Päivystyspisteet polarisoituvat - mitä tehdä muulle työpaikkapäivystykselle?
Lääkärien päivystys on jakautumassa yhä selvemmin aktiivipäivystykseen ja toisaalta vapaamuotoiseen päivystykseen, kun taas muun työpaikkapäivystyksen osuus vähenee. Työsidonnaisuus on muussa työpaikkapäivystyksessä usein suurta ja myös työaikalain soveltaminen tähän päivystysmuotoon on monin tavoin ongelmallista. Eräänä mahdollisena tulevaisuuden näkymänä on noussut esiin mahdollisuus vähitellen siirtyä vain kahdenlaiseen päivystysmuotoon.
Sairaaloiden päivystyspisteiden nykyinen jako perustuu vuoden 1992 alusta käyttöön otettuun korvausjärjestelmään. Aktiivipäivystyspisteiksi nimettiin ne työpisteet, joissa aktiivityön määrä oli keskimäärin vähintään 50-60 % työajasta ja sitä pienempi aktiviteetti luettiin muuhun työpaikkapäivystykseen. Vapaamuotoinen päivystys korvasi aiemman puhelin- ja kotipäivystyksen. Uudella korvausjärjestelmällä pyrittiin tukemaan päivystyksen rationalisointia ja vähentämään lääkärien työsidonnaisuutta.
Päivystyksen rationalisointi, uudet korvausjärjestelmät ja lääkärien määrän kasvu ovat vähentäneet lääkärien keskimääräistä työsidonnaisuutta viime vuosina. Myös viime vuoden lopulla voimaan tullut työaikalaki on vaikuttanut samaan suuntaan. Päivystysmääriä on pyritty tasaamaan lääkärien kesken ja osa päivystyksestä teettämään ulkopuolisilla sijaisilla, jotta laissa mainitut ylityökatot eivät ylittyisi.
Lääkäriliiton pääluottamusmiehille tänä syksynä tekemä kysely osoittaa, että aktiivipäivystysvakanssien määrä on kasvanut 102:sta 153:een verrattuna edelliseen, vuonna 1994 tehtyyn tutkimukseen. Sen sijaan muun työpaikkapäivystyksen vakanssit ovat vähentyneet kolmessa vuodessa 106:sta 60:een. Kaikkiaan sairaaloiden päivystysvakanssien määrä on hieman laskenut: vuonna 1994 niitä oli yhteensä 600 ja nyt 569. Päivystysvakanssilla tarkoitetaan päivystysaikana yhdellä lääkärillä miehitettyä päivystystehtävää.
Aktiivipäivystysvakanssit ovat lisääntyneet osittain uusien toimintamuotojen, kuten elinsiirtokirurgian takia. Päivystyksen rationalisointi on toisaalta vähentänyt päivystysvakansseja, toisaalta lisännyt työpainetta säilyneissä päivystyspisteissä. Monissa muun työpaikkapäivystystyksen pisteissä aktiivityön osuus on kasvanut niin, että yksikkö on muutettu aktiivipäivystyspisteeksi.
Hiljaisemmissa työpisteissä on voitu jossain määrin siirtyä muusta työpaikkapäivystyksestä vapaamuotoiseen päivystykseen. Tähän on osaltaan vaikuttanut myös tekniikan ja kulkuyhteyksien kehittyminen, jolloin lääkärin hälyttäminen työhön on aiempaa nopeampaa.
Aktiivipäivystyspisteissä työtä tehdään nykyisin lähes tauotta ja pääluottamusmiehiltä saadun tiedon mukaan aktiivityön osuus on niissä keskimäärin jo 81 %. HYKS:n useissa päivystyspisteissä aktiivityötä on nykyisin 99 % päivystysajasta ja 90 % ylittyy monien muidenkin sairaaloiden anestesian, kirurgian ja sisätautien etupäivystyksessä.
Muussa työpaikkapäivystyksessÄ aktiivityötä keskimäärin 43 %
Vapaamuotoista päivystystä käytetään erityisesti lastentautien, psykiatrian, sisätautien sekä naistentautien ja synnytysten aloilla. Aktiivityön osuus vaihtelee huomattavasti, mutta pääluottamusmiesten mukaan se on keskimäärin 43 %. Varsinkin aluesairaaloissa ja pienemmissä keskussairaaloissa kokonaistyösidonnaisuus muodostuu usein suureksi, kun kyseisten alojen lääkärien määrä on vähäinen.
Liiton selvitykset päivystyspisteiden määrästä ja rakenteesta liittyvät työaikalain aiheuttamiin muutospaineisiin lääkärien työaikajärjestelmässä. Lain mukaan sairaalalääkärien kokonaistyösidonnaisuus tulee vähentää nykyisestä noin 48 tunnista keskimäärin 43 tuntiin viikossa. Liitto ei hyväksy vuorotyöjärjestelmää, vaan edellyttää, että perustyöaika ja päivystysaika säilyvät pääosin nykyisellään.
Aktiivipäivystyspisteissä lääkärien työaika on mahdollisuus saada kohtuulliselle tasolle, kunhan yksikössä on riittävä määrä lääkäreitä päivystystä jakamassa. Tällöin kertyneiden ylitöiden määrää voidaan tasata pitämällä runsaasti aktiivivapaita. Liitossa on laskettu, että työaikalain toteuttaminen vaatii vähintään seitsemän lääkäriä kutakin aktiivipäivystysvakanssia kohden.
Vapaamuotoisessa päivystyksessä ongelmana on jatkuva työsidonnaisuus, vaikka aktiivityön määrä ei yleensä olekaan suuri eikä yllä työaikalain mukaisiin kattoihin. Korvaukset varallaolosta ovat nykyisin liian alhaiset ja liitto tavoitteleekin niihin tuntuvia korotuksia tällä neuvottelukierroksella.
Päivystystuntien vähentäminen on erityisen ongelmallista muussa työpaikkapäivystyksessä, varsinkin jos aktiivityön osuus on korkea ja työsidonnaisuus suuri. Laskennallisesti ongelmaa voitaisiin helpottaa ottamalla työaikalain mukaisessa ylityökattojen laskennassa huomioon vain aktiivityötunnit. Todellinen päivystysrasituksen helpottaminen edellyttää kuitenkin huomattavaa lisävirkojen perustamista tai rakenteellista uudistusta itse päivystysjärjestelmään.
