkurssin partaalla keikkuvaa työnantajaa ei työntekijöiden kannata lakolla kaataa. Ehkä koveneva työmarkkinasyksy on siis nähtävä myönteisenä nousukauden merkkinä.

Keskeistä Nokian paperikiistassa olivat alihankkijoiden käyttämiseen ja ulkopuolisten työntekijöiden järjestäytymiseen liittyvät ongelmat. Koetin kuvitella kiistaa terveydenhuollon alueelle, lisääntyviin ostopalveluihin. Terveyskeskukset ja sairaalat ostavat erilaisia palveluja ulkopuolelta, mm. pesula- ja siivouspalveluja ja vartiointia. Samoin liisataan kalliita kuvantamislaitteita ja atk-palveluja. Leikkaus- ja tutkimusjonojen purkamiseen on käytetty erilaisia ratkaisuja, joilla ostetaan lisätyöpanosta omilta työntekijöiltä, keikkatyöntekijöiltä tai toisesta sairaalasta tai yksityisestä laitoksesta. Kuntoutuksen alueella tämä on varsin tavallista, normaalia arkitoimintaa. Valtionosuusuudistuksen myötä ostopalvelut ovat lisääntyneet.

Tulisiko Lääkäriliiton puuttua tämmöiseen puuhaan ja pyrkiä jarruttamaan moista kiinteän, oman organisaation ulkopuolelle valuvaa työn kysyntää? Lääkärikunnan järjestäytymisaste on 94 %, joten ulkopuoliselta ostettavan lääkärintyönkin tekee todennäköisesti liiton jäsen. Yksityissektorin lääkäri ansaitsee enemmän kuin kunnallinen viranhaltijakollegansa, joten työvoiman polkumyynnistä ei ole kysymys. Julkisen sektorin kilpailukyky lääkärityövoimasta on heikentynyt ja tämä näkyy jo nyt eräillä erikoisaloilla virantäyttövaikeuksina. Tällöin lääkärityövoiman "ulosliputus" saattaakin olla ainoa keino palkankorotukseen. Eipä taida löytyä mitään perusteita sille, että Lääkäriliitto pyrkisi Paperiliiton kaltaiseen rajoittamiseen omalla alueellaan. Päinvastoin olemme pitäneet murheena sitä, että kuntatyönantajalla on lähestulkoon monopoliasema lääkärien työnantajana ja sen vuoksi ansiotason kehitys on ollut kehno.

Kilpailuvirasto on ollut harvinaisen hiljaa tässä paperikiistassa, mielenkiintoista on jatkossa nähdä, miten nämä avoimemman talouden piirteet alkavat näkyä tässä yhden toimintamallin maassa. EU-paineista johdetaan työmarkkinoiden joustoja, jotka yleensä tarkoittavat aina työntekijän joustoja. Varsinkin julkisella sektorilla joustot tarkoittavat lomautuksia, lomarahan leikkauksia ja muita inhottavuuksia. Nousukauden joustot eli palkkaliukumat sen sijaan toteutuvat vain yksityissektorilla.

Lue myös

Perinteinen syyskauden avaus eli ensimmäiset luottamusmiespäivät on pidetty. Tunnelmaa voisi kuvata kriittiseksi, ehkä odottavan rauhalliseksi. Pitkään ja hartaasti keskusteltiin mm. työaikalain aiheuttamista ongelmista sairaanhoitopiireissä.

Periaatteet ja vakaumus tulevat joskus kalliiksi. Eräät periaatteet ovat immateriaalisia, käsittävät arvoja ja uskomuksia. Toiset periaatteet taas johtavat välittömiin toiminnallisiin ja myös rahallisiin seuraamuksiin; tällä tarkoitan lääkärikunnan kohdalla työaikakysymystä. Viime kevään lääkärikyselyssä tämä periaate työajan sijoittelusta nousi aivan keskeiseksi, jopa tärkemmäksi kuin yksittäiset palkkausuudistukset. Myös luottamusmiespäivien ja paikallisosastojen ja alaosastojen kanta erilaisiin vuorotyöjärjestelyihin on selkeän kielteinen. Tämä näkemys on välitetty myös neuvottelupöydässä, jotta emme joutuisi konfliktiin päivänselvästä asiasta. Herjana on tosin heitetty näkemys siitä, että kunnallisen alan lakko olisi käypä keino pelastaa ensi vuoden sairaalabudjetit. Näin vastuuton kyynisyys on savolaisellekin huumorintajulle liikaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030