EML:sta, erityispoliklinikkatoiminnasta ja sivutoimilupakysymyksestä
Keväällä 2002 valtioneuvoston periaatepäätöksessä todettiin, että EML:stä luovutaan, kun lääkäreille löydetään korvaava kannustinjärjestelmä. EML-järjestelmä koskee noin tuhatta lääkäriä ja taloudellisesti kyse on noin 10 miljoonan euron lisäansioista, jotka on saavutettu perustyöaikana. Julkisessa keskustelussa EML-järjestelmää on arvosteltu mm. jonon ohituskaistaksi. Jos näin on ollut, ovat kyseiset tapaukset varmasti pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Suunniteltu erityispoliklinikkatoiminta ei ole EML:ää korvaava järjestelmä.
Erityispoliklinikka avaisi ovensa työajan jälkeen ja viikonloppuisin ja olisi avoinna korotetun asiakasmaksun itse maksaville asiakkaille ja vakuutusyhtiön sekä työterveyshuollon asiakkaille, ja pitäisi mahdollisesti sisällään myöskin päiväkirurgista toimintaa. Tässä järjestelmässä asiakkaat maksaisivat palkkiot työnantajalle, joka sitten maksaisi määrittämäänsä palkkaa lääkäreille. Työnantaja voisi määritellä, mitä korvauksia lääkärit saisivat, ketkä lääkärit voisivat toimintaan osallistua ja kuinka monta tuntia he voisivat tehdä kyseistä työtä. Asiakkailla säilyisi oikeus myöskin perinteiseen julkiseen järjestelmään. Kun EML:ää on syyllistetty jonon ohituskaistaksi, piilee tässä todellinen uhka jonon ohituspikatien rakentamisesta.
Erityispoliklinikkatoimintaa kaavailtaessa on tuotu esiin näkökohta, että toiminnan täytyisi olla yksityisen sektorin kanssa hinnoiltaan kilpailukykyistä. Onkohan tämä mahdollista? Uutta toimintamallia suunniteltaessa tuodaan tavallisesti esiin sen kustannukset. Tällaisia laskelmia ei ole toistaiseksi ollut saatavilla. Lieneeköhän niitä olemassa?
Julkisten terveydenhoitotilojen ja -laitteiden saaminen tehokkaampaan käyttöön on ajatuksena hyvä, mutta resurssien täytyy olla olemassa. Julkisessa terveydenhuollossa ylivoimaisesti suurin kuluerä ovat henkilöstön palkkakulut, jotka eivät kuvatunlaisella järjestelyllä vähene, vaan lisääntyvät. Mielenkiintoiseksi erityispoliklinikka-ajatus tulee myöskin yhdistettynä Husin ja muiden yliopistosairaaloiden yhdessä laatimaan yleiskirjeeseen sivutoimiluvista. Tämä 8-sivuinen paperi mahdollistaa lähes kaiken kieltämisen, koska erityispoliklinikkamallin myötä kaikki toiminta voitaisiin katsoa vaikkapa yksityisen sektorin kanssa kilpailevaksi toiminnaksi. Paperi, joka on nykyään vallitsevan oikeuskäytännön vastainen, pitää kyllä sisällään varsin paljon muitakin mahdollisuuksia kieltää ja rajoittaa yksityisellä sektorilla toimimista.
Kansallisen terveysprojektin johtoajatus on siirtää taloudellista valtaa kunnilta sairaanhoitopiireille, jotka sitten mahdollisesti ostaisivat palveluja muilta palveluntuottajilta, mikäli eivät itse palvelua pysty suositusajoissa tuottamaan. Tätä varten sairaanhoitopiirit ovatkin alkaneet sopia keskinäisestä yhteistyöstä. Onkohan kyseinen toiminta kilpailusäädösten mukaista? Kartellikeskustelujen pitäisi olla kaikkien mielessä tänä päivänä.
Kun tässä esitettyjä ajatuksia tarkastelee, mieleen tulee ajatus julkisen monopolin rakentamisesta ja yksityisen sektorin aseman heikentämisestä. Onko järkevää heikentää kansantaloudellisesti tehokkainta järjestelmää, jonka piirissä toimii tällä hetkellä 4 700 sivutoimista ammatinharjoittajalääkäriä?
